Keskustelut Metsänhoito Trico hirvikarkote

Esillä 10 vastausta, 351 - 360 (kaikkiaan 454)
  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Torjuuko Trico myös kauriiden syönnin?

    Gla Gla

    En tiedä, mutta veikkaan torjuvan. Omat metsät eivät ole pahimmalla kaurisalueella, enkä toisaalta voi varmuudella sanoa, onko asialla olleet peurat vai/ja kauriit. Joitain kuusentaimia on satunnaisesti syöty ja niitä epäilen kauriin tekeleiksi, mutta kuusia en ole ruiskuttanut.

    MJO

    Taneli:

    Tricon levittäminen per ha on samanhintaista tai jopa halvempaa isommille alueille kuin pienille! Se on vähän valintakysymys kuinka paljon hehtaareja omistaa. Eli on ihan turha vikistä ettei isoille pinta-aloille kannata tricoa levittää.

    Ei kukaan ole väittänytkään, että Trico olisi kalliimpaa isommille aloille tai ettei sitä kannata levittää isommille aloille. Kysymys on pikemminkin ajan puutteesta ja se aika on pois esim. taimikonhoidosta.

    Samalla logiikalla ihan turha vikistä hirvikannasta. Sehän on valintakysymys yleensäkin omistaa metsää.

    Ola_Pallonivel

    Hehtaarin nyt vielä viitsii käsitellä, mutta 5-10 hehtaaria on jo liian työläs. Vaatii useamman viikonlopun aikaa, ja lokakuussa rupeaa jo valoisa aika olemaan rajallinen. Kyllä sillä pinta-alalla on suuri merkitys, jos itse tekee.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    ihan turha vikistä hirvikannasta

    Sekin on valintakysymys mitä hyötyjä ja haittoja yhteiskunnassa painotetaan.

    kim1

    Huomenna menen tricoa ruiskuttamaan..,alkuperäinen tarkoitus oli kunnon puutolpista sähköaita rakentaa,mutta kun kävin polttomoottori maakairaa testaamassa niin 9/10  se maakaira löysi kiven alle 20 sentin syvyydestä…,että olisi sekin ollut melkoinen savotta vähintäänkin 160 tolppaa saada riittävän syvälle..

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    A.Jalkanen: ”Torjuuko Trico myös kauriiden syönnin?”

    Oletettavasti torjuu, mutta jos syovät kesällä, niin sitten pitää olla tricon levitys keväällä ja sysyllä.

    Se on tullut kokeiltua että majavaan ei tehoa trico. Emäntä kokeili majavan merkkaamiin haapoihin, ihan ympäri asti, yksi puu oli kaadettu seuraava yönä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    metsä-masa metsä-masa

    Täällä päin Trico on riistanhoitoyhdistykseltä loppunut, ilmeisesti kysyntä on nyt ollut vilkkaampaa. Suuremmat pinta-alat on liian työläitä käsitellä kaikki rungot Trico liuoksella. Jos kuvio on aidattu hirvinauhalla silloin kannattaa käsitellä vain aidan lähipuut, keväällä ja tarvittaessa syksyllä, tämä on toiminut normaalitilanteissa kohtalaisen hyvin.

    Planter Planter

    ”Torjuuko Trico myös kauriiden syönnin?”

    Tuttava pariskunta tarjosi minulle syntymäpäivälahjaksi ravintola-aterian.

    Tilasin hiillostettua siikaa.
    Tuttava pariskunta tilasi kauriin entrecôte & uunijuureksia.

    Oletan, että Tricon ruiskutus annokseen olisi torjunut kauriin syönnin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei tiiä vaikka Trico olisi ollut hyväkin mauste: tehnyt annoksesta lampaan makuisen!

Esillä 10 vastausta, 351 - 360 (kaikkiaan 454)