Keskustelut Metsänhoito Vihreiden metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 1,501 - 1,510 (kaikkiaan 4,127)
  • Vihreiden metsäpolitiikka

    Merkitty: 

    VIHREIDEN POLIITTINEN TAVOITEOHJELMA 2019-2023. Tämä varmasti muuttuu vielä puoluekokouksessa 16.‒17.6.2018. Otteita ohjelmasta.

    – Lisätään METSO-ohjelman rahoitusta niin, että vähintään 10 % Etelä-Suomen metsistä on suojeltu.

    – Muutetaan valtion omistamat vanhat tai muuten arvokkaat metsät suojelualueiksi ja lopetetaan avohakkuut muuten kuin kestävän metsänhoidon kannalta välttämättömissä tapauksissa.

    – Metsätalouskäytössä olevien turvemaiden uudis- ja kunnostusojitukset muutetaan luvanvaraisiksi. Avohakkuista luovutaan turvemailla vesien- ja ilmastonsuojelun edistämiseksi.

    PS Metsälehden keskustelupalstan teemoista puuttuu metsäpolitiikka.

  • Puuki

    Mitenpä sen tappion lasket, kun ei ole metsä eikä metsätiedot  nähtävillä ? Niitä metsälöitä on olemassa hyvin erilaisia Suomen kokoisessakin maassa. Ihan lähinaapurissakin on usein aivan eri kehitysluokkajakaumat ja maapohjat kuin itsellä sattuu olemaan.

    Kuutiosaannon maksimointi ja tuoton maksimointi on tietysti ihan eri asioita mutta jos kasvu heikkenee tarpeeksi, niin tuoton maksimointi tuottavammalla hakkuutavalla ei välttämättä enää riitä kompensoimaan sitä.

    Muutamat kannattavuuslaskelmat jk:sta, joita on esitetty ihan professoreiden toimesta, ei kestä lähempää tarkastelua.

    Rane2

    Tällä Arvometsällä on vähätöisempi vaihtoehto yläharvennuksille.

    http://www.metsonpolku.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Mies_satojen_METSOhehtaarien_takana(38064)

    Jean S

    Muotoilen kysymyksen uudestaan.

    Jatkuvan kasvatuksen perusedellytys on se, että metsää pitää hoitaa niin, että siellä on koko ajan myös pienempää puustoa, alikasvosta, taimiainesta, uudennnosta – miksi sitä sitten ikinä halutaankaan kutsua.

    Laskennallisesti voimme aloittaa kierron laskemisen vaikka uudistushakkuun jälkeisestä tyhjyydestä ja voidaan olettaa, että jk-menetelmässä avohakkuu olisi OMT- ja MT-tyypeillä 220 vuoden välein ja karummilla metsätyypeillä ei koskaan. Vertailukohtana voidaan sitten tietysti käyttää jaksollista menetelmää samalle ajalle.

    Erilaisia tavanomaiseen käsittelyyn nähden poikkeavia vaihtoehtoja ovat mm.:

    – tietoinen aloittaminen lehtimetsällä tai esim. kuusen istutustiheydellä 700/ha.

    – erirakenteisuuden suosiminen raivaustöissä (oikeastaan jo pienpuun säästäminen ennakkoraivauksessa)

    – jonkintasoinen epätasainen tilajärjestys, suurimpien puiden poistaminen ensiharvennuksessa (poistettavat voivat osittain olla ”edellisen kierron” puita, jos eivät ole elpyneet riittävästi), sekametsäisyyden ja männyn suosiminen

    – II-harvennuksen tekeminen yläharvennuksena

    – päätehakkuun korvaaminen suurimmat puut poistavalla yläharvennuksella muutamia kertoja ja alikasvoksen säästäminen/suosiminen näissä yhteyksissä. Käytännössä uudistumisen vuoksi näissä hakkuissa pitää tietoisesti säästää mäntyä.

    Näistä esitetyistä vaihtoehdoista jotkut suoranaisesti säästävät kuluja, joissakin tulee turpaan puun hinnan kautta ja jotkut taas mahdollisesti vain vähentävät tehokkuutta jollain epämääräisellä tavalla (esim. koivun kasvatus sekapuuna).

