Keskustelut Metsänomistus Yhteismetsä ongelmia

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 235)
  • Yhteismetsä ongelmia

    Meillä on yhteismetsä jossa on alle sata omistajaa ja muutama tuhat hehtaaria metsää.
    Osakaskunta on pitänyt silloin tällöin ”opintomatkoja” joista osakaskunta on kustantanut yli puolet kaikista kuluista.
    Opintomatkalle osakas on voinut ottaa mukaan yhden perheenjäsenen joka perheessä jossa yhteismetsäomistuksia on.
    Matkat on viime aikoina suuntautuneet Viroon ja ovat kestäneet 3vrk. Matkoilla on ollut noin 20-30 osakasta mukana.
    Olen ollut jo pitkään kyseenalaistanut matkojen tarpeellisuuden.
    Nyt mitta tuli täyteen.
    Kevät kokouksessa osakaskunta päätti jälleen järjestää ”perinteisen opintomatkan”. Mitään muuta ei matkasta päätetty.
    Nyt kun hoitokunta laittoi retkikutsun puutuin asiaan ja pyysin Hoitokunnalta pöytäkirjanotetta ko. retken järjestelyistä. Yllätykseni en saanut sitä. Pyysin apuja metsäkeskukselta. He tutkivat asiaa ja totesivat yhteismetsän ohjesäännössä olevan maininnan, että osakkaalla on moite oikeus hoitokunnan päätöksiin, joten pöytäkirjan ote olisi annettava.
    Hoitokunta ei edelleenkään antanut otetta minulle, vaikka saivat kehotuksen suoraan metsäkeskukselta.
    Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jättää käräjäoikeudelle pyyntö saada ko. pöytäkirjan ote.
    Ja samalla pyysin päätöksen täytäntöönpano kieltoa.
    Mielestäni päätösellä maksaa perheenjäsenten matkoja annetaan oikeudetonta hyötyä muille kuin osakkaille. Lisäksi totesin matkan olevan mahdollisesti peiteltyä jako-osuutta koska yhteismetsän matkasta kustantama osa on jopa suurempi kuin pienimpien osakkaiden saama vuosittainen jako osuus. Lisäksi monissa perheissä on useampia kuin yksi osakas, jolloin nämä osakkaat ei voisi ottaa mukaansa yhtä perheenjäsentä kuten yhden osakkaan perhe voisi. Yleensäkin käsite osakasperhe on mielestäni tässä kohtaa outo. Retkelle ei voi ilmoittaa edes perheen ulkopuolista asioiden hoitajaansa.

  • Timo Heikki

    Jatkoa edelliseen viestii….

    Kyseenalaistin myös retken opinnollisen sisällön, koska yhteismetsällä ei ole mitään itressejä Viron suunnassa, sekä toiminnanjohtajan pitämät luennot Virossa voisi/tulisi pitää osakaskunnan syyskokouksen yhteydessä.
    Lisäksi suurin osa matkalle lähtijöistä on eläkeläisiä tai lähes eläkeiässä, jotka ei voisi edes toimia yhteismetsän hallinnossa. Mihin he tarvitsevat opintoretkeä jonka kustantavat pääosin muut osakkaat, jotka eivät edes osallistu/ voi osallistua ko. retkeen
    Onko tällä palstalla muita yhteismetsäosakkaita joilla samoja ongelmia?
    Onko hyviä vinkkejä joita kannattaisi oikeudessa käytää?

    jees h-valta

    Virosta kannattaa aina hakea metsätaloustietoa. Ja paljon talousoppia lisäksi. Mutta tuo yhteismetsä nyt vain on muuten sieltä mihin aurinko ei juuri paista.

    Timppa

    Onpa omituinen yhteismetsä. Meillä vastaavat edut rajoittuvat kahteen vuosikokouksen yhteydessä tarjottuun kuhuviinipullolliseen.

    Vaikka osakaskunnan kokous päättäisi moisen retken järjestämisestä, niin hoitokunta ei saa panna sitä toimeen, koska se mitä ilmeisemmin loukkaa osakaskunnan jäsenten tasavertaista kohtelua.

    Minulla ei ole nyt yhteismetsälakia edessäni, mutta muistelen, että hoitokunta saattaisi joutua korvausvelvolliseksi. Hae netistä laki ja lue se sekä lähetä pieni muistutuskirje houtakunnan jäsenten vastuuvelvollisuudesta. Kyseessähän on lisäksi mitä ilmeisemmin veronkierto, koska toiminnalle on annettu luonne, joka ei vastaa todellisuutta.

