Keskustelut Luonto Ympäristöjärjestöjen metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 109)
  • Ympäristöjärjestöjen metsäpolitiikka

    Ympäristö- ja eläinsuojelujärjestöt ei ole useista yhtäläisyyksistä huolimatta vihreän puolueen alla, joten avaan näille oman viestiketjun.

    Loukkaantuneita eläimiä luonnonsuojelulain mukaisesti lopettavan metsästäjän palkitseminen eläinten ystävänä ei ollut kaikkien mieleen.

    https://yle.fi/uutiset/3-12256946

    Tietenkään kaikki eivät valintaa vääränä pitäneet. Mutta kun tällaista kaveria kutsutaan jopa murhaajaksi ja siksi on tarve suojella palkitun yksityisyyttä, ollaan mielestäni etäännytty kohtuullisen kauas luonnosta asfaltti- ja betoniviidakkoon.

    Toki luontoväellä on esittää vaihtoehto sille, että metsästäjä lopettaa kärsiviä eläimiä? Huomioon pitää ottaa se, mistä osaaminen tulee, onko se joillekin siunaantunut syntymälahjana vai pitääkö yhteiskunnan varoilla järjestää kattava verkosto asioita hoitamaan.

  • Perassic Park Perassic Park

    Tässä taannoin HS tuttuun tapaansa antoi palstatilaa eräälle metsien suojelua ajavalle vihreälle’vaikuttajalle’. Asiaa mistä ko. taho toistaiseksi kovin on ollut hiljaa, eli ristiriitaa omaisuuden suojan ja suojelulinjaustensa välillä kaveri linjasi ajatuksen tasolla suurin piirtein näin:

    ”Metsänomistajuus tarkoittaa hallintaoikeutta metsään, ei päätäntävaltaa toimia itsenäisesti. Samaan tapaan kuin asunto-osakeyhtiössä tietyn osakekannan omistaminen oikeuttaa hallitsemaan osakehuoneistoa, taloyhtiö päättää mitä tehdään.

    Suojelu kuuluu metsänomistajan ns. yhteiskuntavastuuseen, eikä sitä erikseen tarvitse korvata. Jos metsänomistaja ei tunne vastuutaan ja aikoo vaikka avohakata palstallaan, yhteiskunnalla tulee olla tehokkaat keinot puuttua asiaan.”

    -Jos tai kun tämän kaltaisesta ajattelusta tulee yleinen poliittinen pyrkimys, edunvalvonnalle jää paljon sijaa.

     

     

    Teufelin Zumi

    Palstalaiset ovat sen verran nuoria että eivät muista aikaa kun oli pinta-ala verotus ja mhy pakkojäsenyys. Joka vuosi maksettiin veroa pinta-alan mukaan, mhy:lle meni pakkoprosenttiosuus puun myynnistä, vastapalvelukseksi tuli mhy-Stasi valvomaan maanomistajan tekemisiä omassa metsässään.
    Tämä edellinen on sitten nykyisin korvattu järjettömällä verolla puun myynnistä jota sitten näennäisesti verovähennysten ja kemera-tukien muodossa muka palautuu maanomistajalle. Todellisuudessa edunsaajana on metsäteollisuus ja kauppaliikkeeet. Edelleen on olemassa metsälaki, pakkolunastus ja etuosto-oikeus, joten maanomistus on hallintaoikeus.

    Puuki

    Hallintaoikeus ei ole sama asia kuin omistusoikeus, tottahan se on.  Metsien hallintaoikeuden omistaja on esim.  oikeutettu saamaan metsien tuoton eli käytännössä vuotuisen kasvun verran hakkuutuloista itselleen.  Samoin metsätalouden vuosimenoista vastaa sen metsän hallintaoik. omistaja.  Omistaja voi esim. myydä myydä palstan tai tehdä jotain muuta mitä pelkkä hallintaoik. ei oikeuta tekemään.

    Asunto-osakeyhtiössäkin osakkeen omistaja päättää itsenäisesti esim. asunnon pitämisestä hyvässä kunnossa , vuokran määrästä (jos  vuokraa asuinhuoneistoaan) yms:sta.   Asunto-osakkeen omistaja saa päättää myös esim. osakkeensa myynnistä .  As-yhtiössä päätetään yhteisesti yhteisistä asioista (mm. vastikkeiden määrästä) , ei yksittäisen osakkeen omistajan toimista ellei ne ole vastoin yhtiöjärjestystä.

