Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Kiintoainekuormitus s. 19. https://vesitalous.fi/wp-content/uploads/2016/12/VT1606_vedos4-1.pdf
Vuosikuormitus MetsäVesi-hankkeen koealueilla. Kts. sivu 29. Kaiken kaikkiaan erot alueiden välillä olivat pienet.
https://vesitalous.fi/wp-content/uploads/2016/02/VT1601_.pdf
TA:n kanssa vääntöä, hakataanko vai säästetäänkö ja mistä sitä rahaa oikein tulee.
<span class=”break-words”>TA:</span>
<span class=”break-words”>Hesarissa 12.5.2022 oli juttu ”Suomen metsiä hakataan perusteilla, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa”. Siinä todetaan muun muassa, että puurakentaminen ei hyödytä ilmastoa, jos niiden takia hakkuumäärät lisääntyvät. Siellä mainitaan myös, että ”nykyisen kaltaisilla puutuotteilla ja -polttoaineilla ei pystytä korvaamaan hakkuiden kautta aiheutettuja hiilinielumenetyksiä ainakaan 150 vuoteen. Meidän siis ei tule hakata hieman, vaan paljon vähemmän. Puun jalostusastetta olisi tosiaan hyvä nostaa. Se tarkoittaa, että selluteollisuuden määrää pitää vähentää, ja korvata sitä sahateollisuudella. Tämä edellyttää myös hitaampaa metsien kasvua, jotta saadaan laadukasta lautaa. Liian nopeasti kasvanut höttöpuu ei sovellu kovin hyvin laudoiksi. Tässäkin jälleen kerran voidaan todeta, että ahneudesta pitää luopua, jotta asiat menevät parempaan suuntaan.</span>
<span class=”break-words”>Jokin aika sitten oli uutinen uudesta betonilaadusta, joka ei enää olekaan hiilen lähde, vaan nielu. Se voi kyllä mullistaa rakennusalan, ja voi olla ettei puu enää olekaan se ilmastoystävällisin rakennusmateriaali. Eli ehkä pitäisikin enemmän panostaa metsien ekosysteemipalveluihin puuntuotannon sijaan.</span>
<span class=”break-words”>AJ:</span>
<span class=”break-words”>Sellun ja kartongin vientitulo on ollut yhteensä vuosittain suuruusluokkaa 5 mrd ja sahatavaran noin 2 mrd. Tukki maksaa noin kaksi kertaa enemmän per kuutiometri kuin kuitupuu, joten sen jalostuksen arvonlisä on pienempi. Kartonki ja paperi ovat pitemmälle jalostettuja tuotteita kuin sahatavara.</span>
<span class=”break-words”>Voimme päättää käyttää metsiämme aiempaa enemmän ekosysteemipalveluihin ja niihin pohjaavat elinkeinot kuten matkailu voivat silloin vahvistua. Muistetaan kuitenkin, että metsien suuri uudistamispinta-alojen alennus johtaa väistämättä pitkällä aikavälillä (150 vuotta) alenevaan kasvuun. Silloin saman hiilinielun säilyttämiseksi pitää hakata koko ajan vähemmän. Biomassaa tulee ylitiheistäkin metsistä mukavasti, mutta arvokkaan kuitu- ja tukkipuun osuus tuotoksesta alenee. Tämä kehitys toteutuisi nuorissa metsissä nopeasti, jo lähivuosikymmeninä.</span>
<span class=”break-words”>Pitää päättää, halutaanko metsiä käyttää puuntuotantoon, suojeluun vai hiilen varastointiin ja kuinka paljon kuhunkin. Sitten voidaan ennustaa malleilla, miten valinta vaikuttaa metsän tulevaan kehitykseen ja elintasoomme. Itse valitsisin maltillisen suojelun määrän nousun ja maltillisen hakkuiden pienentämisen. Silloin hiilinielut säilyvät kohtuullisen suurina ja voivat myös kasvaa.</span>
Katso Toni tilasto Puun markkinahakkuut 2023. Tukkipuuta hakattiin noin 27 ja kuitupuuta 34 milj. m3. Osa tukkipuun sahausjätteestä menee sellutehtaille ja osa polttoon energiaksi. Kuitenkin voi karkeasti sanoa että jalostusmäärät ovat kuitupuulla vain hieman suuremmat mutta saadut vientitulot selkeästi suuremmat.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011361105.html
Kommentti Tompon & Laurénin mielipiteeseen HS.
On uutisoitu vesien tummumisen kiihtyneen. En ole löytänyt tietoa siitä, onko humuksen määrän lisäys ja hajotus ollut aiemmin tasapainossa ja milloin. Osa varsinkin pienemmistä lammista on kuitenkin luontaisesti humuspitoisia. Ne ovat tummuneet, kun valuma-alue on soistunut.
Jotta vesiensuojelutoimien vaikuttavuus ja kustannustehokkuus voidaan arvioida oikein, pitää ensin tietää maankäytön luonnonkuorman päälle aiheuttama lisäys. Vain tuohon lisäiseen osuuteen pystytään elinkeinon omin toimin vaikuttamaan. Uutisointi tekee metsätaloudesta nyt kokoaan suuremman tekijän. Tuntuu että suuren yleisön mielissä metsätalous on ainut vesistökuormittaja ja muita ei ole olemassakaan.
Siitä olen samaa mieltä, että vesiensuojelutoimia olisi pitänyt tehdä maankäytön puolella paljon enemmän ja paljon aikaisemmin. Maa- ja metsätalouden käytännön neuvonnassa näihin ei ole kiinnitty tarpeeksi huomiota. Tämä voi osin johtua alan tutkimustiedon puuttumisesta, mutta nyt tietoa alkaa olla tarpeeksi.
