Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Kiinnostava luku kyllä. Olisiko nuo se metsämaan osuus tiukasti suojellusta 13 prosentin metsäalasta. Näistä kertyy Luken mukaan 1,7 milj.ha. Lakisääteiset ja taloussmetsien monimuotoisuuskohteet. Noista pitäisi löytyä v-lajeille suotuisat elinpaikat.
Lähde: Metsien suojelu 1.1.2025. Luke.
Tässä vähän esimakua siitä, mitä ennallistaminen tuo mukanaan. Perjantaikirjettä on lupa jakaa.
Rakas Long Playn ystävä,
Suomalaiset tutkijat ja asiantuntijat ovat hiljattain laskeneet eri luontotyypeille niin sanottuja ”suotuisia viitealoja”.
Termi on peräisin EU:n luontodirektiivistä ja tarkoittaa sitä pinta-alaa, jonka verran luontotyyppiä pitäisi vähintään olla, jotta se voi säilyä elinkelpoisena.
Kuulostaa vähän tekniseltä, mutta tarkoitus on tärkeä. Luontodirektiivin tavoite on varmistaa luonnon monimuotoisuuden säilyminen Euroopassa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että erilaisia luontotyyppejä – kuten vaikkapa merenrantaniittyjä ja harjumetsiä – on olemassa tarpeeksi paljon ja tarpeeksi hyvässä tilassa. Muuten ne, tai niistä riippuvaiset lajit, voivat hävitä.
Suomen pitää arvioida luontodirektiivissä listattujen lajien ja luontotyyppien kehitystä ja raportoida siitä Euroopan komissiolle kuuden vuoden välein – viimeksi aiemmin tänä vuonna. Tuon arvioinnin yhteydessä luontotyypeille määriteltiin myös ne suotuisat viitealat.
Esimerkiksi boreaalisten luonnonmetsien suotuisaksi viitealaksi asiantuntijat määrittivät 37 000 neliökilometriä. Boreaalisten puustoisten soiden kohdalla päädyttiin 24 150 neliökilometriin.
Suomen Euroopan komissiolle lähettämässä raportissa näitä numeroita ei kuitenkaan ole. Boreaalisten luonnonmetsien ja puustoisten soiden suotuisa viiteala on raportissa merkitty tuntemattomaksi. Samoin lukee myös muun muassa joidenkin niitty-, dyyni- ja suoluontotyyppien suotuisan viitealan kohdalla: ei tunneta. Vaikka oikeasti kyllä tunnetaan.
Raportoimatta on jätetty suotuisat viitealat nimenomaan niiltä luontotyypeiltä, joita Suomessa on olemassa viitealaan nähden liian vähän.
Mistä moinen salamyhkäisyys?
Suomi raportoi luontotyyppien kehityksestä komissiolle tänä vuonna jo neljättä kertaa. Aiemmin kyse on ollut lähinnä hallinnollisesta prosessista, joka ei ole herättänyt juurikaan kiinnostusta. Nyt on toisin, sillä arvioinnin tuloksilla on aivan uudenlaista poliittista merkitystä: ne linkittyvät EU:n ennallistamisasetukseen, joka astui voimaan viime vuonna.
Ennallistamisasetus vaatii jäsenmailta kahta asiaa: luontoarvoiltaan heikentyneiden paikkojen tilaa pitää parantaa ennallistamistoimilla, ja jos luontotyyppiä ei ole enää olemassa tarpeeksi, myös sen pinta-alaa pitää lisätä ”palauttamalla” sitä luontoon. Periaatteessa tavoitteet ovat pitkälti samat kuin luontodirektiivissäkin, mutta ennallistamisasetus antaa niille ensimmäistä kertaa aikataulun.
Ennallistamisasetus herätti Suomessa paljon julkista keskustelua jo EU-parlamentin edellisellä istuntokaudella. Ympäristöjärjestöt puhuivat kunnianhimoisen asetuksen puolesta, maanomistajat ja metsäteollisuus taas pitivät esillä asetuksen kustannuksia ja vaikutuksia metsätalouteen.
