Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Liituri pesii joko havupesässä tai melko paksun rungon kolossa? Sanotaan että liito-orava on edelleen taantunut, mutta en tiedä mihin inventaarioon tämä käsitys perustuu.
Eurokannot kelpaavat varmasti pienemmille kolopesijöille kuten tiaisille ja ehkä paremmin peitteisissä olosuhteissa eli harvennusten jälkeen tai puuryhmissä.
Rane. Ei tavoitteissa ole kysymys metsien yleisestä vanhentamisesta. Tavallista talousmetsää uudistetaan taloudellisin perustein kuten ennenkin. Samalla huomioidaan luonnonmetsien ominaispiirteiden ja (osittain ja kokonaan suojeltujen) suojelualueiden lisäämisen tarve. Edelleen huomioidaan metsien terveyden vaatimukset. Esimerkiksi vesistöjen suojakaistojen jättäminen kokonaan hakkuiden ulkopuolelle ei ole tarpeen eikä järkevää.
Ei kai kukaan todellisuudessa tee päätöksiä peräkkäisten kiertoaikojen pohjalta, kun ei puuntuotoksia pystytä kuitenkaan niin pitkälle ajalle ennustamaan. Yhdenkin kiertoajan ennustaminen menee pieleen. Käytännössä ihmisille on usein merkitystä sillä, saako heti paljon rahaa tilille, vaiko nyt vähemmän, mutta muutaman vuoden päästä lisää.
Päätöksenteon lopputuloksen vaikuttaa myös se miten katsoo osaavansa sijoittaa metsään ja metsän ulkopuolelle ja mikä on tuotto ja riski. Jatkuva kasvattaja ainakin uskoo maksimoivansa metsän suhteellisen tuoton. Jääkö sitten absoluuttinen tuotto heikommaksi ja kumpi itse kullakin sitten painaa enemmän.
Kurki on juuttunut käsitteeseen ensisijainen eikä pääse siitä ylitse? Vanha metsä on kelvoton elinympäristö jonka pinta-ala tulee minimoida, kun se on niin harvalle lajille se ensisijainen.
Toisaalta vanhojen metsien lajiston suhteellinen uhanalaisuus on suurempi kuin nuorten metsien lajien. Tämän Kurki on myöntänytkin. Mikä on korjaustoimenpide; ei varmaankaan avohakkuiden lisääminen?
Puulajin luokittaminen uhanalaisluokkiin metsän iän mukaan on keinotekoista. Se vain sattuu kasvamaan jossain sopivalla kasvupaikalla, jossa tapahtuu sukkessiota eli metsän muutosta iän mukana. Kasvilajit ja muut eliöt muuttuvat sukkession edetessä toisiksi. Nyt olemme leikanneet maisemasta lähes kokonaan pois sukkession loppuvaiheen, eli ikääntyneet metsät. Niissä esiintyy erityisen paljon sammalia, jäkäliä ja sieniä.
Luontotyyppien uhanalaisluokitus tekee myös tämän iän mukaisen hieman oudon jaottelun: jaetaan jonkin tietyn kasvupaikkatyypin eli elinympäristön ikäluokkia eri uhanalaisluokkiin. Ei käytännön merkitystä sinällään, kun kaikki saavat luokituksen uhanalainen, mutta erikoinen menettely. Jos me metsäihmiset emme syyllistyisi samaan?
On ilmeisen vaikeaa hyväksyä, että olemme muuttaneet ja nuorentaneet metsäelinympäristöjä liikaa ja nyt pitäisi ottaa vähäsen takapakkia? Kokeillaan edes! Metsäyhtiöt vaikuttavat olevan tietoisempia tarvittavista tulevista askelista kuin metsänomistajat, jotka edelleen jarruttavat kehitystä.
Kuten Kurki esittää, lajien määrä ei ole ainoa mahdollinen mittari. Pitää katsoa aineistoa syvemmältä eli sitä lajistoa, joka on vakiintunut meille ja jonka tulisi olla yleistä. Toisena ryhmänä se lajisto, joka olisi meillä harvinaisena, jos luontomme olisi luonnontilassa.
Elinympäristön määrällä ja laadulla on merkitystä yksittäiselle lajille, sen yksilöille ja populaatioille. Vaikkapa liito-oravalle avohakkuualue on absoluuttisesti mahdoton asuinpaikka. Muualle on vaikea muuttaa, jos muuallakaan ei ole sopivaa ympäristöä. Lajeissa on eroa sen suhteen miten ne sopeutuvat muutokseen. Esimerkiksi hömötiaiselle muutos vaikuttaisi nyt olevan liian nopea. Esimerkkinä ihmisen aikaansaamasta luontotyyppien muutoksesta lehtojen lajisto, jonka elinalueet ovat kutistuneet lehtojen tultua raivatuiksi pelloiksi.
Ymmärrän jk-metsälläkin olevan vastineensa luonnonmetsän häiriödynamiikassa, jossa rehevillä kulonkiertämäalueilla ylispuita kuolee vanhuuteen, joskin jk-metsän kierto on huomattavasti nopeampi kuin luonnollinen kierto. Koska kaikkialla talousmetsissä kiertoaika on lyhyt ja edelleen lyhenemässä, meidän pitää erikseen huolehtia metsämaisemaan vanhat metsäkuviot ja vanhat puuyksilöt.
