Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
En ole tehnyt raivaussahahommia enää vuosiin, paitsi satunnaisia tienvarsien siistimisiä. Silloin kun tein 1980-luvulla, ei varusteet kyllä olleet kummoiset. ’Didriksonit’ ovat yleensä liian paksuja ryskähommiin, mutta on niillä valikoimassa myös kuoritakkeja ilman toppauksia. Viime aikojen paras löytö on ollut Sievin työkenkä: kevyt, sopivan lämmin ja tukeva pohja. Jalas osaa myös työjalkineet.
Jees h-valta vallan runolliseksi heittäytyy. Tulee ’suden jälki’ mieleen.
Kivennäismaan hiilivarastoa ovat elävien kasvien osat, tuore karike ja lisäksi kangashumus, ts. eri asteisesti hajonneet karikkeet. Kun avohakkuu tehdään, alkaa paljastuneessa maassa lämpötila nousta ja pieneliöt hajottavat nopeammin maan orgaanista ainesta ilman maanmuokkaustakin. Kun tämän lisäksi maata vielä myllätään, sinne tulee lisää happea, mikä edelleen kiihdyttää hajotustoimintaa.
Olet Puuki oikeassa: raportointi ei anna täydellistä kuvaa Suomen metsien ja soiden hiilitaseista. Jos raportoidaan vain ihmisen muuttamat alueet, kuten khk-inventaariossa, silloin luonnontilaisilla soilla kasvavaa turvetta ei voida huomioida. Sen suuruus on kuitenkin vain samaa luokkaa kuin mitä turvetuotantoalueilta nostetaan vuosittain, eli melko pieni.
(Päivitys 20.11.) Palatakseni otsikon aiheeseen, katsoin Heikki Simolan esityksen aiheesta: https://www.slideshare.net/ExternalEvents/alarming-loss-of-soil-carbon-stores-in-the-boreal-forest-zone-in-finland%20
Esityksen takana olevat tutkimukset ovat varmaan itsessään ihan pätevät (2 julkaisua European Journal of Soil Science -sarjassa). En pääse niitä lukemaan, kun ovat maksumuurin takana.
Saamieni tietojen mukaan khk-inventaariossa raportoidaan jo nykyisin hiilen ja muiden kasvihuonekaasujen määrää metsänkasvatuskelvottomilta ojitetuilta soilta, jotka ovat siirtyneet metsämaasta kosteikko-maankäyttöluokkaan, koska puuston kasvu ei ole elpynyt ojituksen jälkeen.
Simolan näytteet suon ohenemisesta näyttivät edustavan suota, jonka metsän kasvu ei ollut elpynyt ojituksen jälkeen (kosteikosta metsämaa-luokkaan). Simola käyttää omien sanojensa mukaan ’rohkeaa ekstrapolaatiota’ eli olettaa kaikkien 5,7 miljoonan ojitetun suohehtaarin turpeen hajoavan samalla nopeudella. Todellisuudessa hajoaminen hidastuu ajan myötä, kun vanhoja epäonnistuneita ojituksia ei kunnostusojiteta.
Pääosan kosteikko-maankäyttöluokasta muodostavat kuitenkin metsäojitetut suot ja ojittamattomat suot. Näille ei vielä ole olemassa riittävän luotettavia päästökertoimia, jotta ne voitaisiin sisällyttää khk-inventaarioon.
Mitä tulee kivennäismaiden maaperään, esityksen luvuista näkee, että niiden orgaanisen aineen eli hiilen varasto on yllättävän suuri, suurempi kuin puihin sitoutunut määrä. Tämä hiili alkaa tietenkin heti avohakkuun ja muokkauksen jälkeen hajota, mutta tämäkin hajoaminen heikkenee ajan myötä, kuten esityksen kuvistakin näkyy. Laskelmissa pitää muistaa ottaa huomioon – paitsi maaperän hiilen hajoaminen – myös se maaperän hiilivaraston lisäys, joka tulee metsän kasvun ja hakkuiden karikesyötteestä metsämaahan (khk-laskennan käyttämässä Yasso-mallissa).
Heikki Simolan kritiikki kohdistuu siis siihen, antaako kasvihuonekaasuinventaario oikean kuvan Suomen metsien ja soiden hiilipäästöistä. Vastaus on mielestäni että todelliset päästöt ovat suuremmat kuin raportoidut, mutta ero ei aivan noin suuri kuin kirjoituksessa on arvioitu, ja pienenemään päin. Raportit on tehty nykyisten raportointisääntöjen mukaan. Jos näin ei toimittaisi, eri maiden raportit eivät olisi vertailukelpoiset.
Nyt kun maaperän hiilivaroihin liittyvä ongelma on tiedostettu laajemmin (tutkimuslaitosten ulkopuolellakin), voidaan metsänhoitoa ja maataloutta kehittää maaperän hiilivaroja säästävään suuntaan. Tässä auttaa erityisesti rehevien ja paksuturpeisten maiden muokkaus mätästämällä ja sopivissa kohteissa myös peitteinen metsänkasvatus, jossa varsinaista muokkausta vältetään. Äestystä tarvitaan kuitenkin vielä luontaisessa uudistamisessa, jotta siemenille vapautuu tarpeeksi itämispaikkoja.
Lainaus FaceBookista:
Keski-Suomen hirvikanta jäämässä liian korkeaksi ja naarasvoittoiseksi kirjoittaa MTKn metsälinjan kenttäpäällikkö.