Aihe on edelleen tulenarka. Nyt keskustellaan toteutuksesta. Ennallistamisasetus määrää, että kaikki luontotyypit pitää saada ”suotuisalle suojelutasolle”, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Miten suuria luontoalueita Suomen tarkalleen ottaen tulee ennallistaa ja palauttaa?
Se tullaan määrittelemään Suomen kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa, jota valmistellaan parhaillaan ympäristöministeriön johdolla. Tämä on se paperi, jonka takia tämänvuotisesta luontodirektiivin arvioinnista on tullut poliittisesti niin tärkeä.
Ennallistamisasetus nimittäin velvoittaa jäsenmaita tavoittelemaan kunkin luontotyypin ”suotuisaa viitealaa”. Asetuksen mukaan ”suotuisa viiteala” määritellään erikseen kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa, mutta termi on kuitenkin sama kuin luontodirektiivissä. Ympäristöministeriöllä ei ole varmaa tietoa siitä, kuuluuko kummassakin yhteydessä käyttää samaa numeroa.
Ekologiselta kantilta katsottuna sellainen kävisi järkeen. Ajatellaan vaikkapa boreaalisia luonnonmetsiä. Luontodirektiivin raportointia varten laskettu boreaalisten luonnonmetsien ”suotuisa viiteala” kertoo, että boreaalisia luonnonmetsiä pitäisi olla Suomessa vähintään 37 000 neliökilometrin verran, jotta luontotyyppillä on edellytykset säilyä.
Se juuri on ennallistamisasetuksenkin tavoite: luontotyyppien säilyminen, luontokadon pysäyttäminen. Siinä mielessä 37 000 neliökilometriä boreaalisia luonnonmetsiä olisi looginen pinta-alatavoite myös ennallistamissuunnitelmaan kirjattavaksi.
Petteri Orpon (kok.) hallituksella on kuitenkin erilainen lähestymistapa. Se on asettanut ennallistamissuunnitelman laatimiselle poliittisia reunaehtoja. Pelkästään ekologisin perustein asetetuille tavoitteille ei ole luvassa poliittista tukea. Hallitus paaluttaa näin: ”Luontotyyppien suotuisaa viitealaa määriteltäessä vertailuarvoksi valitaan lähtökohtaisesti luontotyyppien pinta-alat vuonna 1995.”
Esimerkiksi boreaalisten luonnometsien kohdalla tällä linjanvedolla on suuri merkitys. Boreaalisia luonnonmetsiä on Suomessa tällä hetkellä 14 000 neliökilometrin verran, siis liian vähän. Pinta-alaa pitäisi saada jopa 23 000 neliökilometriä lisää, jotta päästäisiin asiantuntijoiden määrittämän suotuisan viitealan tasolle.
Mutta jos tavoitetasoksi sen sijaan valitaan vuosi 1995, jolloin boreaalisia luonnonmetsiä oli Suomessa 17 000 neliökilometriä, pinta-alaa pitääkin palauttaa enää 3000 neliökilometrin verran. Maali siirtyy paljon lähemmäs.
Sama pätee moniin muihinkin luontotyyppeihin: vuoden 1995 pinta-ala on helpompi saavuttaa kuin asiantuntijoiden määrittämä suotuisa viiteala, koska vuoteen 1995 mennessä monien tärkeiden luontotyyppien pinta-ala oli jo huvennut.
Kuvio on kieltämättä hieman monimutkainen, mutta olennaista on tämä: Luontodirektiivin arvioinnissa luontotyyppien suotuisat viitealat on laskettu puhtaasti luonnontieteellisin perustein, kuten komissio ohjeistaa. Suomi ei kuitenkaan halua kirjata niitä sellaisenaan ennallistamissuunnitelman pinta-alatavoitteiksi, koska tavoitteissa halutaan huomioida myös ”toteutettavuuteen” liittyviä näkökulmia.
