Keskustelut Metsänhoito Vihreiden metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 2,511 - 2,520 (kaikkiaan 4,127)
  • Vihreiden metsäpolitiikka

    Merkitty: 

    VIHREIDEN POLIITTINEN TAVOITEOHJELMA 2019-2023. Tämä varmasti muuttuu vielä puoluekokouksessa 16.‒17.6.2018. Otteita ohjelmasta.

    – Lisätään METSO-ohjelman rahoitusta niin, että vähintään 10 % Etelä-Suomen metsistä on suojeltu.

    – Muutetaan valtion omistamat vanhat tai muuten arvokkaat metsät suojelualueiksi ja lopetetaan avohakkuut muuten kuin kestävän metsänhoidon kannalta välttämättömissä tapauksissa.

    – Metsätalouskäytössä olevien turvemaiden uudis- ja kunnostusojitukset muutetaan luvanvaraisiksi. Avohakkuista luovutaan turvemailla vesien- ja ilmastonsuojelun edistämiseksi.

    PS Metsälehden keskustelupalstan teemoista puuttuu metsäpolitiikka.

  • Scientist Scientist

    Niin kyllä ylijäämä sähköä myydään verkkon jo. Minä myin kattoni paneleista (12 panelia) jonkin verran (alle 100 eurolla) kesällä Fortumille. Hinta tosin huono noin 4 snt/kWh. Parasta aurinkoshkössä on ettei tarvitse maksaa siirtomaksuja ja siihen liittyviä veroja.

    Valtio takaa muuten siirtoyhtiöille 4% tuoton pääomalle (vanha asia ollut  jo 1990-luvulla), mikä on melko hyvä näin nollakorkojen aikana. Tämä 4% tuotto ei kuitenkaan riittänyt Fortumille ja muille sähköyhtiöille, vaan ne haluavat parempaa noin 10% tuottoa.

    jees h-valta

    Kyllä minä Toloppa aivan kk-hinnasta puhuin. Ja Järvi-Suomen Energia laskuttajana. Minusta tuo sinun hintasi tässä elää eikä kauaa tiedä mikä se todellinen sitten onkaan. Käskepä jonkun hiukan enemmän laskun päälle ymmärtävän katsoa mitä se sinulla oikeasti on. Mielestäni sähkölasku on aika selkeä eikä siihen tarvita selkokielen tulkkiakaan.

    Tolopainen Tolopainen

    Asiahan on aivan päinvastoin Harjavallassa ei ole ymmärretty kilpailuttaa sähköenergiaa vaan maksetaan siitäkin kiinteä kuukausimaksu, 3,68snt/kwh maksan ykstarifisähköstä. Maksat myös liikaa puhelinliittymistä eli turhia maksuja satasia vuodessa, kuten 90%:lla ihmisistä. Talousasiat eivät ole hanskassa. Siis maaseudulla kiinteä maksu 8€ halpa ja kaupungissa 7€ erittäin edullinen. Kannattaa hiukan katsoa missä asustelee että ei tarvitse perusmaksuihin rahoja tuhlata. Minä teen yhden etelänmatkan mieluummin noilla säästyneillä rahoilla kuin annan sähköyhtiölle maahan kaivettavaksi joka vuosi siis joka ainut vuosi.  Maksunne ei koskaan laske noihin lukemiin missä olleme täällä, missä asioita hoidetaan vastuullisesti. Kyllä olisi syytä yhtiöiden muuttaa rahoitusrakennetta ja tehdä yritysfuusioita tuollaisessa kustannus kriisissä.

    Aika selkeä ero tuolla takapajulassa Itä-Suomessa ei ole yritystoimintaa eikä väestöä, muutaman mökin takia pitää ylläpitää sähköverkkoja erittäin epäedullisessa ympäristössä. Sammuttakaa valot ja muuttakaa sivistyksen pariin.

