Keskustelut Metsänhoito Vihreiden metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 1,721 - 1,730 (kaikkiaan 4,127)
  • Vihreiden metsäpolitiikka

    Merkitty: 

    VIHREIDEN POLIITTINEN TAVOITEOHJELMA 2019-2023. Tämä varmasti muuttuu vielä puoluekokouksessa 16.‒17.6.2018. Otteita ohjelmasta.

    – Lisätään METSO-ohjelman rahoitusta niin, että vähintään 10 % Etelä-Suomen metsistä on suojeltu.

    – Muutetaan valtion omistamat vanhat tai muuten arvokkaat metsät suojelualueiksi ja lopetetaan avohakkuut muuten kuin kestävän metsänhoidon kannalta välttämättömissä tapauksissa.

    – Metsätalouskäytössä olevien turvemaiden uudis- ja kunnostusojitukset muutetaan luvanvaraisiksi. Avohakkuista luovutaan turvemailla vesien- ja ilmastonsuojelun edistämiseksi.

    PS Metsälehden keskustelupalstan teemoista puuttuu metsäpolitiikka.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Uskoisin että nimenomaan juuri Satu Hassi insinöörinä seuraa aikaansa, eikä haksahda tuohon sellun moittimiseen. Uusiakin menetelmiä on tuloillaan, esimerkiksi Spinnovan puukuitu tekstiilien valmistukseen. Se käyttää vähemmän kemikaaleja kuin perinteinen sellunkeitto.

    Palaan vielä hetkeksi Itämeri-problematiikkaan. Pohjanmaan rannikko voi ehkä välttyä leväkukinnoilta siksi, että siellä ei ole ollut niin paljon yhdyskuntien eikä teollisuuden pistekuormitusta kuin Suomenlahdella (Pietari, Laukaanjoki, Tallinna, Helsinki, Turku). Leväkukinnan laukaiseva ravinnetaso ei siis ylity, vaikka maa- ja metsätalouden hajakuormitusta tulee jokia pitkin.

     

    Puuki

    Hassi se nimenomaan moitti jokin aika sitten sellusta tehtävän bulkkituotteita  ja vaati uusia tuoteinnovaatioita, joita oli jo silloin markkinoilla ja myös uusia kehitteillä.

    Kokonaan kartongista valmistettu kierrätettävä kahvikuppi on yksi merkittävä tuote, jonka markkinat on isot.

    hemputtaja

    Kun tuo sellu puhuttaa niin toistanpa tipan Tiede – lehden 10/2018 jutusta. Siinnä sellusta on tehty ihan ihmeaine eli arvelleen muovin, teräksen ruuan korvaajaksi.

    Tietysti joukossa on melkoisesti haaveita, mutta varmasti osa toteutuu. Esim. tuo sellupulla eli sekoitetaan jauhoihin sopivasti sellua ja kas masu täyttyy, mutta ateria ei lihota kunn sellu menne sulamatta läpi. Sillä saadaan kuulemma lihavuutta kuriin. Varusmiehet odottakaas vain.

    Muita kuvien kanssa esiteltyjä koe(?)tuotteita olivat: Pystyssä pysyvä pussi, kompostoituvat kävelykengät (ei nirunaru kengät), kierrätettävä kahvikuppi, viljelmille hajoava kate, ympäristöä suojeleva soitin, vettä puhdistava kalvo, kemikaaliton nanolanka, kastumaton kantokassi ja sellukanga tietysti

    mehtäukko

    Insinöörithän yleensä,- osaavat vaihtaa vain palaneen polttimon uuteen.

    Visakallo Visakallo

    Jos vihreillä ei olisi ddr-taustaansa, eikä vallankumousta hautoneita taistolais-jäseniään, enkä olisi kokenut heidän aiheuttamiaan 90-luvun metsäsotia ja muita järjettömyyksiä, saattaisin hyvinkin olla vihreiden kannattaja. Revan on tästä turha  repiä pelihousujaan, koska historiaa emme pysty muuttamaan, vaikka kuinka haluaisimme.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Johan nyt on markkinat, Visa ilmoittautuu vihervasemmistoon! Jos nyt tekisit arvokarttatestin ja miettisit uudelleen?

    Vakavammin puhuen, eikös äänestyksen kannalta ole kuitenkin ratkaisevaa puolueen nykyinen ja tuleva politiikka eikä mennyt politiikka?

    Tolopainen Tolopainen

    Vihreillä ei voi olla muuta kuin populistista politiikkaa. Kun ei mitään omista eikä mihinkään voi mennä töihin kun kaikki toiminta saastuttaa. Ei voi tehdä mitään muuta kuin arvostella muita. Tästä on katkera Niinistö hyvä esimerkki.

    Visakallo Visakallo

    Tarkennan Anneli sen verran, että Vihreiden pitäisi nyt olla hieman erilainen puolue. Sen pitäisi ajaa vain suomalaisten ihmisten ja suomalaisen luonnon asiaa. Sen EU-toiminta pitäisi olla Suomea puolustavaa, ei syövää. Sen pitäisi sisäistää maaseudun asukkaiden ihmisarvo ja heidän elinkeinojensa oikeutus. Sen pitäisi lopettaa metsä- ja maatalousasioilla hörhöily ja luetuttaa kaikilla jäsenillään biologian perusteet. Avohakkuun vastustaminen ja jatkuvasta kasvatuksesta puhuminen olisi lopetettava. Sen pitäisi hyväksyä yksityisautoilu osaksi suomalaisten ihmisten normaalia liikkumistarvetta. Puoluejohtajan olisi ajettava risupartansa pois.

    Näillä pienillä viilauksilla minä olisin valmis äänestämään Vihreitä.

    Rane2

    Olisiko Vihreät enää Vihreitä jos Visakallon viilaukset toteutuisivat?

    Tolopainen Tolopainen

    Vihreät kansanedustajat ovat epärehellistä porukkaa. Esim. Halmeenpää vastustaa tuulivoimaa kotikuntansa valtuustossa, mutta kannattaa sitä eduskunnassa.

Esillä 10 vastausta, 1,721 - 1,730 (kaikkiaan 4,127)