Suomeksi sanottuna kyse on esimerkiksi rahasta ja toimien kohdentamisesta. Ja suunnitelmien realistisuudesta; Suomessa kipuillaan nyt esimerkiksi sen kanssa, mistä tänne saadaan merkittävästi lisää perinnebiotooppeja, kun niitä ylläpitävä perinteinen karjatalous on maatalouden rakennemuutoksen myötä lähestulkoon kadonnut.
Tämä selittää, miksi Suomi jätti luontodirektiivin luontotyyppien suotuisat viitealat raportoimatta EU:lle. Suomessa ei oltu varmoja siitä, mitä viitealojen raportoimisesta seuraisi. Edellyttäisikö komissio Suomea sitten käyttämään samoja viitealoja myös ennallistamisen tavoitteina? Sellainen tilanne haluttiin välttää, joten ympäristöministeriö jätti numerot toimittamatta.
Tällä siirrolla Suomi pyrki takaamaan itselleen vapauden määritellä ennallistamissuunnitelman tavoitteet omin ehdoin. Mutta millaisin ehdoin, siitä ei ole vielä yhteisymmärrystä.
Ennallistamissuunnitelmaa valmistelevissa työryhmissä ollaan nyt ikiaikaisten ristiriitojen äärellä. Mistä löytyy tasapaino luonnon ja taloudellisten intressien välillä? Mikä on ”realistista” ja toteutettavissa? Kenen ääni painaa ja millainen tieto kelpaa päätöksenteon tueksi?
Työryhmien tuotokset tulevat julki näillä näkymin ensi keväänä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, sitten roihahtaa myös yhteiskunnallinen keskustelu siitä, mikä määrä luontotoimia riittää.Silloin kannattaa muistaa, mitä EU:lle toimitetut luontodirektiivin raportointitiedot kertoivat suomalaisen luonnon tilasta: valtaosa Suomen luontotyypeistä on epäsuotuisassa tilassa, ja monen tila heikkenee edelleen.
Parhain terveisin,
Lotta Närhi
toimittaja
Long PlayErikoista otsikointia taas Hesarilta: Bioenergian käyttö lisää hakkuita, mutta EU lykkäsi vaikeita päätöksiä. Jutun sisältö on kuitenkin ihan ok asiaa biotaloudesta.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011655026.html
Keskustelua
AJ:
Komissio toimii viisaasti jos se ei lähde mestaroimaan puun käyttöä markkinoilla. Uusia ei-biopohjaisia energioita ja ydinvoimaa lisätään, mutta siirtymäkautena on hyvä säilyttää repertuaarissa mahdollisuus polttaa teollisuuden sivujakeet energiaksi. Samoin se pienpuu, joka hajoaisi metsässä nopeasti. Ravinteiden poistumaa metsästä tässä ja hakkuutähteiden korjuussa tulee jonkin verran, joten ihan halvalla puuta ei kannata energiaksi myydä.
Katse kannattaa suunnata kestävään biotalouteen ja höllätä sääntelyintoa ilmastopolitiikassa muutenkin.
Kimmo Tuomela:
Biotaloutta pitää tuottaa luonnon ehdoin eikä päinvastoin. Sillä ei kuitenkaan pystytä korvaamaan kaikkea fossilitalouden energiaa ja krääsätaloutta. Mikään laki ei lupaa, että nykyisenkaltaisesta metsätaloudesta pitäisi aina saada rahavoittoa. Elinkeinoja on aina hävinnyt ja tullut uusia tilalle. Periaatteessa sama ”lainalaisuus” koskee myös metsätaloutta. Ja sitähän ei nyt uhkaa kuin pieni taantuma.
Se miten huonosti suomen maataloutta on kohdeltu, ei oikeuta, että metsät olisi alisteisia vain yksityiselle elinkeinolle. Ennen metsätalous oli omistajilleen pääasiassa sivuelinkeino. Nykyään se on myös sijoituskohde, josta odotetaan rahavoittoja, kuin kasinotaloudessa ainakin.
Omistuksen suojaan vedotessa unohdetaan, että metsät tuottaa vieläkin, huonosta kohtelusta huolimatta, kaikille yhteisiä luontoarvoja. Luontoarvojen kohtelu on liian löysästi säädelty laissa. Varsinkin kun vahingot ulottuu metsäalueiden ulkopuolelle mm. suometsien valuma-alueille.