Kuluvan syksyn hirvijahtiin on Suomen riistakeskus myöntänyt koko Suomeen 52 772 hirvieläimen kaatolupaa. Määrä on 26 % suurempi kuin edellisvuonna. Keski-Suomessa lupia on myönnetty peräti 36% enemmän kuin edellisvuonna. Tästä huolimatta maakunnan liian tiheäksi päässyt hirvikanta ei ole kokonaisuudessaan putoamassa yhteisesti tavoitteeksi asetetulle tasolle. Kuluvan vuoden keväällä laajapohjaisen sidosryhmäneuvotteluiden pohjalta asetettiin yhteiseksi tavoitteeksi hirvikannan pudottaminen 2,8 – 3,2 hirven tasolle 1000 hehtaarilla. Metsästäjät hakivatkin lupia 36% enemmän kuin edellisenä vuonna. Mutta vaikka kaikki haetut ja myönnetyt luvat käytettäisiin kuluvan syksyn jahdissa, niin asetettuun tavoitteeseen ei päästä. Hirvikanta onkin siis jäämässä maakunnassa jonkin verran yhteisesti asetettua tavoitetta korkeammaksi. Liikenne- ja metsävahingot eivät ole siis vähenemässä, valitettavasti päinvastoin. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että kaikki myönnetyt hirviluvat käytetäisiin täysimääräisesti. Monilla seuroilla ja alueilla on käytössä lupapankkijärjestelmät, mikä on erinomainen asia. Lupapankkeja voidaan jahdin kuluessa ja loppupuolella kohdistaa erityisesti hirvitihentymäalueille. Tänä vuonna näille lupapankeille ja niiden täysimääräiselle käyttämiselle on poikkeuksellinen suurta tarvetta. Hirvikanta on ollut jo pitkään luonnottoman naarasvoittoinen. Yhtä urosta kohden maakunnan metsissä kulkeekin lähes kaksi naarasta. Tämä aiheuttaa hirvikannan määrittämisen lisäksi erityisiä haasteita kannan kehityksen arvioinnille. Voimakkaasti naarasvoittoinen kanta aiheuttaa nopeita ja osin jopa ennakoimattomiakin kannan vaihteluita vuosittain. Kuluvan syksyn hirvijahti ja kaadot eivät ennakoi, että tämä ongelma olisi oikenemassa. Sen vuoksi jäljellä olevan jahdin aikana naarasvoittoisuuden pienentämiseen tulisikin kiinnittää erityistä huomiota. Maanomistajat ovat osoittaneet metsästäjille arvostavansa heidän riistanhoidollista harrastusta ja työtä, vuokraamalla maansa metsästysseuroille. Yksityiset maanomistajat ovat tehneet sen lähes poikkeuksetta vastikkeetta eli käytännössä ilman rahallista korvausta. Vastikkeeksi metsänomistajat odottavat yhteisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamista niin hirvikannan koon kuin rakenteenkin osalta. Metsänomistajat tiedostavat, että tehtävä ei ole helppo, eivätkä esim. sudet ja muut suurpedot helpota metsästäjien tilannetta millään tavalla. Päinvastoin, joillain alueilla nämä pedot vaikeuttavat metsästystä todella paljon. Monista haasteista huolimatta, metsänomistajat vetoavat metsästäjiin että – kaikki myönnetyt hirviluvat käytetäisiin kuluvan syksyn jahdissa ja – lupapankit otettaisiin käyttöön täysimääräisesti sekä – jahdin loppuvaiheessa kiinnitettäisiin huomiota naarasvoittoisuuden vähentämiseen. Jyväskylässä 17.11.2017 Kenttäpäällikkö Pauli Rintala, MTK Metsälinja
Jos rehellisiä ollaan, metsien hakkaamista ei oikein voi perustella ilmastohyödyillä. Metsistä saadaan kuitenkin niin paljon muita hyötyjä, että kohtalaisen isokin haitta ilmastolle on kestettävissä. Puuta tarvitaan paaaljon, kun kaikki öljypohjaiset tuotteet on korvattava uusiutuvista raaka-aineista valmistetuilla.
Hajoaahan se turve myös puuta hyvin kasvavilla ojitusalueilla, mutta ne päästöt (typpioksiduuli mukaan lukien) huomioidaan jo hiilitaselaskennassa. Ilmeisesti Heikki Simola on laskeskellut, mikä olisi todellinen maan hiilitase jos huomioidaan edellisten lisäksi metsänkasvatuskelvottomat ojitusalueet ja myös kivennäismaan hiilitase lasketaan tarkemmin. Kohtalaisen epävarmaa touhua kaiken kaikkiaan – epävarmuusmarginaalit ovat erittäin suuret johtuen maaperäolojen vaihtelevuudesta.
Joku muuten ihan äsken arveli ääneen, että syväauraus olisi Lapin yksityismailla vielä voimissaan. Lieneekö ihan sertifiointisäännösten mukaista?
Kiitos jees referaatista! Asiallinen juttu. MTK halunnee välttää jyrkkiä vastakkainasetteluja kuten järkevää onkin kun valtionhallinnon kanssa ollaan tekemisissä. Riistahallinto on jonkinlainen hybridi, kun luottamushenkilöistä koostuvat riistaneuvostot asettavat hirvikantojen alueelliset tavoitteet ja valtion viranomainen eli Suomen Riistakeskus toteuttaa nuo tavoitteet myöntämällä luvat.
