Keskustelut Puukauppa Tiedustelua hankintakaupoista

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 47)
  • Tiedustelua hankintakaupoista

    Oletteko tehneet hankintakauppoja loppuvuodelle tai ensi talveksi ja mitä hintaa on eri puutavaralajeilla? Itsellä suunnitteilla ensiharvennusta ja tielinjan hakkuuta.

  • Tolopainen

    Mitä eroa siinä on, tekeekö tukkeja toukokuussa vai syyskuussa, ei ne mitään sinisty, jos veisivät sahalle. Tosin tukkkeja ei kannata tehdäkään, kun metsänomistajan tekemistä tukeista 10% menee raakiksi, niin ovat yhtiöt sopineet. Raakeista maksavat alle kuitupuun hinnan. Siinä se tukin kasvattamisen autuus sitten on.

    jees h-valta

    Kasvattaminen ja hankinta ovat Toloppa aivan kaksi eri asiaa. Eihän kasvattamiseeen vaikuta sitä eikä tätä miten aiot aikanaan myydä tukit. Minulle ei kyllä tulisi nyt mieleenkään alkaa hankintana tukkia tekemään. Siitähän ei makseta minkäänlaista hankintapalkkiota. Tukin kasvatuksesta sentään maksetaan noin euro joka vuodesta. Se on paljon se kun on paljon tukkipuita kasvamassa. Mutta päätehakkuulla mennään ilman muuta pystykaupoilla. Ja saanen taas huomauttaa että käteiskauppa on tässäkin asiallinen tapa. Raakit jää ostajan murheiksi kun pinot on katsottu ja mitattu saat rahat tilille ja raakit on myyty tukin hinnalla. NÄÄS Toloppa, tee viisaita tekoja, älä pöljäile. Eipä maar, kaippa pitää alkaa funtsia ottaisko A-lisäosuuksia vai miten tälläis. Tuli juuri siitä luonnontuotteesta fyrkkaa tilin nurkkaan.

    Menninkäinen

    Taitaa olla peiliin katsomisen paikka jos hankintatukista 10% menee raakiksi.

    MaalaisSeppo

    Moottorisahamiehen kannattaa hankintakauppansa kohdistaa ensiharvennuksiin ja energiapuuhun. Tällaiset kaupat ovat yleensä niin pienet, ettei niihin sattuvia muutamaa tukkikuutiota kannata pähkäillä pidempään.

    Ellei rahantarvetta ole, MG:n maksama tili kannattaa sijoittaa osuustilille. Näin tein keväällä. Koko summa sinne ja kulut vähennyksiin.

    Metsuri motokuski

    Tolopainen: Tosin tukkkeja ei kannata tehdäkään, kun metsänomistajan tekemistä tukeista 10% menee raakiksi, niin ovat yhtiöt sopineet.

    Taas Tolopaisen olettamuksia jotka eivät perustu mihinkään. 🙂

    pihkatappi pihkatappi

    Toissa talven hankinnassa tein muutaman kymmenen mottia tukkeja ja oliko kaksi pölkkyä raakattu sahalla, joista kuitenkin tuli tukin hinta. Tolopainen tietää kuitenkin valtakunnan metsäasiat paremmin, mulla vain tämmöinen poikkeustapaus Eteläpohjanmaalta.

    Musta miäs

    Samoin täällä. Ensiharvennusten seasta lähti ylispuu tukkikuusia. Vajaa 50 m3 ja kaksi tukkia oli raakkeja kun tehdasmitasta oli läpi mennyt tukit. Olen siten ajatellut että että vaikka tukkien hankintahinnat ovat huonot niin just tämmöiset varsinkin ensiharvennuksilta kertyvät kannattaa myydä hankinnalla koska jos möisin pystykauppana niin saisin nippa nappa 40e motilta…viimeksi sain niistä tukeista 62e kun hankinnalla tein.

    pihkatappi pihkatappi

    Noinhan se juuri on, hankintalisä on harvennus tukissa. Täälläkin moni julistanut, että tukkia ei kannata hankinnalla tehdä, ilmeisesti ilman todellista kokemusta.

    Tolopainen

    Niinpä tämähän ei tietenkään ole normitilanne, jos ensiharvennuksen seasta otetaan 50 kiintoa tukkeja, että raakkeja ei olisi. Ne on pitänyt valita ainakin 7o kiintokuutiosta eli raakkeja on aina, ne joko valitaan pois hakkuun aikana tai myöhemmin. Motolla tehdyissä tukeissakin raakkeja on yleensä muutama prosentti, vaikka myyjä ei sitä tiedä. Viimeksi kun tein hankintatukkeja, niissä oli raakkeja 10% edellisellä kerralla nolla, kun möin suoraan sahalle. Välitykseen ei kannata hankintatukkia myydä.

    Jätkä

    On varmaa, että jos Tollo tekisi hankintatukkeja, niin niistä suurin osa olisi raakkeja. Tukintekijällä pitää olla mitat ja laatu tiedossa siinä vaiheessa, kun alkaa tukkipuita nirhaamaan kumoon.

    Meille tuli riitaa erään tilan työnjohdon kanssa, kun opetuslapset harjoitustyönä tekivät avohakkuuta. Ensin vedettiin nurin  ja karsittiin muutama kymmenen runkoa ja sitten apteerausta. Työnjohto alkoi naukumaan, ettei tästä sitten näillä ehdoilla tule tukkia juuri lainkaan.

    Niinpä jouduin heille jakamaan laatuliitteet iltalukemiseksi. Laatuliite on hankintakaupoissa kauppakirjan mukaan lisättävä paperi, joka oli vesseleille aivan uusi tuttavuus.

    Lisäksi silloin oli käytössä laaja pituusmittavalikoima ja työnjohto ehdotti lähes aina väärää katkaisukohtaa.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 47)