Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
”Muutosta on turha haikailla puskista huutelemalla.” Aika uskomatonta tekstiä, kun harrastetaan toisten omaisuuden ja terveyden kustannuksella. Hirvieläinkannat pitää alentaa sellaiselle tasolle, että vuotuisesta jahdista selvitään käytössä olevalla henkilöresurssilla!
Nyt on havaittu, että hirvieläinkannan hoidon pahin pullonkaula ei ilmeisesti olekaan riistakeskuksessa, joka yleensä myöntää lähes kaikki haetut luvat, vaan niissä metsästysseuroissa, jotka eivät käytä kaikkia lupia, ja niissä riistaneuvostoissa, jotka asettavat liian korkeat kantatavoitteet.
Tutulta kuulostaa; tuollaiseltahan se tuntuu, kun raivaussahahommat aloittaa – ajastaan käy helpommaksi kun kunto kasvaa ja työtekniikka kehittyy. Aikaakin alkaa kulua vähemmän kuin ennen. Mätästys haittaa alkuvuosina kyllä kulkemista, mutta kunnon mätäs avittaa taimen alkukehitystä ja vähentää heinäystarvetta. Olisin sitä mieltä, että ei tarvitse sahata täyskaasulla vaan riittävällä kaasulla.
En näe ratkaisua susissa enkä metsästäjämäärän lisäyksessäkään, koska maaseudun väki vähenee ja kaupunkilaisilla on muut harrastukset. Ainoa kestävä ratkaisu on alentaa hirvieläinkantoja määrätietoisesti. Nopeimmin tämä tapahtuu, kun vähennetään naaraiden suhteellista osuutta kannasta.
Ainakin omassa mhy:ssäni Keski-Suomessa on tietääkseni sekä metsäneuvojia että metsänomistajia kurssitettu jk-menetelmästä Luken Suonenjoen aseman toimesta (tutkija Jari Saksa etunenässä). Mhy:n periaate tuntuisi olevan se, että asiakkaan eli metsänomistajan toiveita ja tavoitteita halutaan kunnioittaa ja myös jk-menetelmän mukaisia hakkuusuunnitelmia saa halutessaan.
Kynnyskysymys lieneekin aivan ketjun otsikon mukaisesti se, saako neuvoja riittävästi selville asiakkaan toiveet ja tarjoaako hän neuvontatilanteessa aitoja käsittelyvaihtoehtoja, joiden seuraukset ja riskit hän osaa kertoa. Tilanne jk-menetelmän toimivuuden ja kannattavuuden suhteen säilyy epävarmana vielä pitkään, koska menetelmällä toteutettuja hakkuita ei ole tehty riittävän laajasti. Aikanaan mm. valtakunnan metsien inventointi antaa kuvan siitä, millaisiin tuloksiin ko. hakkuutavalla on päästy.
Tuolla jk-kasvatusketjussa oli kysymys ”mitä ihmettä tällä lehtipuulla tehdään”?
Metsämme-messuilla oli paneelikeskustelu aiheesta ”puunkäyttö lisääntyy, kestääkö luonto”. Riippumatta kasvatusmallista, lehtipuita tarvitaan monimuotoisuuden eli siis uhanalaisten lajien turvaamiseen – sekä elävänä että kuolleena, sekä pieniä että isoja. Suuremmat lahopuumäärät haittaavat muokkausta ja puunkorjuuta, joten ne kannattaa keskittää pääosin erityiskohteisiin. Nämä kuten esim. säästöpuuryhmät pitäisi myös merkitä metsäsuunnitelmaan, ettei niitä vahingossa hakata.
Hirviin liittyy huolestuttava ilmiö. Tiedämme että lehtipuut ovat hirvien herkkua. Aiemmin yleiset lehtipuut eivät pääse uudistumaan muualla kuin edellä mainituissa erityiskohteissa, koska ne tulevat joko syödyiksi tai poistetuiksi taimikonhoidoissa. Metsämme-messuilla selvisi että biologitkin ovat heränneet huomaamaan, että monimuotoisuudelle tärkeä haapa ei enää pysty runsaan hirvikannan vuoksi uudistumaan – suojelualueillakaan!
Johan se ”yksinäinen susi” yritti piäkaapunkiin tulla, mutta hukka peri ennen kehä kolomosta eli jäi auton alle. Hirvieläimiä etelässä on jo ihan riittämiin, kiitos! Kuulemma pahimmilla paikoilla on valkohäntäpeuran jäävä kanta 85/1000 ha! Susille olisi siis ruokaa. Susien siirtoistutus Ruotsiin ja Norjaan olisi sen sijaan ihan kannatettava hanke.
”Kalmarin mukaan susikannan pitäisi antaa siirtyä etelämmäksi muutaman eläinyksilön laumoina. Hän esittää harkittavaksi myös ahma- ja karhukantojen lisäämistä Etelä-Suomeen.” Ei kai ole aikomusta tehdä siirtoja, vaan että annetaan kannan kasvaa. Susien siirtäminen on vähän kuin veden kantamista kaivoon: jos alueella ei ole elämisen edellytyksiä niin ne siirtyvät pois, helposti satoja kilometrejä vuodessa. Karhu on hankala tapaus tiuhaan asutulla alueella, joten en suosittelisi lisäämään kantaa etelässä. Susillekin Nuuksio ja Sipoonkorpi ovat pieniä alueita. Päättäkööt sudet itse missä haluavat asustella.
Näytin vhp-kuvan Anne Kalmarille. Mhy-kokouksen ja Metsämme-messujen keskustelujen perusteella loppupäätelmä voisi olla että päättäjät on herätelty. Suuri ongelma tulee olemaan kannanalennusajatuksen jalkauttaminen seuruetasolle. Lisäys: tämä tarkoittaa siis sitä että metsästäjiä ei voi pakottaa kaatamaan isompia määriä nykysysteemissä, elleivät halua. Jo pelkästään metsästäjäkunnan ikääntyminen aiheuttaa sen, että kantoja on alennettava, muuten homma käy mahdottomaksi hallita.
