Keskustelut Metsänomistus Viiden vuoden päästä

Esillä 8 vastausta, 281 - 288 (kaikkiaan 288)
  • Viiden vuoden päästä

    Merkitty: 

    Heittäkäästä mietintöä minkälainen on metsätalouden, metsäteollisuuden, metsän-/maanomistamisen ja luonnonsuojelun tila viiden vuoden päästä?

    Minusta alkaa tuntua, että asiat menee Neuvostoliiton malliin. Uskon kuitenkin, että pakkosuojelun sijaan tulee pakkojk-alueita. Ympäristö väki joutuu jossain vaiheessa ottamaan taka-askelia etenkin Suomessa huomatessaan omissa käytännöissä ja ajatuksissaan lukuisia epäkohtia.

    Metsäteollisuus joutuu jyrähtämään Suomessa rajusti ympäristöväelle. Vihreät tulevat nöyrinä kansan eteen ja esiintyvät sopuisammin, kun huomaavat metsäteollisuuden olevan vieläkin äärettömän tärkeän tälle yhteiskunnalle.

    Maanomistus keskittyy ja pirstaloituu. Puuhapalstat lisääntyy, samoin suurmetsänomistus.

    Tässä jotain..

  • Teufelin Zumi

    Lentoja lennetään jossakin että lentokenttä vuorot säilyisi.
    Jossakin sitten ajellaan 20 000 km/v kontti tyhjänä että kertyisi matkakuluja verotukseen.

    Tolopainen

    Aika harva yritys Suomessa on koekäyttänyt tuota norjalaista kalkkikiveä. Sehän on paljon kalliimpaa kuin Gotlannin kalkkikivi ja moneen käyttöön liiankin puhdasta.

    Visakallo Visakallo

    Teukalla sitä näyttää tuota ihmeteltävää edelleen riittävän. Sehän on vain hyvä, kun ei ole elämässään vielä kaikkea ehtinyt nähdä, niin säilyy mielenkiinto. Pienet verot ja suuret tukiaiset, siitä se Teukka vaurastuminen alkaa!

    jees h-valta

    Olen kyllä sitä mieltä että ken on sähköyhtiöiden maksuorjaksi vapaaehtoisesti ruvennut ei tukia tarvitse. Perse sieltä sohvalta ylös ja takkaan puita aamuin illoin. Alkaa kohtuullinen kulutus sähkölle löytyä. Mikä ihmeen laiskaperseiden suosikkimaa tämäkin olisi.

    jees h-valta

    Itehhän Toloppa on ennustanut Venäjän tekevän konkurssin. Mihinkä se nyt on kadonnut? Alkaako totuus valjeta? Laiskaperseet suomessakin elättävät naapurimaitaan korkealla sähkön hinnalla. Minulla ei sähkölasku värähtänyt normaalista neljänkympin/kk kurssista muuta kuin sähköyhtiön hinnankorotuksen joka teki meillä kolme euroa ja muutaman sentin.

    Tolopainen

    Onhan se poltinpuiden kanssa värkkäily työttömälle sopivaa ajankulua.

    Puuki

    Sähköä voi myös säästää ja koettaa pienentää sähkölaskua . Mutta ei kovin paljon auta nykyisellä laskutustavalla jossa siirtomaksusta suurin osa menee perusmaksussa.   Huonoin tilanne on jonkin aikaa ollut niillä n. 10 % joilla on pörssihintaan sidottu laskutus.  Mutta laskihan se hintakin reilusti väliaikasesti ainakin,  ja monet vuodet ollut edullisinta sähköä heillä.  . Jokin s-firma on kieltäytynyt noudattamasta sopimuksiaan  hintakatosta.  No se varmaan selviää kuka maksaa ylihinnat niissä tapauksissa  raastuvassa jos ei muuten.

    On vähän ihmetyttänyt sähkön laskutus, kun vaikka vähentää sähkön kulutusta mm. laskemalla huonelämpötiloja vähemmän käytetyissä tiloissa  n. 10 ast, niin sähkön kulutus ei muutu juuri yhtään entisistä kk-kulutuksista samoihin aikoihin  vuotta.  Ilmasto vaikuttaa paikallisesti kylmenneen sen verran eikä lämmenneen.   Toinen mahdollisuus on että etälukumittari on kalibroitu tuottamaan lukemia joka pitää sähköyhtiön tappiot sidettävämpinä kalliin sähkön aikaan, kun määräaikaisen sopimuksen hinnat ei ole muuttuneet.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hesarissa juttua lakimuutoksesta joka parantaa aurinkosähkön kannattavuutta taloyhtiöissä: paneelien tuotannon voi tulevaisuudessa jakaa osakkaiden yksityiseen kulutukseen. Aiemmin oli mahdollista kattaa paneeleilla vain taloyhtiön yhteisiä sähkökuluja.

    https://www.hs.fi/talous/art-2000008520691.html

Esillä 8 vastausta, 281 - 288 (kaikkiaan 288)