Keskustelut Metsänomistus Tontilta luvatta kaadetut puut

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 36)
  • Tontilta luvatta kaadetut puut

    Mhy kaadatti oman merkkausvirheensä vuoksi meidän omakotitalotontilta 24 puuta (7,13m3). Talo sijaitsee taajamassa kaava-alueella (tontti 2000 m2).

    Kuusitukkia 5,13 m3
    Kuusikuitua 1,43 m3
    Lehtikuitua 0,57 m3

    Minkä suuruisella kertoimella puun hintaan olisitte tyytyväisiä?

  • oikeudenmukaistako

    Visakallo:

    Metsäyhtiön asiallisuus arvioidaan oikeudessa joulukuussa. Sen jälkeen keskustellaan siitä enemmän. Ihmettelemme edelleen, että otat vahvasti kantaa asiaan, josta et mitään tiedä. Tällä palstalla ei ole vielä metsäyhtiön asiallisuuteen tai asiattomuuteen liittyvistä faktoista edes keskusteltu. Tosin emme pidä toimitusjohtajan sanomisia ja valehtelemisia asiallisena ympäristöstään vastuullisena käytöksenä – vai hyväksytkö tällaisen valehtelun?

    suorittava porras suorittava porras

    Tuo valehtelu -ilmaisun käyttäminen ennen oikeuden päätöstä on arveluttavaa. Kyllä ne siellä leivättömän pöydän ääressä sitten kertoo , kuka puhuu totta ja kuka ei . Jos asia sattuukin olemaan toisin , mitä on kerrottu , voi napsahtaa syyte herjauksesta. Todisteet ovat tällä palstalla vedenpitävästi luettavissa.

    Puun takaa

    Aivan samaa olen minäkin ajatellut kuin suorittava. Tämä on valtakunnallinen keskustelupalsta, jota myös ”isot pojat ja -tytöt” seuraa. Keskeneräisiä oikeusjuttuja ei kannattaisi retostella täällä.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Nm.Sentterin lähtökohta kysymykselle oikea.Sopiminen aina yleensä parempi,kuin käräjöinti.Sähköyhtiö kaatoi itseltäni 3 parripuuta läheltä asumusta,korvasivat 200 euroa, johon olen tyytyväinen.Puusi olivat hiukan isompia(300 lt),olisiko 100 eu *kpl=2400 euroa korvaus.
    Nm.Oikeudenmukaistako on puolitoista vuotta ”käjäjöinnyt” tällä palstalla,joulunalla pääsee asianajajineen oikeille käräjille.Hän vaatii 114 puustaa 70000 euroa,joten ei ihme jos sopiminen mahdotonta.Käräjiä istuneena korvaus todennäköisesti tulee olemaan hänelle melkoinen pettymys.

    Visakallo Visakallo

    Oikeusjutuissa on muistettava, että on olemassa myös vastapuoli, joka puolustautuu täydellä arsenaalilla käyttäen taitavia asianajajia. Tämä seikka tahtoo helposti unohtua, kun on itse kärsinyt vahingon ja tuntee olevansa oikeassa.

    Mitä taas tulee tämän ketjun aloittajan tapaukseen, tarvittaisiin lisätietoja, jotta voisi antaa arviota esitettyyn kysymykseen.

    oikeudenmukaistako

    Metsäkupsa:

    Otahan laskin ja laske 150 x 100

    Jätämme yksinkertaisuudessamme vastauksen auki.

    Koko oikeudenkäynnin hinnaksi voi tulla 70 000 e tai enemmän kuluineen. Älkää levittäkö väärää tietoa asiasta, josta ette mitään tiedä.

    Ja sitten fakta. Oikeudessa syytetyt saavat valehdella niin paljon kuin jaksavat oikein luvan kanssa. Asianosaisten ja todistajien on puhuttava totta.

    suorittava porras suorittava porras

    ”Oikeudenmukaistako”(?)- nimimerkin kannattaisi lukaista iltalukemisena Seura n:o47/-12.Sivulta 20 alkaen .
    Korvaussummat sivulla 25.
    Kyseessä raaka henkirikos. Voisit sen jälkeen suhteuttaa vaatimuksiasi muutaman puun kaatamisesta.

    ..ja aloittajalle. Käytä asiantuntijoita ja järkeä. Viranomaisia ei kannata helposti neuvoteltavan asian takia kuormittaa.

    Visakallo Visakallo

    ”Koko oikeudenkäynnin hinnaksi voi tulla 70 000 e tai enemmän kuluineen. Älkää levittäkö väärää tietoa asiasta, josta ette mitään tiedä.”

    Tiedämme sen, mitä ”oikeudenmukaistako” on meille täällä palstalla kertonut. Eikö sillä tiedolla olekaan mitään merkitystä?

    jees h-valta

    Suorittavan kanssa samaa mieltä. Tämän tason ”riidat” yleensä selviää lähes puhelinsoitolla. Tuo nimim. oikeudenmukaistako yllyttää vastuuttomasti lakitupaan aivan olemattomia asioita sisältäviä tarinoita. Niinkuin ei niitä siellä ennestään jo riittämiin olisi.
    Ja Tanelin kommentti hämmästyttää. Mielestäni ”asiattomuus” oli kirjoituksessani vain selkeä asiallinen mielipide. Ei muuta.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Sivullinen suhtautuu näköjään aika kyynisesti näihin tapauksiin. Onhan tonttipuilla toki muitakin arvoja kuin ainespuun hinta.
    Sepä onkin sitten vaikea määritellä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 36)