Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,411 - 1,420 (kaikkiaan 28,308)
  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kirjoitin vastauksena Eva Heiskaselle (kommentti edellä), ja mielestäni hyvin ilmastomyönteisesti:

    ”Iso puu sitoo kyllä hiiltä, jos sitomisella tarkoitetaan hiilen varastointia, mutta siihen ei metsänomistajalla ole kannustetta: vain myydystä puusta saa rahaa, ei metsään varastoidusta. Useimmilla metsänomistajilla puun myyntitulo on merkittävä syy omistaa metsää. Varsinkin jos metsä on ostettu markkinoilta tai siitä on maksettu veroja ja hoitotöitä, siitä halutaan yleensä myös tuloja.

    Uudistettu taimikko kasvaa jo muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen nopeammin kuin edeltävän sukupolven kasvuaan lopetellut metsä. Hakkuutähteiden hajoaminen huomioiden hiilineutraalius saavutetaan 10 – 20 vuodessa. Silloin metsä sitoo hajotuksen verran, ja sen jälkeen metsä on hiilinegatiivinen, eli vuotuinen sidonta ilmasta on suurempi kuin päästö ilmaan.

    Jos Suomen metsien hiilinieluja (kasvu – poistuma) halutaan pitää yllä, uudistushakkuiden vähennys auttaa lyhyellä aikavälillä. Vaikka kiertoaikoja pidennettäisiin maltillisesti, metsistä voidaan saada lähes sama kertymä puuta teollisuudelle, jos samaan aikaan lisätään harvennushakkuita, kertoo Luonnonvarakeskus selvityksessään. Ilmastopaneelin ehdottama 10 – 15 miljoonan kuutiometrin vähennys hakkuutasoissa ei vielä aiheuttaisi mitään dramaattista metsissä ja on lähes normaalin metsäteollisuuden suhdannevaihtelunkin rajoissa.

    Jos Maa- ja metsätalousministeriön ehdottamat lisätoimet metsissä (mm. soiden tuhkalannoitus ja joutoalueiden metsitys) saadaan toimeksi, ne tuottavat aikanaan lisäkasvua muutaman miljoonan kuutiometrin verran. Maankäytön kokonaispäästöjäkin saadaan alemmaksi muuttamalla turvemaiden käyttöä maa- ja metsätaloudessa. Nämä toimet saattaisivat jo riittää hiilineutraaliuspolulla pysymiseen, jos ne toteutuvat suurilla pinta-aloilla .”

    Vastauksena tuli seuraava kommentti, jolle annan palkinnon: Hesarin kaikkien aikojen metsätalousvastaisin kommentti! Paljon pitemmälle menevä kuin TA:n ”puupellot”.

    KL:

    ”Sehän on aivan kestämätön peruste vaatia metsätuloja, että aina ennenkin on saanut. Ei ole aina ennenkin saanut. Metsätalous on suhteellisen uusi ilmiö.

    Tai sekin on kestämätön peruste vaatia metsätuloja, että on ostanut metsän tulonmuodostustarkoituksessa. Samalla periaatteella kannattaisi ostaa vain huonosti menestyvien osakeyhtiön osakkeita ja vaatia valtiolta tukea, kun ne eivät menesty.

    Metsää ei ole pakko omistaa. On ihan turha kenenkään muunkaan vaatia valtiota apuun, jos on tehnyt huonon sijoituksen.

    Sijoittajan täytyy ymmärtää myös toimintaympäristön muutoksia. Ilmastonmuutos ei ole mitenkään uusi ilmiö. Sijoitusta tehdessä on ollut mahdollista suunnitella myös toisin. Tai jos on saanut omistuksensa perintönä tai muutoin vastikkeetta, omaisuuden hoitosuunnitelmassa olisi varmasti voinut katsoa myös pidemmälle tulevaan.

    Ja jos ei omistaminen innosta, metsäpalstan voi aina myös luovuttaa säätiölle, joka hoitaa sitä kestävällä tavalla.”

    Vastasin sitten:

    ”Erikoista tulevaisuuden kuvaa hahmottelet vielä osin puujaloilla seisovaan Suomeen. Siinä on jo tarpeeksi, että valtio otti metsänomistajien tuottamista hiilinieluista itselleen osan ilman korvausta EU:n ilmastotavoitteista neuvoteltaessa.

    Ei tässä ole muuta esitetty kuin että elinkeinoa ei turhaan rajoitettaisi. Rajoitteiden sijaan kannattaa soveltaa kannusteita, kuten nyt näytetään onneksi toimittavankin. Jos metsänomistamisen kannattavuudelta lähtee pohja pois, niin eipä sen jälkeen metsänhoitoon kukaan enää sijoita rahaa ja metsäteollisuuden raaka-ainepohja heikkenee.

