Keskustelut Metsänhoito Turvallisuus ja isot säästöpuut

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 44)
  • Turvallisuus ja isot säästöpuut

    Raivasin menneellä viikolla neljä vuotta sitten uudistetun taimikon viereistä n 4 metriin kasvanutta aluetta. Siinä raivurin soidessa säikähdin helevatunmoista ryminää. Saha seis ja ihmettelemään. Siinäpä oli kymmenen metrin päähän juuri  kaatunut viereisen taimikon 30 metrinen säästöpuu alle jääneet  nelimetriset männyt päreinä. Tuuli oli kyllä minuun päin muttei mikään puunkaatotuuli. Kohdalle osuessaan olisi raivaajasta jäänyt ns märkä läiskä.

    Olin jo viime kesänä uutta alaa heinätessäni hiukan varauksellinen moton jättämien ”kelojen” lähistöllä. Miksiköhän noista kolopesijäin keloista ei voisi motolla tehdä esim  vain muutaman metrin tötsiä?

    Päätinpäs nyt sitten talven tullen kaataa nuo ansat oma-aloitteisesti pois niin ei tule alueella liikkuvista sankarivainajia

  • jees h-valta

    Olen myös huoripukin kannalla. Ei metsätalous muutamaan säästöpuuhun kaadu eikä säästöpuut kenenkään niskaankaan. Aika kelvatonta on höpinä jos noistakin vaaranpaikkoja saadaan aikaan. Miten lainkaan uskaltaa pikitieltä metsään poiketa jos aina on pelko persiissä.

    Tolopainen

    Kato, niinpä ilmaantuikin taas kommentaattoriksi.

    Puuki

    Ne eurokannot on hyviä jättöpuiksi.

    Joskus olen jättänyt muutaman puun leimikon reunalle ”koristeeksi” ja samalla toimivat siemenpuinakin. Hyvin ne pysyvät pystyssä, kun ovat jo valmiiksi vahvajuurisia tuuliin tottuneita.

    A.Jalkanen

    Uhanalaistutkijoiden mukaan säästöpuut ovat merkittävin yksittäinen syy sille, että metsien uhanalaisten lajien tilanne ei ole 2000-luvun alun jälkeisenä kymmenenä vuotena juurikaan heikentynyt.

    Artikkelin mukaan hakkuiden lisäys tavoitteiden mukaisesti nostaisi päätehakkuupinta-alaa noin kymmenen prosenttia ja harvennushakkuiden pinta-ala säilyisi suurin piirtein ennallaan.

    https://www.smy.fi/artikkeli/paatehakkuiden-pinta-alatpaatehakkuiden-pinta-alat-ovat-laskeneet-pitkaan-laskeneet-pitkaan/

     

    Korpituvan Taneli

    Säästöpuiden etukäteen valinta ja merkkaus on yksi tärkeimmistä asioista ennen moton tuloa. En tarkoita että pitäisin nyt mitenkään järjellisenä koko hommaa, mutta kun se nyt tuntuu siltä ettei sellaista motomiestä löydy, joka uskaltaisi olla niitä jättämättä.

    Jokaiselta kuviolta löytyy aina jotain sellaista, jonka jättäminen ei tee lovea kuin kuitupinoon ja silti puu saattaa olla järeäkin. löytyipä yhdelle kuviolle säästöpuuksi pari oikein kunnon katajaakin, niille piti tietysti jättää suojapuut ympärille. Vaikka tikut eivät säästöpuuksi kelpaakkaan, niin silti voi säästöpuuryhmän alustan jättää raivaamatta, siinä on sitten sitä riistan suojaakin.

    Minä olen hiukan ymmärtävinäni ettei säästöpuuksi ollut tarkoituskaan välttämättä jättää niitä parhaita rahapuita, vaan monimuotoisuuden kannalta parhaita puita.

    Miksikään turvallisuusuhkaksi en säästöpuita ole kokenut. Siksi edellä nokertelin hirvien ja susien turvallisuudestä ja Jätkä kompastui siihen asiaan

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Jätkä

    Ainoa kompuroija olet sinä. Olet kompastunut hirviasiaan, eikä sitä saa sinun kaalistasi pois millään.

    Korpituvan Taneli

    Ei taatusti saa niinkauan kun kanta on tälläinen, että kesällä istutetut taimetkin syödään samana kesänä. Se on on todellakin minulla ihan A1 luokan asia tällä hetkellä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Anton Chigurh

    Sorkkaeläinlaidunnus on tämän maan ykkösongelma. Erittäin helppo ratkaista. Miten on mahdollista, että marginaalinen vähemmistö (satatuhatta=100000) kyykyttää koko valtakuntaa?

    suorittava porras

    Helppo ongelma ? 40 vuotta saanut kuunnella/lukea samaa kädettömien valitusta.

    Jätkä

    ” Ei taatusti saa niinkauan kun kanta on tälläinen, että kesällä istutetut taimetkin syödään samana kesänä. Se on on todellakin minulla ihan A1 luokan asia tällä hetkellä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli”

    Auttaako tuollainen vaikerrus?

    Tulee mieleen eräs tyyppi viikon mittaisella kurssilla: Aina kun hän suunsa aukaisi, tuli sieltä valitusta hirvien aiheuttamasta valtavasta taloudellisesta vahingosta – hänelle. Siis aina – monta kertaa päivässä…

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 44)