Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Ollikaisen esitelmässä kerrotaan, että alussa tapahtuisi notkahdus puun käytössä, mutta myöhemmin siinä palattaisiin entistä korkeammalle tasolle. Keinona aluksi metsälain muutos, joka perustuu metsänhoitosuosituksen sisällyttämiseen metsälakiin. Tällä keinoin arvioitiin saatavan metsiin vajaat 9 milj. tn CO2-ekv. nielua. Hiilivuokramekanismista tarvitaan erillinen selvitys.
Mainitaan ITMO:t eli ulkomailta ostettavat nieluyksiköt. Kun ongelmana ovat meillä turvemaaperän päästöt, vaihtoehtona tai lisäkeinona voisi olla ennallistamisvarojen kohdistaminen oikeisiin (=runsaspäästöisiin) kohteisiin. Striimissä Ollikaisella on erittäin hyvä vastaus koskien jatkuvaa kasvatusta: se on metsänomistajan oma valinta ja se ei ole viisasten kivi, ei edes turvemailla!
Nyt puhutaan mehtäukko asioista tästä eteenpäin muutaman vuosikymmenen tähtäimellä – ei taaksepäin. Metsien tila on nyt hyvin erilainen kuin 50 vuotta sitten. Käsitykset vaikutuksista eroavat jonkin verran tutkijasta toiseen, ja mitä pitempi aikaväli, sitä epävarmempi ennuste. Jos hakkuiden vähentäminen saadaan tehtyä niin, että metsät eivät vanhene oleellisesti, vaikutukset eivät liene dramaattiset ainakaan hetimmiten.
Käsittääkseni Ollikaisen ehdotus perustuu Pukkalan laskelmiin, joissa hakkuiden vähennys lisää kasvua, samaan tapaan kuin oletetaan Soimakallion arvioissakin. Pukkalan mukaan metsissä on nyt vähän puustopääomaa, jota voidaan kasvattaa huomattavasti metsien kasvun kärsimättä.
Uudet suojelualueet perustettaisiin todennäköisesti pääosin vanhoihin metsiin, jotka eivät enää kasva kovin kovaa vauhtia (ts. ei suurta vaikutusta kokonaiskasvuun). Jos suojeluun otettaisiin myös nuorempia metsiä, niistä kasvua löytyisi tietenkin edelleen. Lisäsuojelun merkittävämpi välitön vaikutus hiilinieluihin tulisi kuitenkin ehkä hakkuiden vähenemisen kautta.
Hiilinieluun saadaan kyllä välitön lisäys, kun pienennetään vuotuisia hakkuita: hiilinielu = metsien kasvu – hakkuut – luonnonpoistumat. Eli lyhyellä aikavälillä hakkuiden alennuksen hiilinielulisäys on täysin varma, mutta pitkällä aikavälillä epävarma, ja riippuu muun muassa hakkuiden kohdentumisesta, metsän ikärakenteesta sekä metsätuhojen kehityksestä.
Kun Suomi pyrkii hiilineutraaliksi jo 2035 mennessä, puhutaan hyvin lyhyestä aikavälistä. Eli voidaan tehdä hiilineutraaliustemppu nyt ja ihmetellä seurauksia sitten myöhemmin.
Emeritusprofessori Matti Pohjola kertoo kasvun eväistä Hesarissa. Ensin hän vertaa Suomen kehitystä muihin Pohjoismaihin ja päättelee sitten, että meillä on verrokkimaita vähemmän kasvavia yrityksiä.
”Tieto- ja viestintäpalvelut, korkean teknologian teollisuus, ammatilliset, tieteelliset ja tekniset palvelut, energiantuotanto sekä yritysten tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat luoneet eniten kasvua.
… Hitaasti kasvaneita aloja ovat olleet muu kuin korkean teknologian teollisuus, rakentaminen, kuljetus- ja varastointipalvelut sekä kauppa. Teollisista aloista erityisesti metsäteollisuus ja öljytuotteiden valmistus ovat olleet vaikeuksissa.… Jatkuva talouskasvu voi perustua vain kokonaistuottavuuden kehitykselle. Se kasvaa innovaatioista: uusista korkeamman arvonlisän tuotteista tai tehokkaammista tavoista valmistaa jo tunnettuja tuotteita. Julkinen valta voi parhaiten edistää kasvua varmistamalla koulutetun työvoiman riittävän saatavuuden, tukemalla tutkimusta ja kehittämistä, edistämällä digitalisaatiota ja tekoälyn hyödyntämistä sekä karsimalla niitä yritystukia, jotka hidastavat tuotantopanosten siirtymistä kasvaville aloille.”
Metsähallituksen tuloutusta eli hakkuita pitäisi alentaa, kuten Ollikainen ilmeisesti ehdottaa, eikä nostaa, kuten hallitus ehdottaa. Saataisiin lisää hiilinieluja, ja niin että jokainen kansalainen osallistuu, ei vain yksityiset metsänomistajat. Saataisiin myös lisää suojelualueita, jos suunnittelulla suojeltujen valtion maiden tila muutettaisiin tiukasti suojelluiksi.
Suomen metsät eivät ole kokonaisuudessaan nuoria vaan keski-ikäisiä, siis ovat juuri nyt nopeimman kasvun vaiheessa. Tästä tulee kaikenlaista haittaa jatkossa, kun ikärakenne väistämättä vanhenee ja kasvu alkaa hiipua. Siksi olen ajatellut, että talousmetsiä ei pitäisi metsäpolitiikan keinoin kovin paljon vanhentaa. Kiertoaikojen jatkamisen ja mahdollisten uudistushakkuiden ikä/lpm-rajojen asettamisen vaikutus riippuu siitä mihin rajat asetetaan. Jos ne laitetaan kohtaan, jossa hehtaarin kasvu maksimoituu kiertoajalla, suurta haittaa ei ehkä syntyisi? Erään mielipiteen mukaan hiilinielukorvausta pitää alkaa maksaa jos metsänomistajat pakotetaan lakiteitse pidentämään kiertoaikoja suurimman taloudellisen kiertoajan yli.
Metsäuutisissa vihreiden Pitko väittää, että jatkuva kasvatus lisää hiilen sidontaa. Argh. Määrittelee sidonnan sitten kasvuna tai varastona, kumpikaan ei kasva. Joitakin turvemaan poikkeuskohteita mahdollisesti lukuun ottamatta. Jos halutaan estää maiseman tai hiilivaraston ajallisia vaihteluita, siihen jk tietenkin auttaa.
Erittäin kovaa sähkönkulutuksen kasvua ennusteessa. Datakeskuksilta pitäisi periä vähintään sen verran sähköveroa, että Fingridin verkkoinvestoinnit katettaisiin.
”Datakeskukset takaavat sähkön saantinsa tekemällä energiayhtiöiden kanssa monivuotisia sopimuksia, joissa hinta on lyöty lukkoon. Ne myös vaativat energiansa tuulettominakin päivinä, jolloin sähköstä voi tulla pulaa.”
