Keskustelut Metsänhoito Vihreiden metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 1,641 - 1,650 (kaikkiaan 4,127)
  • Vihreiden metsäpolitiikka

    Merkitty: 

    VIHREIDEN POLIITTINEN TAVOITEOHJELMA 2019-2023. Tämä varmasti muuttuu vielä puoluekokouksessa 16.‒17.6.2018. Otteita ohjelmasta.

    – Lisätään METSO-ohjelman rahoitusta niin, että vähintään 10 % Etelä-Suomen metsistä on suojeltu.

    – Muutetaan valtion omistamat vanhat tai muuten arvokkaat metsät suojelualueiksi ja lopetetaan avohakkuut muuten kuin kestävän metsänhoidon kannalta välttämättömissä tapauksissa.

    – Metsätalouskäytössä olevien turvemaiden uudis- ja kunnostusojitukset muutetaan luvanvaraisiksi. Avohakkuista luovutaan turvemailla vesien- ja ilmastonsuojelun edistämiseksi.

    PS Metsälehden keskustelupalstan teemoista puuttuu metsäpolitiikka.

  • Tolopainen Tolopainen

    Jos Suomen metsät sitoo hiiltä, n. 50miljt vuodessa ja lahoamista olisi metsissä 20 milj t. Eli netto hiilimassa 30miljt. Tuosta syntyy päässä laskien happea saman verran eli 30miljt. Suomen metsien osuus maapallon keuhkoista on noin nolla pilkku yksi promillea.

    mehtäukko

    ”Poliittisia päätäjiä ei metsään kaivata,” oli Jätkän toteamus ja sitä sen pitäisi ollakin. Metsä (liike) talous kun sotketaan ideologian sorkilla, vetelä sontakasahan siitä syntyy.!

    Kuten mainittua, luonnon lait uusiutuvan puun kasvu mukaan luettuna on hyvin pitkälle kestävällä perustalla. Ja kuten sekin todettua, metsiään omistava ihminen tehdessään osansa itsensä ja yhteiskuntamme rattaisiin, ei voi eikä tarvitse olla politiikan pelinappula.

    Mehtäukko ei taida siihen taipua…

    Puuki

    Jos Suomen metsät sitoo hiiltä, n. 50miljt vuodessa ja lahoamista olisi metsissä 20 milj t. Eli netto hiilimassa 30miljt. Tuosta syntyy päässä laskien happea saman verran eli 30miljt.

    Hiilen moolimassa on n. 12 g ja hapen 16 x 2 = 32 g/mol.   CO2:a se metsän kasvu sitoo ilmasta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Niin ja lisäksi Suomen metsien näkyvä kasvu on nettokasvua, eli kun puuta karttuu tuon verran maanpäälliseen runkopuuhun, siitä on jo puiden elintoimintoihinsa tarvitsema energia vähennetty.

    Tolopainen Tolopainen

    Tarkoitus oli vain osoittaa että miten pienestä asiasta on kyse kun puhutaan Suomen metsistä osana maapallon hiili-ja happikiertoa. Emme pysty ratkaisemaan maapallon ongelmia vaikka teemme metsien kanssa mitä tahansa. Ne ovat niin pieni osa suurta kokonaisuutta.

    Hiilipäästöjen nollaaminen 30v aikana on myös täysin mahdoton tavoite maailman laajuisesti. Koska tilanne menee  päinvastaiseen suuntaan vielä vuosia. Juurikin vihreiden väärän energiapolitiikan takia Saksassa. Se ajoi ydinvoimaa alas aivan liian nopeasti. Nyt joutuu lisäämään kaasun tuontia Venäjältä ja tekemään sähköä hiilivoimalla.

    MaalaisSeppo

    Ydinvoiman alasajo Saksassa nopeasti tai hitaasti oli täysin älytöntä. Suomessa ongelmana on hidas ydinvoiman ylösajo. Onneksi Vihreät eivät aio torpata nyt tiedossa olevia voimaloita.

    pihkatappi pihkatappi

    Suomessa vihreät ehkä hyväksyvät pienet ydinvoiman tuomat riskit, kun ilmaston lämpenemisen hidastaminen on kuitenkin nyt ensisijaista. Siis jos järjen kanssa asian haluaa ymmärtää. Luulisi että Saksassakin tajuavat jo että pieleen meni.

    Visakallo Visakallo

    Eipä tarvitse paljoa arvailla, ketä ydinvoimateollisuus Suomessa lobbaa. Se vain on erikoista, ettei asia tunnu mediaa juurikaan kiinnostavan. – Ai niin, unohdin! Toimittajathan ovat nykyisin paljolti vihreitä, eivät enää punaisia!

    jees h-valta

    Toloppa oikeassa. Taitaa Putinilla olla hyvät suhteet viherpiiperoihin ihan euroopan laajuisesti kun saa suoraa hyötyä vanhanaikaisista energiaratkaisuista. Ja Suomikin peesasi yhdellä ydinvoimalatyömaalla sentään.

    Rane2
Esillä 10 vastausta, 1,641 - 1,650 (kaikkiaan 4,127)