Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Yksi selitys on soistuminen joka alkoi heti jääkauden vetäydyttyä Suomesta. Elävä suo tuottaa koko ajan kasvaessaan humusta vesiin, kun rahkasammal hajoaa. Metsätalous soiden ojituksineen kiihdytti tietysti hajotusta entisestään. On esitetty väite että suolammet olivat ennen ihmisen tuloa kirkkaita, mutta ei silloin ollut kukaan niitä mittailemassa, joten ihan varma tästä ei voida olla. Osa varsinkin pienemmistä lammista on luontaisesti tummempia vedeltään – puhutaan humusjärvistä.
Maatalous tummentaa osaltaan, jos on kyse turvemaan pellosta, ja jos on savipeltoa niin päästelee kiintoaineita. Tämä ei ole joko maa- tai metsätalous, vaan sekä että. Ihmistoiminnan ”lisäistä” osuutta kannattaisi pyrkiä pienentämään maa- ja metsätalouden turvemaiden käsittelyssä. Esimerkiksi maksamalla maataloustukea viljelysmaiden suojakaistoille ja kosteikoille. Silloin leveäkään suojakaista ei aiheuttaisi tulojen menetystä.
Kuutioita on kertynyt yhteensä 14 400, mutta niistä vain kolmasosa on ollut arvokasta sahapuuta.
Jos tällaisin ”1/3 tukkia kiertoajalla” lähtöoletuksin alkaa laskea, ei ole ihme että tulokset ovat mitä ovat. Aiheesta on keskusteltu aiemmin ketjussa
https://www.metsalehti.fi/keskustelut/aihe/jatkuva-kasvatus-tukkiosuus/sivu/9/
Timppa todistaa siellä sivulla 9 (21.1.2015) näin:
”Katselin muutamaa tulosta. Havumetsissä uudistushakkuissa päästään helposti yli 80 %:n tukkiosuuksiin. Esimerkiksi viimeksi päättyneessä hakkuussa männyn tukkiprosentti oli 88. Koko metsän tilanne muuttuu ratkaisevasti, jos metsä muuttuu lehtipuuvaltaiseksi. Haapa tietenkin on aina kuitua. Koivulla on jo 50 %:n tukkiosuus on hyvä saavutus.
Kuten tuolla toisella palstalla kirjoitin, niin oleellista on myös kokonaiskasvu. Jaksollisessa kasvu on aina kymmeniä prosentteja suurempi kuin jatkuvassa. Näin ainakin meidän metsissä. Eli ne jaksollisen kuitupuukuutiot tulevat ikään kuin ekstrana.
Olen ymmärtänyt, että jatkuvassa kasvatuksessa tukkipuut kaadetaan, meikäläisen käsityksen mukaan, keskenkasvuisina. Siis luokkaa 300-400 litraa/puu. Katsoin juuri tehdyn harvennushakkuun tulosta n. 50 vuotisessa metsässä. (männiköstä on kuva lukijan kuvissa) Siinä tukkirunkokokoisten harvennuskuusien keskitilavuus oli 353 litraa. Tukkiprosentiksi tuli 65. Tukkikokoisten mäntyjen, keskitilavuus 374 l, tukkiprosentiksi tuli 62. Siis tällaisia prosentteja voi kaiketi odottaa jatkuvasta kasvatuksesta, elleivät lenkous ja oksaisuus vielä alenna.”
Perko: jatkuva kasvatus ”lyhentää” taimivaiheen liittyen normaaliin kasvuun ja tuottaa 2–6-kertaisesti enemmän rahaa samalla pinta-alalla.
Miten, kun kasvu ja siten myytävä määrä per vuosi on 25 prosenttia pienempi ja tukin määrä samoin pienempi? Oletan että tukkiprosentti voi olla molemmilla kasvatustavoilla suunnilleen samaa luokkaa kiertoajan ja eri puulajien yli laskettuna eli yleensä suuruusluokassa 1/3 kuitua, 2/3 tukkia. Havupuun kasvattajat pääsevät parempaan kuin koivun kasvattajat.
Yritä Perko ajatella myös tilakohtaisesti, ei pelkästään kuviokohtaisesti. Metsätilalla on aina kasvamassa eri ikäisiä puita, ne vain jakautuvat eri tavoin jaksollisessa ja jatkuvassa mallissa. Metsätilalla voi olla jopa eri kasvatusmallissa olevia kuvioita yhtä aikaa! Kannattavuuden tunnuslukuna voi käyttää esimerkiksi metsätilan vuotuisen kasvun arvoa per puustopääoman arvo.
Pääset siis Perko ehkä parhaassa tapauksessa samaan tukkiprosenttiin, mutta tuottamasi ja myymäsi määrä on pienempi, olemmeko tässä samaa mieltä? Se pitää paikkansa että jaksollisessa on tuotantoon sijoitettu raha suurempi, mutta realistisilla korkokannoilla (1-4 %) jaksollisen parempi kasvu ja kantohinta useimmiten korvaavat tämän.
Metsätalouden tuottamat ravinnepäästöt eivät ole suuren suuria, varsinkaan verrattuina muihin kuormittajiin, joista ymparisto.fi-sivustolla kohdassa rehevöityminen on hyvät piirakkakuvat. Vaikka joidenkin mielestä metsätalouden ja muun ihmistoiminnan kuormitusta ei saisi verrata, mielestäni se on tärkeää, jotta vähät rahat voidaan kohdistaa oikein. Ravinteiden osalta siis maatalouteen ja yhdyskuntien jätevesiin. Itämeren rantavaltioista Venäjällä ei oletettavasti päähuomio ole tällä hetkellä jätevesissä vaan asetuotannossa. Metsätaloudessa jos huolehditaan paremmin vesien hallinnasta, siis ajatellen pääasiassa kiintoaineita ja humusta, ravinnepäästöt oletettavasti pienenevät siinä samalla.
Hesarin keskustelun puolella oli vinkki lukea lisää Vesitalous-lehteä. Siellä on useampikin metsätalouserikoisnumero: 1/22, 2/22, 1/24. Lisäksi 5/22 on Hiili vesistöissä -numero. Ne pitää kaivaa lehden nettisivun sisällysluettelosta esiin ja käydä sitten lukemasssa lehtiluukku-palvelusta.
Ainakin yksi vetytehdas tiettävästi pyörii jo – Harjavallassa.
Kiintoainetta kai tulee myös vanhojen ojien eroosiosta. Mutta kaiken kaikkiaan suurempi urakka saattaisi olla edessä maatalousmailla. Riippuen tietenkin siitä paljonko kunnostusojituksia vielä metsäpuolella tarvitaan. Ilman vesiensuojelun rakenteita on varmaan vielä iso osa vanhoista ojista.
