Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Tolopaisen kanssa samaa mieltä: metsien määräaikaiset suojelusopimukset eivät ole tehokkainta mahdollista rahojen käyttöä. Parempi ehkä olisi toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joka voitaisiin irtisanoa (vrt.vuokrasopimus) maksamalla takaisin jonkinlainen sopimussakko. Ettei sopimuksista irtauduttaisi kovin helposti.
Kirjoittaa kuukkeliin yksityisteiden tienpidon osittelu niin tupsahtaa eteen Maanmittauslaitoksen opaskirjanen aiheesta.
Tuolla nimimerkkien kesäretkellä nähtiin luonnonsuojelualueella, että jo nuorehkossa luonnonmetsässä alkaa itseharveneminen, kun tiheys kasvaa liian suureksi. Nämä pieniläpimittaiset puut lahoavat nopeasti, vaikka toki metsä säilyy hiilinieluna. Hoidettu metsä on tehokas hiilinielu ja myös hyvä hiilen varasto, kun luonnonpoistumaa on vähän.
Kokonaan toinen asia on sitten se, mikä on riittävä monimuotoisuuden taso. Siinä kannattaisi noudattaa varovaisuusperiaatetta, eli ei poiketa liikaa luonnonmetsästä tai ainakin luonnonmetsän lajistoa olisi saatava säilymään jonkinlainen ’vankileirien saaristo’ talousmetsissäkin. Luken tutkija Raisa Mäkipään haastattelu (Helsingin Sanomat sunnuntaina 8.7.) valottaa mielestäni hyvin tätä periaatetta. Kun ei tiedetä, mitkä lajit ovat ekosysteemin toimintakyvyn kannalta välttämättömiä, systeemin häirintä olisi pidettävä kohtuullisissa mitoissa. Sama koskee mielestäni systeemiä laajemminkin, eli toimivista ravintoketjuista petoeläimineen olisi myös kannettava huolta ja hillittävä vieraslajien holtitonta leviämistä. Luonto itse hoitaa itsensä viisaammin kuin me.
Metsäkaupunki kuulostaa lajirikkaudessaan monimuotoiselta ja ihmisen terveyttä edistävältä. Näitä lisää!
Annetaan kaikkien kukkien kukkia, senhän sallii jo metsälakikin, jota ei enää kuulemma valvota (paitsi metsä- ja ls-lakikohteita). Sitten kun joku jatkuvaa kasvatusta harrastavista raatilaisista haluaa esitellä aikaansaannoksiaan, teemme kohteeseen nimimerkkien kesäretkeilyn. Itse olen jäänyt jumiin siihen ajatukseen, että jk-menetelmä on parhaimmillaan erityiskohteissa, joissa halutaan painottaa muitakin tavoitteita vahvemmin, ei pelkästään puuntuotantoa. Tällaisia alueita ovat vaikkapa juuri mainitut lakikohteet ja muut erityiset elinympäristöt, vesistöjen rannat ja muut maisemallisesti arvokkaat alueet, heikkotuottoiset kallio- ja kivikkoalueet, suojametsät pohjoisella metsänrajalla, osa ojitetuista suometsistä sekä riistapainotteiset alueet. Kyllä noistakin kertyy isoja pinta-aloja.
Hienoa että retkeläiset ovat onnellisesti kotona, ja parin vuoden päästä taas tavataan! 🙂
Kysäse ensin uudemman tien osakkailta; miksi eivät ottaisi uudelle tielle yhden maksajan lisää, ellei kulkusi häiritse tien osakkaita. Tulee sinulle halvemmaksi kuin tietoimitus.
Katsoin: ihan hyvät markkinointimateriaalit Tuohella. 🙂
En tiedä miten kauan vie ennen kuin männyntaimet syntyvät, ja syntyykö mitään niihin kohtiin, missä ei ole traktoreilla ajeltu. Kohteeseen ei oltu tehty valmistavia harvennushakkuita. Jatkuvasti väljennetyssä männikössä tilanne on varmasti toinen. Kuvaamassani kohteessa olisi tarpeen vähintäänkin kevyt maanmuokkaus, joskin se on kivisyyden vuoksi hankala toteuttaa. Kuten viime viikonlopun Metsälehden nimimerkkitapaamisessa luonnonsuojelualueella todettiin: oloissamme syntyy metsä ennemmin tai myöhemmin, mutta ei välttämättä halutunlaisena.
Kävelin juuri tänään kuivan kankaan jk-männikössä, johon on jätetty harvahko siemenpuuston tapainen päälle, ja maanmuokkauksena on pelkästään motolla ja metsätraktorilla ajelu. Taimia hyvin vähän näkyvissä; ei synny kunnon metsää.
Aika vapaaksi on meno mennyt. Hätkähdin hieman, kun luin Juha Aaltoilan viimeisimmästä kolumnista (Aarre 6/2017): ”Metsälain pehmeyden suremisen lopetin, kun kuulin äsken korkealta lainvalvojalta, ettei lakia enää käytännössä valvota muualla kuin metsälain 10. pykälän luontokohteilla.”