Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Mika Nieminen, Timo Pukkala, Leena Stenberg, Sakari Sarkkola, Aleksi Vihonen, Annukka Valkeapää. (2023). Jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäismetsätalouden vaikutus metsäisten valuma-alueiden vesistökuormitukseen Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja artikkeli 22001.
”… metsätalouden vaikutus vesistökuormitukseen koostuu soiden ensiojituksen pitkäaikaiskuormituksesta eli ojituslisästä ja kivennäismaiden ja ojitettujen soiden hakkuiden ja lannoitusten sekä soiden kunnostusojitusten aiheuttamasta lyhytaikaisesta kuormituksesta. Laskennan lähtöaineistona käytettiin Metsään.fi-tietokannan metsävaratietoja. Tulosten perusteella siirtyminen tasaikäismetsätaloudesta jatkuvaan kasvatukseen vähentäisi metsätalouden vesistökuormitusta selvästi”.
”Ravinnekuormituksen laskenta perustuu SUSI-mallissa siihen, että puuston juuristokerroksen alapuolelta hajotuksen kautta vapautuvat ravinteet eivät päädy kasvillisuuden käyttöön, vaan huuhtoutuvat ojitusalueelta. SUSI-mallilla lasketut tiettyä vedenpinnan korkeutta vastaavat turpeen hajotuksen aiheuttamat typpi- ja fosforikuormitukset eli typen ja fosforin ojituslisät eri kasvupaikkatyypeillä on esitetty Kuvassa 1.
Viljavilla kasvupaikkatyypeillä tiettyä vedenpintaa vastaa suurempi kuormitus kuin karummilla tyypeillä siksi, että hajotus vapauttaa enemmän ravinteita ravinteikkaammasta turpeesta. Kun ojitetun suon vedenpinta on luonnontilaisia soita vastaavalla korkealla tasolla (< –0,2 m), ojituslisää ei synny. Kun vedenpinta laskee hyvin syvälle (> –0,6 m), ojituslisää syntyy SUSI-mallin perusteella typen osalta vuosittain 1,5–3,5 kg / ha ja fosforin osalta 0,1–0,3 kg / ha.”
Vähän pelkäsin mitä Kauppinen mahtaa ehdottaa kirjassaan metsien hiilen varastoinnin osalta. Loppujen lopuksi ei mitään mitä täällä ei olisi jo keskusteltu. Oli käynyt haastattelemassa Luken tutkija Juha Mikolaa. Mainitaan että metsiä voisi kasvattaa hiukan pitempään ja tiheämpinä. Mltillinen hakkuumäärien vähentäminen hiilineutraaliuteen pääsemiseksi ostaisi aikaa tärkeimmille eli fossiilien vähennyksille.
Kauppisen tekstin mukaan metsät olivat vielä viime vuosisadan alkupuolella monimuotoisempia eli eri ikäisiä ja kokoisia puita löytyi etelästäkin ja hiukan vanhaakin metsää. Avohakkuu yleistyi vasta vuosisadan puolivälin jälkeen. Ojittamattomat korvet tarjosivat hömötiaiselle jäkäläisiä puita talviajan ruokapuiksi!
Ei, vaan koputetaan päätä niin kauan että siihen tulee säröjä: niistä valo pääsee sisään. Tapahtuuko valaistuminen, ei välttämättä. Oppimisvajetta on muillakin kuin metsänomistajilla. Muun muassa keskustelu jatkuvasta kasvatuksesta Hesarissa osoittaa tämän. En ole itse tässä sen paremmassa asemassa, vaan yleishenkilö, joka tietää monesta vähän mutta ei mistään hyvin paljon.
Meidän tulisi siis hakata hieman vähemmän, monipuolistaa metsänomistajien ansaintamallia ja kohottaa puun jalostusastetta. Suomen kilpailukyky sellu- ja kartonkimarkkinoilla on heikentynyt. Mikään yksittäinen tuote ei tulee metsäsektoria pelastamaan, mutta ehkä monta kehiteltävänä olevaa arvokasta tuotetta yhdessä. Hiilen varastointi rakenteisiin on yksi uusi myytävä artikkeli. Se on myös paljon helpompi kompensaatiomarkkina kuin hiilen varastointi metsiin: määrä ja pysyvyys ovat varmat ja mitattavissa.
