Keskustelut Harrastukset Tiemaksu metsästäjille

Esillä 5 vastausta, 51 - 55 (kaikkiaan 55)
  • Tiemaksu metsästäjille

    Kertalukemalta en uskonut juttua, mutta niinhän on. MT:n viime numerossa kerrotaan joiden mets.seurojen maksavan tuhansia euroja vuosittain tiemaksuista! Että ensin vaaditaan hirvimääriä alas ja metsästystä lisää että tiemaksuilla sitten kiitellään. Onko satunnainen lintumies hcv-kartoittajaan verrattava tai kylän marjamummoihin? Mites kaupallinen marjanpoiminta?

  • Ola_Pallonivel

    Meillä kun uusittiin tieyksiköintiä, siitä tuli kysely. Siinä kysyttiin mm. kuinka monta kertaa vuodessa tietä käyttää ja millä ajoneuvolla. Lisäksi pyydettiin ilmoittamaan km-matka tien alusta kiinteistölle. Sitä en tiedä, miten vaikutti tiemaksuun. Mutta kai sillä joku vaikutus olis, kun kerran kyseltiin.

    Suullisella luvalla ei pidä rakentaa mitään toisen maalle, ei edes kotaa. Aiheuttaa kitkaa juuri tälläisissa tapauksissa, kun yksiköintiä tehdään.

    Puuki

    Joo, on siinä yksikköjaossa vielä lisäksi ne ajokertojen ja ajoneuvojen painon vaikutukset mukana , jos on paljon erilaista käyttöä.  Myös sisäisen liikenteen vaikutus otetaan huomioon, jos sitä on .   Tiekokoukseen kannattaa mennä jos ei halua , että esim. joku besserwissernaapuri kertoo tieyksikköjaon tekijälle omat kulkusi naapurille sopivasta näkökulmasta katsottuna.  Sitäkin on joskus sattunut, että yksikköjako menee sen mukaan mitä joku toinen kuvittelee naapurin tien käytöstä.

    Planter Planter

    Teen tietoisen hyppäyksen hieman sivuun aiheesta, koska tälle ei uutta ketjua viitsi avata. Jonkunen vuosi sitten tein metsäpalstalle taukotuvan alle 10m2. Työkaluvarasto, pöytä, viilapenkki, jakkara, että saa tuulelta ja sateelta suojassa syödä eväät, terottaa ja huoltaa sahat ja säilyttää työkaluja. Ei lämpöeristystä, tulisijaa tai sähköjä.

    Tein kunnalle toimenpideilmoituksen, kun ohjeissa sellainen oli. Kopin paikka karttakopioon, koko ja kuvaus kopista.

    Seuraavana vuonna siitä oli päätös maksettavissa kiinteistöveroissa. Kopin alle oli keksitty rakennuspaikka 500m2, rakennuspaikan arvo on nyt 2300€. Rakennuspaikasta menee kiinteistöveroa 1,3€. Kopille muistaakseni ilmoitin toimenpideilmoituksessa jonkin arvon. Nyt verottaja on sitä mieltä, että sen verotusarvo on reilut 400€ ja kiinteistöveroa menee siitä 5€.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Suurin osa tieyksiköistä määrätään hieman yksinkertaistaen kertomalla kunkin osakkaan liikennetyyppi kilometreillä ja painoluvuilla. Liikennetyyppi on yleisimmin metsäliikenne, lomaliikenne tai vakituisen asunnon liikenne.

    Metsäliikenteessä merkittävimmin painolukuihin vaikuttavat metsähehtaarit jotka ovat tien vaikutuspiirissä ja niiden kasvupaikkaluokat. Muussa liikenteessä se kuinka usein tietä käyttää ja käyttääkö myös talvella.

    Meidän teillä talvikäyttäjille ei ole muistaakseni lisätty yksiköitä vaan he maksavat talvirauraukset itse. Auraaminen lisää jonkin verran kesänkin tienhoitokuluja kun routiminen lisääntyy.

    Laskentaperusteista löytyy Maanmittauslaitoksen ilmainen opas jossa on tarkemmat ohjeet yleisimpiin tapauksiin.

    Visakallo Visakallo

    Oman lisänsä yksiköintiin tuo asunnon todellinen käyttö. Vakituisella asunnolla kun ei välttämättä asutakaan jatkuvasti, mutta vapaa-ajan asunnolla saatetaankin asua.

Esillä 5 vastausta, 51 - 55 (kaikkiaan 55)