Pelloilla auttavat esimerkiksi kipsikäsittelyt, suojakaistat ja kosteikot ennen vesistöjä. Metsätaloudessa ovat myös tehokkaita käsittelemättä jätettävät vesistöjen suoja-alueet. Metsäojitusalueiden orgaanisen aineksen ja kiintoaineen kuorma on ongelma, jota pitää pyrkiä kaikin keinoin pienentämään, ja samalla vähenee ravinteiden ja metallien kulkeutuminen. Jatkuva kasvatus voi auttaa tässä osaltaan, mutta ei ole aina viisasta, ei edes turvemailla. Suuri osa karummista soista on männyn kasvualuetta eikä sen uudistuminen varjoon välttämättä onnistu, ei myöskään koivun rehevämmillä soilla.
Metsien kasvun lisääntymiseen on ojituksen lisäksi muita selittäjiä: ainakin metsien ikärakenteen nuortuminen, metsien tihentyminen, ilmastonmuutos, typpilaskeuma, maanmuokkaus ja jalostettu siemen.
AP:
Valtaosa Suomen järvistä oli hyvässä kunnossa tuhansia vuosia niin kauan, kun ne olivat luonnontilaisia. mikä kertoo luonnon valumien tasapainosta. Jotkin suolammet ovat luontaisesti humuspitoisia. Sen sijaan se massamittainen vesien tummuminen joka on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana ja valitettavasti jatkuu edelleen, johtuu suurimmaksi osaksi metsätaloudesta. Sitä asiaa ei pidä hämärtää sillä, että muualtakin tulee muunlaisia laskeumia ja luonnonkuormia. Sellainen vain vaikeuttaa asian saattamista kuntoon, laskuvesien suodattamista kosteikoissa ja soiden vesittämistä.
Toki nuo mainitsemasi tekijätkin ovat vaikuttaneet professorien mainitsemaan Suomen metsien vuosittaiseen kokonaiskasvuun, mutta vain murto-osalla siitä, mitä ojittamalla saatu uusi metsäpinta-ala on vaikuttanut.
*
AP:n kanssa jk-mielipiteessä vääntöä siitä tarvitseeko luonnonhuuhtoumaa vesistöpäästöissä huomioida. Varsinkin jos aletaan väläytellä aiheuttaja maksaa -veroja ja maksuja, olisi todella tärkeää tietää kuka on aiheuttaja. Jos se osoittautuisi olevan ilmastonmuutos tai metsätalous, kaikki olemme kuitenkin syyllisiä kuluttajina.
Ehkä tämäkin vaikuttaa: jossain sanottiin että mitä maatuneempi turve, sitä heikommin vesi siinä kulkee. Ojissa voi olla eroosiota mutta ei enää niin paljon sitten kun ne ovat sammaloituneet. Pelkkä sammal ojassa ei siis tarkoita kunnostusojituksen tarvetta, jos veden pinta on riittävän alhaalla.
Se on totta että Etelä-Suomessa ei ollut enää suuria pinta-aloja todella vanhaa metsää sata vuotta sitten, ehkä 3-5 prosenttia pinta-alasta. Erirakenteisen metsän ikä on tosin vaikea inventoinnissa tarkasti määritellä. 1950 jälkeen 60-vuotiaiden varttuneiden metsien pinta-alaosuus on edelleen pienentynyt ja sitä nuorempien kasvanut kahteen kolmasosaan noin 50 prosentista (forest.fi tilastot).
Kaskeaminen hiipui 1800-luvun loppuun mennessä. Metsiin oli jäänyt puuta hakattavaksi koska väestöä oli vähän ja tiestö puutteellinen. Koskematonta metsää oli jäljellä tervan tuotantoon ja sahapuuksi. Kts. Suomen metsien käytön historiasta kirja ”Metsät lähti ylenemähän”.
Huom. jo ennen harsintajulkilausumaa oli annettu ohjeita harsinnan välttämisestä.
”Suomen itsenäistyttyä valtion metsistä vastaavan metsähallituksen uusi johtaja A. K. Cajander totesi virkaan astuessaan, että itsenäisenä maana Suomi tarvitsi entistä enemmän tuloja, ja näitä oli hankittava valtionmetsistä. Metsätulot olivat kasvatettavissa lisäämällä hakkuita ja soiden ojitusta sekä tehostamalla metsänhoitoa.
Kauaskantoisin seuraus oli hänen Arvid Borgin kanssa laatimallaan metsänhoidon ohjekirjeellä, jolla valtion metsissä aikaisemmin harjoitettu harsintahakkuu korvattiin kuviokohtaisilla uudistushakkuilla. Tästä runsaan 40 sivun ohjeesta muodostui 40 vuoden ajaksi sekä valtion että yksityismetsien hoidon peruskirja.”
…
”Syvällisin oli muutos asenteissa koivua kohtaan, jota vielä 1950-luvulla pidettiin rikkaruohona, metsien valkoisena valheena.”
Hyviä pohdintoja. Harri Vasander kertoo Suomen Luonnon artikkelissa, että 80 prosenttia karun rahkasuon sammalen kasvusta voi hajota. Kuinka paljon kiloja syntyy per hehtaari? Siihen verrattuna 100 – 150 kiloa ei tunnu suurelta luvulta. On 10 – 15 grammaa per neliö.
Joka tapauksesa suon hiilipäästöjen potentiaali on suuri ilman ojitustakin. Kangasmailta ja turvekankailta (?) karikkeen hiiltä pääsee vähemmän vesistöön. Pitäisi tietää kuinka paljon hiili voi liikkuua sivusuunnassa ja kuinka paljon sitä pääsee pohjaveteen saakka.
