Keskustelut Puukauppa Tien korjausvelvollisuus

Esillä 2 vastausta, 81 - 82 (kaikkiaan 82)
  • Tien korjausvelvollisuus

    Huomenta! Metsäpalstani läpi kulkee tie, jota pari viljelijää käyttää peltotöissä kulkiessaan. Tässä syksyn aikana tapahtuu palstallani muutaman hehtaarin uudistushakkuu, jolloin isot autot käyvät laanissa jotain 15-20 kertaa.
    Tien runko kestää sen kyllä, mutta pinta saatttaa märkänä syksynä kärsiä raskaasta liikenteestä. Suunnittelin, että tilaan mursketta sille tien osuudelle, jota puunajossa käytetään. Onko puunostajalla velvoitetta osallistua tienkunnostuskustannuksiin?

  • Ola_Pallonivel

    Tolopaisella on vanhentunutta tietoa. On myös tärkeää päivittää yhtiöjärjestys tuon osalta. Saattaa muuten käydä niin, että tietyt asiat ei koske uutta osakkeenomistajaa ja jää pahimmillaan yhtiön kustannukseksi.

    Pari pätkää erään yhtiön yhtiöjärjestyksestä:

    ”Maksuvelvollisuus koskee myös kerran verolliseksi haetun huoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden kulloistakin omistajaa, vaikka verovelvollisuus kyseisen huoneiston osalta olisi jo päättynyt”

    ”Mikäli huoneiston osalta arvonlisäverovelvollisuus lakkaa, on huoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden kulloinenkin omistaja velvollinen suorittamaan mahdollisen laskennallisen alijäämän myöhemmin tehtävän jälkilaskelman perusteella ”

    Tolopainen

    Niin eli hankaluuksia seuraa, jos huoneisto on kerran haettu alv velvolliseksi. Edellisen omistajan velvoitteet seuraa, koska kyseinen velvoite kohdistuu osakkeisiin ei omistajaan. Kannattaa pysyä kirvesvarren mitan päässä verottajasta.

Esillä 2 vastausta, 81 - 82 (kaikkiaan 82)