Keskustelut Luonto Ympäristöjärjestöjen metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 109)
  • Ympäristöjärjestöjen metsäpolitiikka

    Ympäristö- ja eläinsuojelujärjestöt ei ole useista yhtäläisyyksistä huolimatta vihreän puolueen alla, joten avaan näille oman viestiketjun.

    Loukkaantuneita eläimiä luonnonsuojelulain mukaisesti lopettavan metsästäjän palkitseminen eläinten ystävänä ei ollut kaikkien mieleen.

    https://yle.fi/uutiset/3-12256946

    Tietenkään kaikki eivät valintaa vääränä pitäneet. Mutta kun tällaista kaveria kutsutaan jopa murhaajaksi ja siksi on tarve suojella palkitun yksityisyyttä, ollaan mielestäni etäännytty kohtuullisen kauas luonnosta asfaltti- ja betoniviidakkoon.

    Toki luontoväellä on esittää vaihtoehto sille, että metsästäjä lopettaa kärsiviä eläimiä? Huomioon pitää ottaa se, mistä osaaminen tulee, onko se joillekin siunaantunut syntymälahjana vai pitääkö yhteiskunnan varoilla järjestää kattava verkosto asioita hoitamaan.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aloituksessa puhuttiin myös eläinsuojelusta josta kirjoitin. Parempi otsikko siis olisi: y-järjestöjen metsä- ja riistapolitiikka.

    KeMeRat

    Totta! Voiko aloittaja muuttaa otsikon tai voiko ylläpito tehdä sen?

    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    AJ:lle vuoden 2022 ensimmäiset täydet 10 P.R.-pistettä. Aivan mainiota keskustelupalstan hallintaa. Eikä pelkästään määrä, vaan vahva laatu!

    Leena

    Kalle Kehveli

    Asiaa pitää käsitellä monelta eri kantilta laajemmin, ympäristöjärjestöiltä se puuttuu.

    Teufelin Zumi

    Ympäristöjärjestölle täyttyy olla vastavoima fysiikan periaatteiden mukaisesti, olkoon se sisustajärjestö.

    Puuki

    ”Ympäristötietoiset” on aktiivisia ja yl. hyvin rahoitettua ja ylhäältäpäin organisoitua porukkaa (kts. nimim. ranen ed. kommentti) .

    Muutama vuosikymmen sitten oli tulossa porukalla viheriöitä ukkoja & akkoja katsastamaan meidän kotipalstan metsiä, kun kylillä oli naapurin isäntä kaljoissaan kertonut jollekin viheriälle meiltä löytyvän suojelun tarpeessa olevia metsiä(- Itse kun oli hakkuuttanut kaikki  metsänsä ”paremman sijoituksen” takia).      No sitten kun suojeluaktiivit olivat menneet kyselemään mahdollisten uusien  suojelualueiden metsien sijaintia seur. aamuna  naapurin isännältä, tämä olikin jo onneksi selvinnyt ja osasi neuvoa suojeluporukan menemään takasin kotiinsa.

    Tämä pieni esimerkki on ymmärtääkseni ympyräjärjestöjen metsäpolitiikkaan liittyväna sallittua kirjoittaa näkyviin.  Vai mitä sanoo siihen ympyräpalstapolliisit pk-leen jumi ja trolli-petkules, tai marakettikin (& reva tietysti) 3.na pyöränä samoista piireistä saapi toki vastata.

     

    Teufelin Zumi

    Sisustajärjestö keskittyy oman pesän suojeluun, järjen ja järkevyyden kanssa heillä ei ole mitään tekemistä.

    Rane

    Näkyy Teukka ja Reva molemmat istahtaneet koneelle puoli yhdeltätoista.Työpäivä alkoi?

    Kalle Kehveli

    Ympäristöjärjestö olkoon nimeltään vaikka ”narsistijärjestö”. Keskittyy häikäilemättä itsekkään oman edun tavoitteluun muista välittämättä, joka ei perustu tutkittuun tietoon.

    Teufelin Zumi

    Sisustajärjestön väki koostuu yhteiskunnan ulkopuolelle tyhjänpäälle jääneistä sarjaselittäjistä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 109)