    Kaikki ympäristösuojelijat (muutkin kuin mo:t) saa ihan vapaasti ostaa Suomesta metsäpalstoja (kuten luonnonperintösäätiö tekeekin) . Hallintaoikeuden ostamista voi myös ainakin yrittää ; voi olla tosin vaikeampaa kuin koko palstan ostaminen markkinahintaan .

    Perassic-parkin kommentin HS:n  viherterro..eikun ns. luonnonsuojelijan (vai oliko se joku vaukuttaja tms) lausunnossa ei siis ollut totuutta kuin kork. siteeksi.

    Kalle Kehveli

    Maanomistajan asema on tällä hetkellä joka suuntaan niin heikko, että kepun olisi aika ryhdistäytyä.

    Gla Gla

    Puuki: ”Rautapyynnin kiellon perääjiä ymmärtää hyvinkin koska niihin rautoihin on tarttunut mm. karhuja käpälistään. 4 kpl taisi olla tänä vuonna.  V-mäistä karhuillakin yrittää elää rauta käpälässä  vaikka kuinka olisi sallittu lain mukaan rautapyynti mutta , kun ei osata tai haluta suojata niitä muilta eläimiltä kuin pyydettäviltä,niin kieltoon joutavat moiset liskut. ”

    Eli sinunkin mielestä virheellisen toiminnan seurauksena määräysten mukainen toiminta pitää lopettaa. Mihin kaikkeen muuhun tuota logiikkaa pitää soveltaa?

    Gla Gla

    Kemerat & co: ”Voiko aloittaja muuttaa otsikon tai voiko ylläpito tehdä sen?”

    Ei voi. Aloituksessa oli kyse eläimistä, jotka asuvat metsässä ja joita luontoväki kuvittelee haluavansa suojella jopa siinä määrin jalat maasta irronneena, että laillisesti ja aidosti hyvin toimivan metsästäjän pitää tuntea olonsa uhatuksi.

    Nyt siis lopetatte provoilun. Jokaisesta provosta lähtee asiattoman viestin ilmoitus, muutama lähti jo, ja jatkossa myös asiallisista vastauksista provoihin. Ei voi olla aikuisen ihmisen elämä niin tyhjää, että tuollaiseen provoiluun pitää aikaansa käyttää.

    KeMeRat

    Nyt en ymmärrä. Eikö palstan jäsentelyn kannalta olisi järkevää pitää otsikot täysin itsensä selittävinä, etteivät käyttäjät joudu hämmennyksiin? Jonkinlainen kontrollihan näihin asioihin on säilytettävä?

    T. Keijo puuntuottaja

    Puuki

    Puuki: ”Rautapyynnin kiellon perääjiä ymmärtää hyvinkin koska niihin rautoihin on tarttunut mm. karhuja käpälistään. 4 kpl taisi olla tänä vuonna.  V-mäistä karhuillakin yrittää elää rauta käpälässä  vaikka kuinka olisi sallittu lain mukaan rautapyynti mutta , kun ei osata tai haluta suojata niitä muilta eläimiltä kuin pyydettäviltä,niin kieltoon joutavat moiset liskut. ”

    Eli sinunkin mielestä virheellisen toiminnan seurauksena määräysten mukainen toiminta pitää lopettaa. Mihin kaikkeen muuhun tuota logiikkaa pitää soveltaa?

    Eihän se ole ollut määräysten mukaista,  kun ei ole suojattu rautoja muilta eläimiltä.  Jos olisi toimittu ohjeiden mukaan,niin ei niihin pieneläinrautoihin karhut olis käpälistään kiinni jääneet.  Jos ei muu auta niin parempi lopettaa koko raudoilla pyynti.  Toinen ve. olisi vaatia ostolupa ja käyttökurssin käynti ennen luvan saantia.   Ei ole niin vaikeaa opetella suojaamaan raudat muilta eläimiltä ja/tai käyttää niitä vain keskitalvella.

    Visakallo Visakallo

    No eihän kaikkea tarvitse KeMeRatinkaan sentään ymmärtää!

    Terveisin: TusuMisAki

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mitä eläintä ei saa pyydettyä ilman rautoja: myyrää. Toivottavasti eivät sentään kiellä myyränloukkuja! Kotoperäisiä petoja ei tarvitse pyytää lainkaan (pl. kapiset ketut) ja vieraslajeille on olemassa elävänä pyytävät loukut.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 109)