Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,011 - 1,020 (kaikkiaan 29,697)
  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Älä höpötä käpysonni hassuja. En tietenkään hyväksy terrorismia missään muodossa. Tuo argumentointitapa ei vie keskustelua eteenpäin että kyseenalaistetaan epämieluisan keskustelijan motiiveja ja oletetaan mielipiteitä. On ad hominem argumentointivirhe.

    Puolustaminen ei tarkoita siviilien tappamista. Hamasin suojelu oli virhe samoin kuin Israeliin hyökkääminen mutta niitä ei saa enää tekemättömiksi. Jotain vastarintaa tietysti voi Israelkin odottaa kun se ei kunnioita YK:n päätöslauselmia ja kurmottaa palestiinalaisia.

    Joku ratkaisu tarvitsisi vihdoinkin löytyä Palestiina-kysymykseen. He päättäkööt itse mikä kelpaa, samoin kuin ukrainalaiset. Sitä en ymmärrä miksi esimerkiksi naapurit eli Israelia ympäröivät arabimaat eivät voisi ottaa ”omiaan” alueelleen.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei kai asiat näin hyvin vielä ole vaan lisää tutkimusta tarvitaan ja ohjeiden soveltamista käytäntöön nykyistä tilannetta kattavammin. Ennalistamisvaroista voisi suunnata yhden potin raakkujoille.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Juu, epäilemättä vaalien tulos voi olla epäselvä. Se voidaan manipuloida epäselväksi, jos halutaan että kansan tahto ei toteudu. Chilessä on presidentin vaalit – katsotaan äänestävätkö siellä ”oikein”…

    Australiassa ammuttu kohti juutalaisia. Netanjahu ja Trump ovat samiksia: molemmat ajattelevat että heille on kaikki sallittua eikä seurauksia tule. Mutta Epsteinille tuli lopulta. Ehkä myös israelilaisille Gazan tapahtumien vuoksi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Joo ja sitten on vielä kysymys Venezuelan johtajan Maduron vallan legitimiteetistä; kun siellä on myös Nobelin rauhanpalkinnon saanut vaaleilla valittu presidentti. Tämäkin voi kaihertaa Trumpia joka olisi mielestään itse ansainnut tuon palkinnon. Trump ansaitsisi ennemmin jonkinlaisen rauhattomuus-palkinnon!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mitä haittaa on evästeistä? Jos et halua seurantaa, valitse selaimen valikosta: uusi yksityinen ikkuna. En tiedä estääkö tämä myös evästeet.

    Japan travel tips & planning ryhmässä Facepuukissa joku (ilmeisesti amerikkalainen) ihmetteli, kun lentolippujen hinta nousee kun hakee samaa reittiä monta kertaa peräkkäin samalta tietokoneelta. Tämän voi myös välttää käyttämällä yksityistä selausta.

    Kaikki sivut eivät kysy haluaako sallia evästeet, mutta osa sivuista ei toimi kunnolla jos ei salli. Olisi hyvä jos voisi sallia ne oletusarvoisesti, niin turhaa klikkailua olisi vähemmän.

    Iltapäivälehtien jutut saadaan ilmaiseksi sallimalla mainonta, samoin kuin Facepuukin. Jokin hinta on maksettava. Iltapäivälehdet reagoivat nopeammin uusiin uutisiin ja myös iltaisin. Niisä on välillä ihan hyviä artikkeleita kuten tuo jonka jaoin. Ja viihdettä, kuten julkkisjuoruja.

    Osassa nettijulkaisuista mainoksia on niin paljon että lukeminen on vaivalloista. Minulla on tässä selaimessa Adblokkeri päällä mikä poistaa lähes kaikki mainokset iltapäivälehtien sivustoilta. Hyvin harvoin joutuu laittamaan sen pois päältä päästäkseen lukemaan jotain. Iltalehden, Ilta-Sanomien tai Seiskan etusivulla ei näy itselläni yhtään mainosta. Haun teen duckduckgo:lla joten ei ole Googlen mainoksiakaan vaivoina.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tavoitteena on tehdä Euroopasta Valko-Venäjän kaltainen vasalli Yhdysvalloille, kirjoittaa oikeudenmukaisen siirtymän asiantuntija Antti Ronkainen.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2c9c60cf-62a3-41b2-b2de-575ae39152bd

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    FSC-ketjusta syrjähyppy tänne. On olemassa ely-keskuksen ohje raakkujokien suojakaistoista. Perustunee riskinarvioon, kuten FSC-suojelukin eli joen tapauksessa valunnan estämiseen avohakkuilta. Raakkujoilla pitäisi tarkistaa että niissä noudatetaan ojitusalueiden vesiensuojelun ohjeita, koska ojista valuu myös haitta-aineita samaan tapaan kuin hakkuualueilta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mistäs Tolopainen tietää kuluttajien vaatimukset? Yhtiöiden mukaan FSC-tuotteiden kysyntä on suurempi kuin tarjonta, ja jos suomalaisilla ei ole tarjota sitä niin tilaukset menevät muualle. Kuitenkaan harmaa suojelu ei ole hyväksyttävää. Pattitilanne, jos metsänomistajat eivät halua sertiin joka tekee harmaata suojelua.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    metsäkasvatusideologian välisiin vertailuihin täysin toisistaan poikkeavissa kohteissa

    Jos metsänomistajalla ei ole henkilökohtaista antipatiaa avohakkuuseen eikä kohteessa ole muitakaan syitä olla avohakkaamatta,  ja lisäksi metsikössä on kumpi tahansa vaihtoehto sääntelyn (lakien, sertifikaatin) kasvupaikan ja metsän tilan puolesta mahdollinen, vain silloin on kyseessä aito valintatilanne. Itselleni ei ole tällaista tullut vielä vastaan omalla metsäpalstalla. Rannat ja monimuotokohteet jäävät pysyvästi hakkaamatta ja Natura-kallioaluetta hoidetaan peitteisenä suojuspuumännikkönä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    🙂 Nyt on kyllä vänkä perustelu Riikalla pakkoruotsille. On sitä ihan kiva osata, mutta hyödyllisempi olisi jokin iso kieli.

Esillä 10 vastausta, 1,011 - 1,020 (kaikkiaan 29,697)