Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Jos rodunjalostus huolettaa ja uudistuminen ei onnistukaan, niin kuten edellä mainittiin, tuossakin systeemissä voi kylvää tai istuttaa (jalostettua siementä). Ja jos puiden laatu tai kasvu ei vastaakaan toivottua, halutessaan voi palata taas avohakkuun kautta perinteiseen systeemiin.
Kaikille hakkuutavoille löytyy vastine luonnonmetsän uudistumisesta: alaharvennukselle itseharveneminen, yläharvennukselle yli-ikäisten ylispuiden kuoleminen ja avohakkuulle myrsky tai metsäpalo. Suuri ero on kuitenkin siinä, että luonnonmetsässä on enemmän kuolevaa ja kuollutta puuta. Näitä voidaan jättää, mutta jatkuvasti kasvattamalla on vaikeaa saada aikaan lehtipuusekoitusta, kuten Kari M tuolla videolla mainitsee. Annetaan siis kaikkien hakkuutapojen kukoistaa, niin saadaan monimuotoisia metsiä.
Kiitos videolinkistä! Timo selvittää tässä hienosti jatkuvan kasvatuksen periaatteet. Aiheellinen muistutus muuten: jk-metsä ei ole aina erirakenteinen.
YouTubesta löytyy myös Erkki Lähteen luento samasta aiheesta otsikolla: ”Kuusamon Kansalaistori II – Luento Metsän jatkuvasta kasvatuksesta” ja Kari Mielikäisen klippi otsikolla ”Jatkuva kasvatus”.
En tietenkään tunne Lapin oloja hyvin, kun en ole siellä viettänyt paljon aikaa, mutta olen työn kautta jonkin verran tutustunut alueen eri elinkeinojen eli matkailun, poronhoidon ja metsätalouden välisiin ristiriitoihin. Olen samaa mieltä, että alkuperäiskansaamme saamelaisia ja heidän elinkeinojaan pitää arvostaa, mutta niin myös muita Lapissa asuvia sekä sen ainutlaatuista luontoa.
Jos verrataan hirvitalouteen, porotalous käyttää alle puolta pinta-alaa siitä millä hirviä esiintyy ja poroja on vähintään kaksinkertainen määrä, joten niiden laidunnuspaine on aika paljon suurempi kuin hirvien. Vaikutus näkyy kaikkialla Lapin luonnossa monimuotoisuuden alenemisena ja muina ekologisina vaikutuksina. Esimerkiksi Käsivarressa tunturikoivuista puuttuvat alaoksat ja maasta aluskasvillisuus lähes kokonaan. Mikä on tämän vaikutus maassa pesiviin lintuihin, joiden määrät ovat viime vuosina alentuneet?
Voisiko ojitettu suo olla myös jk-metsä? Puuston peitteisyys haihduttaa vettä, joten pohjavesi voi pysyä sen verran alhaalla, että kunnostusojitusta ei aina tarvita – etenkään korpimetsissä. Riistametsä voi myös olla jk-metsä: linnuille on suojaa ja harvahkossa puustossa mustikkaakin voi olla mukavasti, kun maata ei muokata.
Hyviä jk-kuvauskohteita on vaikea löytää. Nykymetsät näyttävät latvuksiltaan huonoilta senkin takia että toistuvin jk-hakkuin käsiteltyjä metsiköitä on meillä vielä vähän. Jk:hon siirtyminen käy parhaiten kun metsä on valmiiksi erirakenteinen. Tasakokoisesta metsästä se lienee helpointa tehdä uudistushakkuun kautta: männyllä avo-, siemenpuu- tai väljennyshakkuu ja kuusella avohakkuu, ja näistä aletaan rakennella erirakenteisuutta. Muistaen säästöpuut.
On sitten vielä pienaukot, joilla voidaan jäljitellä luonnon tapaa uudistaa metsää, ja niillä syntyy pienipiirteistä maisemaa. Tuulituhoille altista metsänreunaakin tulee paljon. Ehkä ne sopivat parhaiten toistuvin harvennuksin käsiteltyihin tai selvästi erirakenteisiin eli valmiiksi muuttuviin tuulioloihin ’valmennettuihin’ kohteisiin.
Näkemys metsätuhoihin oli jutussa terveellä pohjalla: muut tuhoriskit ovat jk:ssa harvinaisempia kuin tasarakenteisessa, mikä parantaa talouttakin, mutta juurikäävät ja jk ovat yhteensopimattomat. Mietityttävä asia on se, että jk-hakkuut pitäisi tehdä talviaikana. Tämä rajoittaa menetelmän leviämistä.
