Keskustelut Metsänhoito Vihreiden metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 1,561 - 1,570 (kaikkiaan 4,127)
  • Vihreiden metsäpolitiikka

    Merkitty: 

    VIHREIDEN POLIITTINEN TAVOITEOHJELMA 2019-2023. Tämä varmasti muuttuu vielä puoluekokouksessa 16.‒17.6.2018. Otteita ohjelmasta.

    – Lisätään METSO-ohjelman rahoitusta niin, että vähintään 10 % Etelä-Suomen metsistä on suojeltu.

    – Muutetaan valtion omistamat vanhat tai muuten arvokkaat metsät suojelualueiksi ja lopetetaan avohakkuut muuten kuin kestävän metsänhoidon kannalta välttämättömissä tapauksissa.

    – Metsätalouskäytössä olevien turvemaiden uudis- ja kunnostusojitukset muutetaan luvanvaraisiksi. Avohakkuista luovutaan turvemailla vesien- ja ilmastonsuojelun edistämiseksi.

    PS Metsälehden keskustelupalstan teemoista puuttuu metsäpolitiikka.

  • Reima Ranta

    Perustetaan yhtiö, joka ostaa ”joutomaata” Etelä-Amerikasta ja lähdetään porukalla metsittämään se. Hiilen sidonta siellä on moninkertainen, täällä tehtävään metsittämiseen verrattuna.

    Metsälehti selvittämään kohteita ja palstalaiset perustavat yhtiön ja metsittävät sen.

    Näin voisimme hyvällä omallatunnolla lisätä hakkuita täällä.

    Aivan selvää on, että hakkuiden voimakas lisääminen lyhyellä aikavälillä vähentää hiilen sidontaa täällä. Taalaksen mukaan ilmasto joka tapauksessa lämpenee seuraavat 50 vuotta ja mitä siitä mahtaa seurata – sitä voimme vain arvailla. Pohjoisilla alueilla lämpeneminen saattaa olla todella huomattava. Ehkä Lapin metsät eivät olekaan niin huono sijoitus pitkälläkään aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä ne ovat sitä ilman muuta olleet.

    Puukin esille nostama nopeakasvuinen lehtipuu on mielenkiintoinen kysymys hiilensidonnassa.  Minullakin on muutamien kymmenien hehtaarien kohde vajaan kymmenen metrin mittaista, läpipääsemätöntä koivikkoa, rehevällä kosteahkolla maapohjalla Pohjois-Suomessa, jonka luonto saa hoitaa omalla tavallaan. Toivottavasti kiinalaiset saavat laitoksen pystyyn energiapuulle.

    Rane2

    ”Aivan selvää on, että hakkuiden voimakas lisääminen lyhyellä aikavälillä vähentää hiilen sidontaa täällä.”

    No ei ole selvää.Kun hakataan vähemmän kuin metsät kasvaa niin hiilen sidonta ei tietenkään vähene.Hiilen sidonnan kasvu hidastuu,jollain aikavälillä.

    harrastelija harrastelija

    Minä luotan kyllä enemmän WMO:n tutkimuksiin ja niistä johdettuihin arvioihin. Katsokaa nyt ensin Taalaksen Ykkösaamun haastattelu. Mutu ja ismi ovat ainoastaan häikäilemätöntä politiikkaa omien intressien ajamiseksi. Taalaksen mukaan on tutkittu, että mm. lentoliikenne, joka tulee ensimmäisten joukossa mieleen maapallon saastumisesta, osuus on kaikkiaan vain n. 2 %! Suurimmat ongelmat ovat Maapallon väkiluvun valtava lisääntyminen ja heidän kaikkien ruokkiminen!

    Ihan päivälehteen oli kelvannut Helsinkiläisen Veeran juttu siitä kuinka Kainuulaiset saastuttavat ”pöyristyttävästi” Itämeren, kun suunnitellaan nykyaikaisen biolaitoksen rakentamista!?

    Aikoinaan Kajaanissa on ollut vanhanaikainen sellutehdas, sitten on ollut 4 paperitehdasta – osa niistäkin varsin vanhanaikaisia. Näiden toiminta on kestänyt yli sata vuotta. Aikaisemminkaan en ole kuullut/lukenut, että nämä olisivat saastuttaneet kovinkaan paljon Itämerta?

    On kait se kaikille tervejärkisille päivän selvää, että hoidettu ja hyvin kasvava suomalainen metsä on parempi hiilinielu kuin vajaatuottoinen harveikko?

    Gla Gla

    Harrastelija: ”Suurimmat ongelmat ovat Maapallon väkiluvun valtava lisääntyminen ja heidän kaikkien ruokkiminen!”