    Puuki

    Vaihtoehtoisia kasvatustapoja on paljon- riippuu mielikuvituksen vilkkaudesta keksiä niitä lisää. Mutta metsän kasvupaikat ja lähtötilanne asettaa aina joitain rajoituksiakin, jos halutaan metsän tuoton pysyvän hyvällä tasolla. Ainahan se ei ole pääasia mutta useimmiten on kun talousmetsissä ollaan.

    Valitettavasti joissain esityksissä, joissa on vertailtu jk:n ja tasaikäisen kasvatuksen kannattavuutta on kerätty kaikki huonot vaihtoehdot (esim. aina alaharvennus) ja kalliit ratkaisut tasaikäisestä vaihtoehdosta, ja kuviteltu jk:n onnistuvan ilman kuluja ja kokonaiskasvun pysyvän korkeana huolimatta esim. PPA:n pudottamisesta hyvin alas taimien aikaan -saamiseksi.

    Olen jo vuosia sitten esittänyt taimimäärien pudottamista niille sopivilla kasvatuspaikoilla suositeltuja alemmas, koska kuitupuun kasvatus on ollut tappiollista suhteessa entistä kalliimpien uudistuskulujen vuoksi. Luontaisen taimiaineksen hyväksikäyttöä lisänä tai pelkästään,  jos se on sopivaa maan taimettumisherkkyydestä ja  -tuottokyvystä riippuen.

    Tasaikäisessä kasvatuksessa voidaan yhtä hyvin käyttää järkeä kasvatuskulujen karsimisessa kuin jk:ssakin. Jalostushyöty jää myös yleensä pois kannattavuusvertailulaskelmissa konaiskasvuja laskettaessa.  Uudistuskulujen karsiminen on sitä tärkeämpää mitä heikommin kasvavilla pohjilla ollaan, kun arvioidaan nettonykyarvojen avulla kannattavuutta. Se sopiikin yleensä hyvin luonnonolosuhteisiin koska karummat maat taimettuu helpommin luontaisesti.

    Rane2

    Vaihtoehtoinen Vihreä totuus:Löyly sauna onkin eettisesti kestävästä puusta tehty.Eli avohakattua venäläistä ikimetsää.

    https://yle.fi/uutiset/3-10368039

    Jätkä

    Ikimetsää ei ole olemassakaan koskaan , missään!

    Niinkuin näyttää siltä, että puheet Ikiroudastakin ovat pieni houreita, nehän sulavat vauhdilla.

    Rane2

    Todellisuudella on yhä vähemmän merkitystä.Merkitystä on sillä miltä asiat saadaan näyttämään.Esim tämän Arvometsä nimisen metsäkonsultointifirman sivuilla ei puhuta ”jatkuvasta kasvatuksesta” vaan erirakenteisesta metsästä ja yläharvennuksista.Antinpoika sisäpiiriläisenä varmaan kertoo tarkemman syyn asiaan.Ranen arvaus on että jatkuva kasvatus-termillä ei saisi sopimuksia esim.United Bankersin metsien hoitoon johtuen siinä olevasta huuhaa leimasta.

    Tolopainen Tolopainen

    Vihreiden suunnitelmissa on määrätä että metsätöissä ei saisi käyttää eväänä kuin kasvisruokia. Linssikeitto ja kukkakaalipirtelö pitää repusta löytyä jos tulee tarkastus tai metsätöistä tulee rikesakko.

    Rane2

    No,ainakin hernekeitto suolistossa kiertäessään synnyttää runsaasti materiaalia jolla voi ilmaista mielipiteensä Vihreiden metsäpolitiikasta.

    Rane2

    Maaltavastaajissa MTK:n Markus Nissinen kertoo mitä tavallinen metsänomistaja voi tehdä luonnon monimuotoisuuden hyväksi.

Esillä 10 vastausta, 1,501 - 1,510 (kaikkiaan 4,127)