Visakallo: ”Suomi on ollut niitä harvoja maita, joka on hyvin pitkäjännitteisesti ja määrätietoisesti hoitanut talousmetsiään niin luonnonmukaisesti, etteivät ne ole hävinneet, vaan kasvu ja puumäärät ovat lisääntyneet. Nyt tähän halutaan muutos. Mitkä tahot tästä hyötyisivät?”

Viittaatko edelleen lahopuukeskusteluun? Jos viittaat, millä tavalla lahopuumäärän kasvattaminen uhkaisi puuston ja puumäärän kasvua?

”Koska Rio:sta on jo 26 vuotta, nuoremmille on tullut tarve keksiä pyörä uudelleen. Lahopuuvaatimukset osuivat otolliseen maaperään.”

Oliko Rion kirjaukset luonnon kannalta niin kattavia, ettei muuta enää tarvita ja ne riittää kompensoimaan metsien talouskäytöstä aiheutuvan kuomituksen luonnolle?

Puuki: ”Samalla kun vaaditaan luonnonmukaista metsien käsittelyä ja vähemmän hakkuita, vaaditaan ilmaston kannalta toimenpiteitä eli fosiilisen energian käytön vähentämistä. Kaksi vastakkaista vaatimusta jotka pitäisi jollain ”opilla” muka sovittaa yhteen.

Joidenkin mielestä ratkaisu ristiriitaan on jatkuvakasvatus, koska puu kasvaa jopa paremmin sillä tavalla kuin viljelymetsätalouden avulla. Mikä taas ei oikeasti pidä paikkaansa.”

Tämä minuakin vihreiden näkemyksiin metsätaloudesta eniten hiertää.  Minusta uusiutuvan raaka-aineen käytön lisäys on aiheeseen liittyen ainoa käyttökelpoinen keino rakentaa yhteiskuntaa kohti kestävämpää mallia ja meidän osalta se tarkoittaa puun tuotannon ratkaisevaa tehostamista. Antonin puheet 100 miljoonan kuution kasvun lisäyksestä edustaa suuruusluokkaa, jota meidän pitäisi tavoitella. Saavutetaan se sitten hirvieläinkannan leikkauksella tai jollain muulla keinolla. Nyt luontoväki on lähinnä huolissaan hakkuumäärien kasvutavoitteista ja sitä en voi ymmärtää.

Tämä kuitenkin liittyy lähinnä suhtautumiseeni vihreisiin puolueena. Se on eri asia kuin lahopuun merkitys metsätaloudessa. En suostu rakentamaan poteroa, jossa velvollisuutenani olisi olla eri mieltä jokaisesta vihreiden ajatuksesta.

Vastaan Gla:lle:

Jos lahopuun määrää edelleen lisätään, se pienentää jo suoraa hakkuukertymää, eli on ristiriidassa puuntuotannon lisäämiselle. Vielä vakavampaa on, jos lahopuun lisäys johtaa hyönteistuhojen lisääntymiseen. Ei ole järkevää hakea lahopuun maksimimääriä, sillä olosuhteiden vaihtelu voi laukaista hyönteistuhon hyvinkin pienestä lahoksi muuttuvasta puumäärästä. Valmis lahopuu ei ole metsälle ongelma, mutta sen tuottaminen siellä on vaaraksi metsän terveydelle.

Rion päätökset olivat niin kattavia, että vuosi 1992 muistetaan metsänhoidossa aikamme merkittävimpänä virstanpylväänä. Pieniä lisäyksiä on tehty vielä myöhemmissä ilmastokokouksissa. Suomi on  niiden maiden joukossa, jotka ovat myös noudattaneet näitä ilmastokokouksien päätöksiä. Tässä suhteessa meillä ei ole mitään hävettävää, eikä siten lisävelvoitteitakaan.

Hakkuukertymä voi pienentyä puistomaisella tarkkuudella hoidetussa talousmetsässä, jos korjuukelpoista tavaraa kaadetaan maahan. Suomessa on runsaasti muunkinlaisia metsiä. Koska energiapuuksi päätyvän tavaran osalta ei muutama kuutio per ha jättämisellä maahan ole mitään taloudellista merkitystä, hakkuukertymän kuutioiden tuijottamisen voi unohtaa. Toisaalta kun lahopuun määrä koko ajan kasvaa ilmeisesti pääosin tuulenkaatojen takia, homma on tältä osin kunnossa. Minkään tason bisnes ei yksittäisten puiden korjuu kenellekään ole, joten lahopuun tuotanto ei ylimääräisiä kustannuksia myöskään aiheuta.

Hyönteistuhoilla pelottelu on tarpetonta. Miksi ihmessä lahopuuta pitäisi tuottaa siten, että riskit kasvaa? Siksi ehdotan, ettei lähdetä alkuunsakaan tällaiselle linjalle uhkakuvien maalailussa.

Lahopuun määrän kasvu oikein tuotettuna todennäköisesti mielummin vähentää hyönteistuhojen riskiä kuin lisää sitä.

Se, että Suomi on hoitanut asiansa hyvin ei mielestäni ole syy olla jatkossa hoitamatta entistä paremmin varsinkaan, kun kyse ei ole merkittävistä kustannuksista.

Miten Gla määrittelet metsissäsi lahopuun riskirajan?