    Se on myös aivan turha syyllistää hallitusta omista rahanmenoista. Nykysuomi on maanpäällinen paratiisi. Koskaan asiat Suomessa eivät ole olleet näin hyvin. On jopa pitänyt keksiä uusi termi suhteellinen köyhyys kun absoluuttista köyhyyttä ei enää ole. Sitäkin on tullut nähtyä.

    harrastelija harrastelija

    Puuki: ” Ylijäämäsähkön myyntimahdollisuus on jo olemassa . Paneelisähköä voi myydä verkkoon kytketyissä järjestelmissä.  Hinta tosin melko olematon 2- 3 s /kWh”

    Toisessa keskusteluaiheessa kerroin jo tilanteen Loisteella. Katolla on 18 paneeliia, vielä lokakuussa näkyi hiukan hyvitystä laskussa, kun ylimääräistä oli mennyt yleiseen verkkoon. Hinta on kesäkuukausina vaihdellut tukkusähkön mukaan tunnin periodeissa 5-6 snt/kwh. Se on enemmän mitä maksoin itse kulutuksesta! Suurin etuhan aurinkopaneeleista on, kun sillä vähentää omaa kulutusta verkossa ja myös samalla siirtomaksua.

    Sain muuten sellaisen tarjouksen, että myös siirtomaksun voi kilpailuttaa! En ole sitten jaksanut asiaan perehtyä sen enemmän, koska oma sopimus on voimassa kesään 2020. Mutta jos koko sähkön kulutuksen voi kilpailuttaa, niin sitten katolla on vielä tilaa lisäpaneeleille!

    harrastelija harrastelija

    Tolopaiselle sellainen toivomus, että saisi olla tarkempaa faktaa vähän joka asiassa 🙂

    Tolopainen Tolopainen

    Aika huono sijoitus nuo paneelit toistaiseksi. Kun sijoittaa rahamarkkinoille 20k€, tuotolla melkein maksaa omakotitalon koko vuoden sähkölaskun. Tietenkin korko on parempi noissakin kuin käyttötilillä.

    Tolopainen Tolopainen

    Harrastelijalle kysymys, niin mitä faktaa pitäisi tarkentaa, ollaan  jo siellä 99% tarkkuudessa, joka lähentelee tieteellisen julkaisun tasoa. Pitäisi näille jätkille riittää.

    jees h-valta

    Toloppa, miten sähköenergiasta maksetaan kiinteä kuukausimaksu. Sähköenergian maksuyksikkö on kilowatti. Pitääkö sinulle raukalle ihan perusasioitakin alkaa rautalangasta vääntää? Meillä ei ainakaan voi sen paremmin Harjavallassa kuin Kouvolassakaan kilpailuttaa muuta kuin kilowatin hinta ja se on lähes turhanaikaisinta touhua mitä harrastaa voi. Sekin sitten pitäisi tehdä kahden vuoden välein eli turhan kanssa tuhtaamista eikä mitään muuta. Tee sinä etelän reissujasi mamman siivellä ihan vapaasti, ei se minua liikuta mutta koita puhua asioista edes niiden oikeilla termeillä.

    Nuakka

    Piti tarkastaa omat Savon Voiman laskut: 3x25A siirto 30.99e+4.25/kwh/kk.  3x35A muuten sama mutta kk maksu 47,39. Energia 3,98e/kk ja 4,48e/kk.

    Puuki

    Hinta on kesäkuukausina vaihdellut tukkusähkön mukaan tunnin periodeissa 5-6 snt/kwh. Se on enemmän mitä maksoin itse kulutuksesta!

    Kesällä sähkön hinta nousi niin, että määräaikaisen sopimuksen kWh-hinta jäi alle pörssisähkön hinnan. Firmat siis myi tappiolla sähköä niille, joilla oli kiinteähintainen sopimus. Oma sopimuskin on määräaikainen ja sähkön hinta alle pörssisähkön hinnan.

    Sitä en ymmärrä miten siirron hinnan voisi kilpailuttaa jonkin toisen siirtoyhtiön kanssa, kun siirto tapahtuu aina kunkin siirtoyhtiön alueella ja – verkossa.

    Tolopainen tuolla aiemmin moitti pöljyydeksi maksaa kaksiaikasähköstä. Ei se niin mene, se kun riippuu kulutuksesta. Varaava lämmitys on vain yöllä päällä. Säästö on vain kaventunut siitä mitä se oli aikoinaan,  kun niitä kaksiaikasähkösopimuksia tehtiin.

Esillä 10 vastausta, 2,511 - 2,520 (kaikkiaan 4,127)