    Mitä suomalaiset voi asian hyväksi tehdä? Karjatalouden sanotaan olevan yksi pahimpien ilmanpilaajien joukossa, joten meillä on 150000 joutilasta sorkkaelukkaa, jotka ilman haittavaikutuksia voisi lopettaa. Samalla syntyisi edellytykset puun kasvatuksen tehostamiselle, tulevaisuudessa jopa jalostusasteen nostolle.

    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    Jos sen teidän uuden piotehtaan suunnittelijat on sama porukka kun suunnitteli sen Talvivaaran (reilu miljardi meni siihen monttuun ihan oikeeta veronmaksajien rahaa) niin voi siitä vähän huolissaan olla.

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Puuki: ”Avoimen turvemaan  metsittäminen on nopea keino lisätä hiilen sidontaa, jos kasvupaikka on hyvässä kasvukunnossa.” Metsätalouden maalla olevat nykyisetkin ojikot ja muuttumat halutaan suurelta osin ennallistaa, koska ainakin paksuturpeisella suolla turpeen hajoaminen aiheuttaa suuret hiilipäästöt. Kyllä näitä vaihtoehtoja on hartaasti laskeskeltu ja huomioitu myös hiilen sitoutuminen karikkeeseen, joka myös hajoaa aikanaan, ja vieläpä nopeammin kuin turve. Metsittäminen saattaisi olla järkevää osalla turvepelloista ja käytöstä poistuvilla turvetuotantoalueilla.

    Hakkuiden lisääminen johtaa Luken mallilaskelmien mukaan lyhyellä tähtäimellä hiilen sidonnan vähenemiseen, mutta ei se miinukselle mene, kuten Rane2 muistuttaa. EU edellyttää meiltä tietyn kokoista metsänielua, mikä asettaa raamit hakkuiden lisäämiselle.

    Jätkä

    MUTTA, MUTTA. MUTTA:  Vanha totuus, että kirves on metsän lääke, pitää paikkansa edelleenkin. Vielä hetki taaksepäin olleiden metsänkäsittelyohjeitten mukaan hoidettu metsä on paras mahdollinen hiilinielu ja ympäristön pelastaja. Kaikki vaan eivät ole nnoudattaneet niitä ohjeita joka paikassa, vaan on jätetty metsiä ”Herran haltuun”. Ne eivät pitkässä juoksussa lisää hiilensitoutumista.

    Jopa Touko Mehiläinen on sitä mieltä, että metsien vihreys edesauttaa hiilinieluhommassa. Voimakas puun kasvu auttaa siinä. Mitä enemmän me hakkaamme puuta, sitä enemmän me saamme sen kasvamaan. Varsinkin kun käytetään jalostusta.

    Viherpipertäjät eivät itsekään usko edes puolia omista jutuistaan, mutta Suomalaisen pölvästin päähän ei uppoa asia, ellei siitä voi tingata puolta pois.

    Visakallo Visakallo

    Vihreiden ydinjoukkoon emme voi vaikuttaa, mutta heidän myötäilijöidensä olisi syytä jo herätä. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, kuinka moni haluaa olla metsäasioissa heille hyödyllinen idiootti.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Metsäpolitiikka kuuluu kaikille puolueille, kun meidän kansainvälisisistä sitoumuksista on vastattava, ja tuleviin sitoumuksiin on pyrittävä vaikuttamaan (hallituspuolueet ja virkamiehet).

    husse

    ”Ongelma on, että metsätalouden kontolle työnnetään maailman pelastusohjelma joka on luotu hämärtämään todellista ongelmaa. Ongelmaa  jota kokoajan pahennetaan fossiilisia polttoaineita käyttämällä”

    Jos Venäjän metsät saataisiin savotoitua vajaatuottoisista kasvukuntoon, puhuttaisiin jo eri kokoluokan hiilensidonnasta. Suomi on aika pieni pläntti kuitenkin. Lisäksi täällä on metsähehtaarit aika isolla ja hyvällä prosentilla jonkin tason metsäsuunnitelmassa ja kasvukunnossa.

    Tai tuota kun toteuttaisi oikeastaan missä päin maailmaa tahansa, eli joutomaat ja aukeiden maapohjien metsittäminen. Parempaa kasvuakin kuin täällä pohjoisessa Suomessa

    Itse pidän ongelmana ja vääränä, että metsäkeskustelut johdetaan ilmastonmuutokseen ja maailman pelastamiseen. Väittäisin ilman että linkitän tutkimuksia; että metsien käyttö on täällä sellaista, mihin muun maailman pitäisi pyrkiä ja ottaa mallia meiltä

    Ydin se näissä vihreiden metsä- ja avohakkuu keskusteluissa on meille paikallisille ihmisille aiheutuvat ongelmat ja paikalliselle luonnolle aiheutuva monimuotoisuuden heikentyminen.

    On vain hyvää ravistelua, että valtion suuret hakkuut on nostettu esille.

Esillä 10 vastausta, 1,561 - 1,570 (kaikkiaan 4,127)