Kyllä muistin Jovain: on parempi raivata korjuun jälkeen. Sitä on vaikea uskoa etteikö olisi tarpeen näkemäraivaus jk:ssakin. Kaikki kohteet eivät ole aina ja kaikin kohdin niin tiheitä etteikö pusikkoa syntyisi. Välillä on hakattava harvemmaksi, jotta saadaan ylipäätään taimia syntymään. Vähintään pienaukoissa pitää raivata.
Lukijan mielipide. Tomppo ja Laurén: Jatkuva kasvatus ei ole aina metsän kannalta paras menetelmä. Jatkuvan kasvatuksen huoleton soveltaminen johtaa kasvutappioihin ja huonompaan tulokseen ympäristötavoitteissa.
Sain kirjastosta käsiini Juha Kauppisen kirjan ”Kertomus maasta. Ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja luontokatoon.” Pitänee ostaa omaan käsikirjastoonkin. Sisältää suuren lähdeluettelon.
Luvussa ”Suomalainen paradoksi” käsitellään metsää. Huomioita.
– Jyväskylän yliopiston professori Mikko Mönkkösen mukaan luonnontilaisessa metsässä olisi meillä yli kaksi kertaa enemmän puuta kuin mitä meillä on nyt.
– Huonompaan suuntaan on kehittynyt sellaisten lajien tilanne, jotka kärsivät luonnonmetsien, suurten puiden tai lahopuun vähenemisestä.
– Hömötiaisesta s. 84 -85. Kerrotaan yhtenä syynä vanhojen metsien väheneminen, vaikka hömötiainen ei ole oikea vanhan metsän spesialisti. Avohakkuut on uskottava syy: ne eivät ole hyvä elinympäristö ja niillä kestää aikansa muuttua hyväksi ympäristöksi, eli niiden vaikutus kumuloituu. Lisäksi mainitaan vanhojen isojen ruokapuiden väheneminen ja lehtipuupökkelöiden väheneminen.
– Mönkkönen selittää lajikadon: lajit ovat sopeutuneet metsään jota meillä ei ole ollut pitkään aikaan. Pohjoisen havumetsän ekosysteemin iäksi mainitaan miljoonia vuosia, joskin meillä metsän ikä on alle 10000 vuotta. Ekosysteemi on siis meillä jo luonnostaan huomattavasti yksinkertaisempi kuin vanhemmat pitkän aikaa kehittyneet ekosysteemit eteläisemmillä leveysasteilla ovat. Tämä voisi puoltaa ajattelutapaa, että meidän ei tulisi yksinkertaistaa sitä enempää kuin on turvallista varovaisuusperiaatteen mukaan. Kun vain tietäisimme tarkalleen missä ei-turvallinen raja kulkee.
– Tämäkin näkökohta on monesti toistettu: suomalainen nykymetsä on paljon tasalaatuisempi kuin luonnonmetsä. Puiden ikä-, koko- ja lajivalikoima on suppea. Lahopuuta on nykyään jo enemmän, mutta erilaista lahopuuta ei välttämättä ole tarjolla jatkumona ja lahopuulajien sukkessio ei onnistu.
Kauppinen tylyttää:
”Ihmisen tapa elää suhteessa metsään on perusteltu ihmisen näkökulmasta mutta ei minkään muun elämänmuodon.”
”Biologisessa mielessä suomalaisten metsien loisto on mennyttä. Metsissä on paljon puuta kaikkein heikoimpiin aikoihin verrattuna, ja suomalainen metsänhoito koetaan Suomessa maailman parhaaksi, mutta metsäluonto riutuu, ja metsät vaikuttavat sisältävän vähemmän hiiltä kuin joitain satoja vuosia sitten.”
Luettavaa:
Salminen, O. 2023. Luonnonhoidon ja lisäsuojelun vaikutukset metsien monimuotoisuudelle tärkeisiin rakennepiirteisiin ja puuntuotannon mahdollisuuksiin. Metsätieteen Aikakauskirja.
Lehikoinen, A. ym. 2024. Population collapse of a common forest passerine in northern Europe as a consequence of habitat loss and decreased adult survival. Forest Ecology and Management 572.
