Keskustelut Puukauppa Tukkia kateissa?

Esillä 3 vastausta, 201 - 203 (kaikkiaan 203)
  • mehtäukko

    ”…aikoinaan enimmillään n. 8 % …” Aikoinaan kaikki olikin paremmin, niinkö!?

    Tämän päivän koneet eivät ole sellaisia passattavia. Sitä todistaa se, että tarvittaessa pituus vain tukilla (pylväällä) on kalibroitava jos ei pysy katkonta-ikkunassa.

    suorittava porras

    Niin…aikoinaan mittaheittoja syntyi ,kun läpimittta mitattiin vetorullista tai vain toisen etuterän läpimitta-anturilla. Takaterämittaus oli myös hieman epävarma.

    Kalibrointi ja tarkastusmittaus on tehtävä hyvälaatuisilla erikokoisilla rungoilla. Silloin ei tarvitse paljon säätöihin kajota.

    Pituusmitta on vaihtelevalla kelillä vähän haastavampaa pitää kohdillaan. Oksaisella tai jäisellä puolella runkoa saadaan jonkin verran poikkeavia lukuja verrattuna oksattomaan tai sulaan puuoleen runkoa. Kaatosuunta aurinkoon tai varjoon päin vaikuttaa muutamia senttejä sulan ja jäisen puolen kohdalla.

    mehtäukko

    Juuri noin. Ja onhan mekaniikka, anturit ja ohjelmistot kehittyneet aimo harppauksin. Toimintavarmuus  nyt on aivan eri tasolla kuin 30-40 vuotta sitten.

Esillä 3 vastausta, 201 - 203 (kaikkiaan 203)