    Metsäteollisuuden toive on saman suuntainen. Valtiontalous ei myöskään ilahdu jos metsien käyttöä rajoitetaan enemmän kuin on välttämätöntä ilmasto- ja luontokatotoimien toteuttamiseksi. Kovista rajoituksista eivät ilahtune myöskään metsäyritysten osakkeenomistajat ja metsärahastoihin sijoittaneet.”

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Savotta-sarjalle tulee jatkoa, ehkä jatkossa sitten myös metsänomistajia mukana?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Riistalajeilla on meillä parempi suoja kuin muilla lajeilla. Vhp on siirretty Pohjois-Amerikasta, eli ei siis ole kotoperäinen (alkuperäislajistoa) eikä tulokaslaji (omin jaloin meille levinnyt).

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aika uskomatonta että Bernin sopimus vaikuttaa vieraslajin torjuntaan!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    No pikkasen tulee metsäkatoa kun vedetään uudet sähkön siirtolinjat maan läpi, mutta tähän on muitakin syitä kuin tuulivoima.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Myydään Norjan kaasua Keski-Eurooppaan, jossa ollaan edelleen riippuvaisia Venäjän kaasusta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    HS pääkirjoituksessa kommentteja.

    Kari Laalo:

    Onko Riikka Purra alkanut tehdä pääkirjoituksia Helsingin Sanomiin? Teksti vaikuttaa, kuin se olisi suoraan Perussuomalaisten pelikirjasta.

    Jaakko Jäntti:

    Tosiaan, Purra tuli mieleen. Pääkirjoitus oli luokaton rimanalitus. Se oli yhtä näköalaton kuin Orpon hallituksen ilmastopolitiikka. Mitä lämpimämmäksi planeetta muuttuu, sitä välinpitämättömämmiksi alkaa kirjoitukset muuttua. Hanskat on jo melkein tiputettu. Tai siltä tämä alkaa näyttää.

    Ilmaston lämpenemistä voidaan jarruttaa kulutusta leikkaamalla, metsiä ja luontoa suojelemalla ja luopumalla jatkuvan kasvun ideologiasta. Ja tämä pitäisi tehdä mahdollisimman globaalilla tasolla ja parhaiden asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä.

    Enää ei voi kysyä Kangasharjun Akilta tai vastaavilta ekonomisteilta neuvoja. Pitää kysyä niiltä, jotka ovat tutkineet vaihtoehtoisia talousmalleja kauan ja tuoreilla visioilla ja niiltä, jotka ovat tutkineet ilmastoa, päästöjä ja niiden lähteitä.

    Pitää unohtaa hiilidioksidin kaappaaminen piipuista. Se on kammottavinta itsepetosta samoin kuin vihreä vety tai muut vihreän siirtymän rahastukset. Pitää siirtyä sähköautosta polkupyörään aina kun se on mahdollista. Pitää kuluttaa palveluita, ei materiaalia. Pitää muistaa, että meidän lapsemme joutuvat kärsimään siitä selkärangattomuudesta, jota tällä hetkellä harjoitetaan. Tämä on sietämätöntä.

    Eva Heiskanen:

    Niin, itse ymmärrän tämän näin: jos hakataan iso vanha puu ja istutetaan tilalle pieni taimi, niin onhan se selvää, että taimi varastoi hiiltä vähemmän kuin kokonainen suuri puu. Metsäteollisuus on vuosikausia hämärtänyt tätä asiaa, kun puhutaan siitä, kuinka paljon hiiltä puu sitoo massaansa nähden. Se pikkuinen taimi ei mitenkään pysty sitomaan yhtä paljon hiiltä kuin suuri puu, sen ymmärtää jokainen maalaisjärjellä, jos haluaa.

    http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011350154.html

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ennallistamistyöryhmän mietinnöstä varmaan löytyy aikanaan perustelut soiden osalta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ilmeisesti ennallistamisen haitalliset vesistöpäästöt ovat useimmiten lyhytaikaiset. Samoin metaanin kohonnut päästö voi tasoittua suokasvillisuuden elpyessä luonnontilaisen suon kaltaiseen olotilaan. Mutta tieto tarkentuu, kun näitä tehdään ja seurataan enemmän.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Entä uudistuuko metsä ”kolmanneksen poistumin”, vai pitääkö välillä pudottaa puuston tilauus alemmas, kuten Silva ry:n seminaarissa kerrottiin? Tämä riippuu ilmeisesti siitä mitä puulajeja puustosta löytyy, eli onko kuusen seassa valoa maahan päästäviä puita.

Esillä 10 vastausta, 1,411 - 1,420 (kaikkiaan 28,308)