Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Tarkoitan itse sitä että kestävyydessä ei päästä eteenpäin, jos yritetään haukata liian iso pala kerralla. Päädytään jäätyneeseen konfliktiin. Esimerkiksi Luontopaneelin tavoittelema 10 prosenttia tiukkaa suojelua kaikissa maakunnissa vaikuttaa liian isolta palalta saavuttaa nopeasti.
Joidenkin mielestä ekologinen kestävyys asettaa rajat, ja taloustoiminta sopeutuu niihin. Periaattessa näin, mutta me emme tiedä missä kohtaa nuo ehdottomat rajat joita ei saa ylittää sijaitsevat.
Miten tämä toteutetaan käytännön politiikassa parhaiten? Kun noita ehdottomia rajoja ei tunneta, kannattaisi miettiä ennemmin suuntia, eli että kaikissa kestävyyden lajeissa mennään oikeaan suuntaan.
Tavoitteiden saavuttamista kuitenkin helpottaa se että metsänomistajat ovat erilaisia: jotkut keskittyvät tehokkaaseen puuntuotantoon ja toiset taas muuhun.
Ei suojelutoimissa kai keskitytä yksittäisiin lajeihin; aika harvalla lajilla on omaa suojelusuunnitelmaa. Punainen kirja voidaan nähdä kuvauksena nykytilasta, ja seuraava vastaava arvio kertoo ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Lajien laskemista ja luokittelua uhanalaisluokkiin tarvitaan tähän kuvaukseen.
Metsämme ovat olleet talouskäytössä niin kauan, että jäljelle jääneet luonnontilaisen kaltaiset sirpaleet eivät kykene enää ylläpitämään samaa määrää populaatioita kuin luonnontilainen maisema. Esimerkkinä kuukkeli, joka on lähes hävinnyt etelästä.
Luonnontilaisena voidaan pitää pitkään käsittelemättä ollutta tai todella vanhaa metsää. Tällaiseksi luonnontilaisen metsän sijaistajaksi (proxyksi) ei kai voida lukea vanhoja talousmetsiä. Vertaamalla niiden lajistoa nuoriin metsiin verrataan vain eri ikäisia talousmetsiä keskenään. Kuten Seppo Vuokko: tehdään talousmetsään avohakkuu ja havainnoidaan lajien kirjo.
Pitää uskaltaa kysyä myös toinen kysymys: menestyvätkö uhanalaiset lajit paremmin maisemassa, jossa on myös luonnontilaisia metsiä kuin jos on vain talousmetsiä? Vaikka ihan pätevää vertailua ei voida arvokohteiden vähäisyyden vuoksi tehdä, uskomme näin. Seurannatkin vahvistavatkin näkemystä, että suojeluponnisteluja kannattaa jatkaa. Samoin kuin talousmetsien luonnonhoitoa.
Hyvä kysymys mehtäukko. Ei liene kyse tarkoituksellisesta hämärtämisestä vaan tilastoinnista ja sen haasteista. Em. Luken linkissä kuvateksti selventää asiaa: ”Suojeluluokat: 1A Luonnonsuojelualueet ja luonnonsuojelualueeksi varatut alueet 1B Muut lakisääteiset suojelualueet 1C Määräaikaisesti rauhoitetut suojelualueet yksityismaalla 2A Talousmetsien monimuotoisuuden suojelukohteet, ei metsätalouskäyttöä 2B Talousmetsien monimuotoisuuskohteet, rajoitettu metsätalouskäyttö.”
Eli osa alueista on pysyvästi ja tiukasti suojeltua, osa määräaikaisesti suojeltua ja osalla on jokin rajoite, mutta eivät ole täysin metsätalouskäytön ulkopuolella. Esimerkiksi metsäsertifioinnin suojakaistat levenivät ja tuli paljon uutta pinta-alaa, jota noissa luvuissa ei liene vielä huomioitu, mutta niillä saa tehdä poimintahakkuita eli eivät ole poissa metsätalouskäytöstä. Hankalin tilastoitava on varmaan ns. hiljainen suojelu, jonka omistaja voi halutessaan päättää koska tahansa.
Biodiversiteettistrategian tavoitteeseen (10 % tiukkaa ja 20 % osittaista suojelua) voidaan päästä, jos hivutetaan kaikkia suojelun lajeja hiukan ylöspäin. Tavoitteena tämä on vähän samaa lajia kuin hiilineutraaliustavoite että mitä sitten? So what? Numeroiden valossa on saavutettu jotain, mutta onko kaikki sitten hyvin? Ehkä ei kuitenkaan vaan järjestelmätasolla ollaan edelleen pielessä, eli väkeä on liikaa ja kulutusta on liikaa maapallon resursseihin nähden. Jos nyt jonkun hopeareunuksen Suomen talouslamassa haluaa nähdä, se on kulutustasomme aleneminen.
HS kirjoittaa suomalaisesta puusepästä joka tekee lentokoneiden sisustuksia Sveitsissä. Palkka on noin kaksinkertainen Suomeen nähden ja verot pienemmät mutta eläminen kallista. Miksi Sveitsi pärjää? Luultavasti tekemällä kalliimpia tuotteita. Mistä niitä tulee? Seppo Lindblom sanoo että tutkimuksesta. Eli vaikkapa sähkö tai puu pitää jalostaa pitemmälle kotimaassa.