    Timo Heikki

    Ovat hyvin tietoisia yhteismetsä laista ja siitä, ettei kellekkään saa antaa oikeudetonta etua.
    Viimeksi syksyn 2012 osakaskunnan kokouksessa kirjoitettiin oikein pöytäkirjaan, että selvitetään yhteismetsälaista voiko tämäntyyppisiä opintoretkiä järjestää.
    Toi korvausvelvollisuus saattaisi tässä tapauksessa hyvinkin kohdistua hoitokuntaan.
    Vähintään nyt kuitenkin oikeudenkäyntikulut mun ja heidän omansa. Tuskin mikään vakuutusyhtiö antaa lupaa käydä oikeutta vakuutusrahoilla.

    jees h-valta

    Tätä mustempaa puoltakin olisi hyvä valottaa joskus niissä hekumaa tihkuvissa kommenteissa koko yhteismetsämuotoa kohtaan. Tämä vain on juuri sitä mitä se on. Jonkun varpaille sotketaan polvia myöten aina silloin tällöin. Ja eipä ole helppo tuosta jatkaa siinä koalitiossa.

    Puun takaa

    Joo, kyllä on kaikin puolin hyvä, että Jesse pysytttelee visusti yhteismetsien ulkopuolella.

    Timo Heikki

    Hoitokunta ilmeisesti kuvittelee, että kun retkiä on aiemminkin tehty samalla kaavalla, niin tulisi niitä edelleenkin saada tehdä.
    Joku joutuu menettämään kasvonsa, koska asia on haluttu viedä näin pitkälle. Pyrin kuitenkin välttämään käräjäoikeuden niin kauan kuin mahdollista.
    Tietynlaista uhoa hoitokunta haluaa asiassa näyttää.
    Meidän perhe kustantaisi noin neljän viiden hengen osuuden retken yhteismetsälle aiheutuvista kustannuksista. Näistä olisi kaksi tai kolme mahdollisesti muita kuin yhteismetsän osakkaita. Ei oikein kiinnostaisi olla maksumiehenä tämäntyyppisille retkille. Enkä edes ymmärrä miten retki liittyy yhteismetsän tarkoitusperiin.
    Otin asian tällä palstalla esille, koska täältä jos mistä tieto leviää metsäväen ja alan ammattilaisten tietoisuuteen.

    Kuitupuunkasvattaja

    Eläkeläiset rientävät riemurinnoin hakemaan Virosta lasisia tarkkuusvatupasseja…

    Mielenkiintoinen hoitokunta on Timo Heikillä seurustelukaverina.

    Timo Heikki

    Tänään perehdyttiin lakimiehen kanssa huolella yhteismetsälakiin ja ohjesääntöömme (sain ohjessäännön uusimman version vasta tällä viikolla) Molemmat tultiin siihen tulokseen, että jotain muutakin kuin tätä päätöstä hoitokunta yrittää piilotella.
    Laki on varsin selvästi minun puolellani.
    Nyt vain täytyy odotella hoitokunnan vastinetta reilu viikko, jonka jälkeen käräjäoikeuden tuomari mahdollisesti tekee päätöksen täytäntöön pano kiellon. Niin ainakin vahvasti uskomme.
    On tätä menoa ihmetelleet muidenkin yhteismetsien osakkaat, jotka yhteismetsästä jotain ymmärtävät.
    Oman yhteismetsän jäsenistä muutamat ovat tukensa minulle antaneet, joten aika rauhallisin mielin oikeuden istuntoa odottelen. Tosin osa retkelle ilmoittautuneita eläkeläisistä ovat olleet aika happaman näköisiä. Liekö tämä asia syynä, sillä mielellään olisivat puoli-ilmaiselle huviretkelle Viroon olleet lähdössä. Olen oikeusprosessin tuonut julki tuttavapiiristäni, joten tieto on kulkeutunut puskaradiossa hyvinkin laajalle, kuten tällaisilla asioilla tapana on.
    Onkohan kukaan muu joutunut yhteismetsää viemään käräjille näin selkeästi tahallisesta lainvastaisesta toiminnasta?
    PS. Metsät yhteismetsässämme on hoidettu ehkä liiankin hyvin.

    jees h-valta

    Kyllä sekin ikävä kyllä voi olla että mennään ylitehokkuuteen suorituspaineissa. Lopputulema voi olla että vääristyy ikäjakauma ja alkaa olla suhteettoman suuri osuus taimikoita ja nuoria metsiä.
    Ja kun tuleekin tenkkapoo ettei olekkaan kokoajan nouseva hakkuutrendi jota osakkaat tietysti odottavat alkaa riitely. Ja aika helposti alasajo eli hajoamiskehitys. Ja paljon oikeussalissa ratkottavia kiistoja.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 235)