”Katse kannattaa suunnata kestävään biotalouteen ja höllätä sääntelyintoa ilmastopolitiikassa muutenkin.” Voitko tätä avata hiukan lisää.
AJ:
Joo, sellainen käsitys on yleinen, että metsätalous olisi hyvinkin suuri vesien pilaaja. Ja onkin ollut sitä silloin kun suot ensimmäisen kerran uudisojitettiin. Voi olla edelleenkin, jos kunnostusojitetaan. Pääosa ojikoista on kuitenkin muuttunut turvekankaiksi. Ojitusten päästöt saadaan näillä vähiin hyvillä vesiensuojelutoimilla. Itämeren tilaan metsätalous vaikuttaa lähinnä Perämerellä.
Mielestäni EU:n ilmastopolitiikka on metsien osalta epäonnistunut. Ensinnäkin mittarointi on maaperän päästöjen osalta liian epävarmaa. Toiseksi pysyvien hiilinielujen vaatimus haittaa metsätalouden puuntuotannon tavoitteita vanhentamalla metsiä pitkällä aikavälillä. Kolmanneksi on epäreilua puuston nielun ilmaiseksi ottamista.
Nyt meillä lähivuosina tavallaan kokeillaan hiilinielujen lisäämisen vaikutusta, kun teollisuus vähentää puun ostojaan heikon suhdanteen vuoksi. Ollikainen ja Pukkala ennustivat Koneen Säätiölle laatimassaan laskelmassa, että hakkuiden vähentäminen muutaman vuoden ajan tuo etuja. Toivotaan että professorit olivat oikeassa tässä.
Pitkällä aikavälillä olisi harjoitettava metsäpolitiikkaa, joka huomioi metsänomistajan tuottotavoitteet, teollisuuden raaka-ainetavoitteet, ilmastotavoitteet ja luontokadon torjunnan. Nämä hoituvat parhaiten vapaaehtoisin toimin eikä sääntelyä lisäämällä.
Lopuksi pitää selvyyden vuoksi todeta, että kannatan hakkuiden maltillista alentamista meillä – siitä huolimatta että se voi johtaa hakkuiden kasvuun muualla. Hakkuiden alentamistarve johtuu paitsi monimuotoisuustoimista myös metsäkadosta, jota meillä aiheuttaa rakentaminen. Esimerkiksi Länsirata, Pohjanmaan rannikon vetyputki ja Harjulinja.
Varmaan on noin että metsä ennallistuu hakkuilta rauhaan jätettynä hyvin hitaasti. Eli tarkoittaa myös sitä että vanhakaan talousmetsä ei ole välttämättä kovin luonnontilaisen kaltainen. Riittävän suurella alueella puita tappavat metsää uudistavat luonnonprosessit alkavat aikanaan jälleen toimia jos niitä ei häiritä.
Tieteellisiä esityksiä häiriödynamiikasta löytyy esim. kirjasta: Boreal Forests in the Face of Climate Change. Advances in Global Change Research 74. Kts. kuvat sivuilla 6 ja 457.
tuskin jatkuvaa kasvatusta on tarvetta sulkea suojelun tai suometsänhoidon tarpeisiin
Jovain, huoli pois: ei me täällä suljeta eikä niin tee metsälakikaan. Sen sijaan haluamme antaa tutkimukseen ja käytäntöön pohjaavia ystävän neuvoja huonojen päätösten välttämiseksi. Jos varoituksistamme huolimatta jk:ta käyttää ja tulos on huono, niin voi syyttää vain itseään.
Kiitos, Keto-Tokoin artikkelisarja on hyvä.
Ensimmäistä kertaa kuulen maiseman muokkauksesta hirville. Olisiko Kurjella jokin lähde, joka osoittaisi kuinka laajasti ensimmäiset asukkaat muuttivat paloekologiaa? Meillähän on dendrokronologian tutkimusala joka varmaan osaisi antaa osavastauksen, mutta ei kenties alueellisesti kattavasti.
