Keskustelut Puukauppa UPM investoi selluun, mutta…

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 35)
  • UPM investoi selluun, mutta…

    Merkitty: 

    Tuotannon kasvun takia UPM tarvitsee vuodessa yksin Kaukaalla 150 000 kuutiota enemmän puuta kuin aiemmin. Yli kaksi kolmannesta lisääntyvästä tuotannosta Suomessa on havusellua ja loppuosa koivusellua.

    ”Havukuitu tulee Suomesta, mutta suurin osa koivun lisätarpeesta tulee Kymiin ja Kaukaalle Venäjältä, koska Suomen koivutarjonta ei riitä Itä-Suomen tehtaille”, Saarela tähdentää. Kauppalehti

    On se sitten kumma kun Suomesta ei koivua löydy niin paljon kuin tarvittaisiin

  • Tolopainen

    Metsäyhtiöt siirtyivät totuuden jälkeiseen aikaan jo ennen Trumpia. Kotimaista koivua on tarjolla paljon enemmän kuin tehtaat kykenevät käyttämään, eihän puhtaat koivuleimikot kelpaa ostajille ollenkaan, kun koivua kertyy muutenkin liikaa.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Tuon kuitukoivun suhteen on ollut mielenkiintoinen ristiriita jo vuosikymmenet.

    Kaskisten tehtaallakin syötettiin henkilökunnalle sellaista pajunköyttä että käytettäis enemmän koivua, mutta kun sei saa mistään puuta. Kun tiedotustilaisuuden jälkeen soitti 60km päässä puuta ostavalle metsäliiton miehelle ja tarjosi harvennusta niin kommentti oli: ”kyllähän se käy, jos vain ei ole kovin paljon koivua, sitä on on meillä jokapaikkatäynnä.”

    Valtakunnan tasolla valitetaan koivupulaa ja tuodaan sitä venäjältä. Kuitenkin koivu sekä pystyyn että hankintana käy huonosti kaupan.

    Toisaalta tuntui viime talvena, pikku nökkösellä koivukuitua, olevan niin turkasen kiire tehtaalle, hyvä kun laput pinoon saatiin ennen autoa.

    Osan toilauksista selittänee kuitenkin myös se että ostetun puun varasto on vedetty niin alas, että se on jo omiaan aiheuttamaan häiriöitä puun kulussa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    kuusessa ollaan

    Mikähän lienee markkinasellussa tämän hetkinen koivusellun ja havusellun hintaero?

    Ennenhän koivun saatavuus oli pikkunökkäreiden varassa, koska ”koivuvihan” ajoilta oli koivua suhteellisen vähän hoidetuissa metsissä..nyt koivun osuus tulee lisääntymään seuraavina vuosina(näkyy erittäin selvästi taimikoissa ja ensiharvennuksissa), jospa vaan yhtiöiden konttoreilla pidetään tilannetta muuttumattomana? Etenkin jos Eu puuttuu runkopuun polttoon ja nyt hakkeeksi silputtu koivu joudutaankin myymään selluksi.

    Silloin Venäjän tuonti vähentynee, mutta kyllä sitten koivukuidun hintakin putoaa.

    Apli

    Suomen koivutarjonta riittää kaikille, tässä on hintakeplottelua eli halutaan pitää koivukuidun hinta alhaalla, viime syksynä sen huomasi kun puukauppoja suunnitteli mitä halutaan mitä ei, ja koivukuitu oli ei halutuin… Tiedän että monelle Mhy:lle se on todellinen ongelma ei meinaa mennä mihinkään, ei ole ostajia koivukuidulle. Mutta hyvä että sellutehtaisiin investoidaan ja että edes havukuitu kelpaa sinne kotimaasta.

    Metsuri motokuski

    Kaukaan koivun ongelma on se että sitä ei kannata kuljettaa muualta Suomesta kuin kaakonkulmalta. Rahdin osuus nousee liian suureksi kuutiota kohden. Venäläiset tuovat puut suoraan tehtaalle samaan hintaan niin ihmekkös tuo että se kannattaa.

    jees h-valta

    Minä en kommentoi sinällään koivun myyvyyttä koska täällä kyllä koivukuitu menee aina kaupaksi. Mutta koivutukille saisi olla enemmän markkinaa kyllä.

    Panu Panu

    Venäjän koivun hinta rajalla on ilmeisesti edelleen enemmän kuin hankintahinta Suomessa:

    http://iltalehti.fi/uutiset/201612232200043560_uu.shtml

    Mutta tosiaan Kaukaalla se raja on hyvin lähellä.

    Itselläni on mennyt hyvin koivukuitu ja -tukki kaupaksi. Seuraavaksi menee koivikon ensiharvennus myyntiin syksyllä.

     

     

    pihkatappi pihkatappi

    Venäjältä tulee FSC-sertifioitua puuta, siitä maksavat hiukan paremman hinnan kotimaisillekin erille. Ei tuossa suurta eroa enää hinnoissa ole, toisinaan ostavat tarvittaessa huomattavasti kovemmallakin hinnalla ulkoa, ettei sotkeennu kotimarkkina hintakilpailuun.

    Mullakin on koivut menneet kaupaksi ja hinta on ollut mäntykuidun tasoa ja haapa nökköset koivukuituerän kanssa samalla hinnalla.

    Panu Panu

    Kuinkahan iso osa Venäjän koivukuidusta on FSC-sertifioitua? FSC on vähän ongelmallinen meille alle 200ha omistajille, ei pääse mukaan järkevällä hinnalla.

    Tänä keväänä ei muuten haapa enää oikein kelvannut kuin energiapuuksi.

    Jätkä

    Jos suomen poliitikoilla ja hallituksen ministereillä olisi pikkuisenkaan munaa, olisi Venäjänpuun tuonnissa puun myyntiveroa vastaava vero. Näin valtion pohjattomaan pussiin tulisi enemmän verotuloja – tavalla tai toisella.

    Se voisi yllättäen lisätä koivukuidun kysyntää ja myös esim polttohakkeen kysyntää kotimaisilta tuottajilta.

    Jos minä olisin Diktaattori, vero astuisi voimaan viimeistään maanantaina.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 35)