Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Tuolla aiemmin tässä ketjussa esitettiin tulkinta, että taimikoiden heikko laatu johtuisi paitsi hoitamattomuudesta, myös täydennystarpeesta, ja että nämä kaksi asiaa menisivät tuloksissa päällekkäin. Asiasta löytyy perusteellinen artikkeli Korhonen ym. (2010) ”Metsänuudistamisen tila Suomessa VMI10:n aineistojen perusteella” (Metsätieteen aikakauskirjasta):
http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff10/ff104425.pdf
Tulkitsen tuota menetelmää niin, että täydennysviljelyn tarve kirjataan VMI:ssä vain pieniin taimikoihin, eikä enää varttuneisiin joissa siitä ei olisi enää hyötyä. Taimikonhoitotarve taas kirjataan yleisimmin varttuneempiin taimikoihin, ja se tarkoittaa nimenomaan kasvatettavan puuston ylitiheyttä tai lehtipuuston etukasvuisuutta. Tuloksista voidaan siis erottaa taimikoiden hoitotarpeen syyt toisistaan.
Yhteenveto artikkelin tuloksista olisi, että hirvi ja hoitamattomuus ovat molemmat pahoja taimikon tuhoojia, yhdessä ja erikseen. Esimerkiksi Etelä-Suomen yli 10-vuotiaista männyn istutustaimikoista joka neljännellä koealalla on runsas koivusekoitus, ts. yli 25 % runkoluvusta on koivuja.
Merkillepantavaa on myös että huomattavalla osalla luontaisen uudistamisen hakkuualoista maanmuokkaus on jätetty tekemättä. Uudistamisvelvollisuudesta lipsuminen on siis melko yleistä ja sen valvonta liian lepsua?
Niin, ja ko. jutussa on kartta hirvituhoista; siitä näkyy hyvin kaksi tuhokeskittymää, ns. Lapin kolmio ja Kaakkois-Suomi.
Mielenkiintoinen näkökulma tuo että pohjoisin Suomi muuttuu enemmän matkailu- kuin metsätalousvaltaiseksi. Tällaita kehitystä on ollut nähtävissä. Lapin valtti ainakin tällä hetkellä on enemmänkin poro kuin hirvi koska poroja pääsee helpommin näkemään. Molemmat aiheuttavat monimuotoisuuden vähenemistä ja ongelmia metsänuudistamiselle laiduntamalla lehtipuustoa. Niin että olisiko vahvaan hirvikantaan perustuva elämys- ja metsästysmatkailu kestävällä pohjalla?
Rakentaisin mieluummin elämysmatkailua sen varaan että Lapissa (ja miksei muuallakin) olisi nähtävissä elävä, monimuotoinen ekosysteemi kasveine, kasvinsyöjineen ja petoineen.
Jos nimim. Metsuri motokuski tarkoittaa havinnoilla hirven ekologiasta sitä hänen ja suorittavan näkemystä, että hoidettu männyntaimikko on vähemmän altis hirvituholle, kyllä se voi pitää paikkansa. Hoidetulla tarkoitetaan taimikkoa jossa lehtipuu on selvästi lyhyempää kuin mänty ja sen osuus runkoluvusta olisi ehkä korkeintaan neljännes. Hirvet menevät tällöin ehkä muualle. Tästä ei olisi kuitenkaan ongelman ratkaisuksi, vaan ongelma siirtyisi muualle, maukkaampiin taimikoihin. Tehokkaan taimikonhoidon ja tehokkaan metsästyksen osuutta ilmiössä voi olla vaikeaa erottaa toisistaan, jos se molemmat vaikuttavat samalla alueella.
Mutta jos oletettaisiin että kaikki taimikot vaikka koko riistakeskusalueella olisi hoidettu hyvin, tai jos ollaan poronhoitoalueella jossa poro estäisi lehtipuun uudistumisen, johtaako tämä alueella alempaan hirvikantaan? Talviravinto on tällöin mäntyvoittoista, mutta onko se ongelma hirvelle, vai onko se siihen sopeutunut. Olisi mielenkiintoista kuulla, liittyykö alentunut vasapaino mitenkään heikentyneeseen talviravintoon.
Petojen lisääntynyt läsnäolokin voi sellaisen ilmiön aiheuttaa, koska susien aiheuttama häiriö pakottaa hirvet liikkeelle, mahdollisesti heikompiin ravintokohteisiin, ja ruokailuun jää vähemmän aikaa.
Omia eväitä voinee säilyttää ja nauttia ainakin siellä Korholan Kartanon Pirtissä, jossa piti olla jonkinlainen kyökkikin.
Mottikisan paikkaa voin koettaa tunnustella, että olisiko se Sahalassa mahdollinen. Antonilla on ainakin sopivia puita. Minulla ei valitettavasti ole tarpeeksi isoja koivuja (paitsi suojelualueella).
Kysymys on kai optimoinnista. Minkään käyttömuodon perusteella yksin ei voida päättää sopivaa hirvikantaa, vaan pitää sovitella. Nykyinen valitus johtuu siitä, että mittausten ja arkikokemuksen mukaan hirvituhot ovat olleet jo vuosia kohtuullisen yleisiä. Myyrätuhot muuten myös, niillekin tarttis tehdä jotain. On selvää että jos toinen osapuoli haluaa maksimoida puuntuotoksen ja toinen hirvenlihan tuotoksen, niin tuleehan siitä jonkinmoinen haaste optimoinnille. Virkistyksenkin kannalta optimihirvikanta on nykyistä pienempi hirvikärpäsongelman takia. Liikennekuolemien vuoksi myös. Vaakakupissa on siis paljon muuttujia jotka painavat yhdessä enemmän kuin lihantuotanto.
Optimointitehtävänä olisi siis kaikkien käyttäjäryhmien yhteenlaskettujen hyötyjen maksimointi.
Ei siihen metsästysvuokrasopimukseen tietenkään irtisanomisperusteita tarvitse esittää. Tosin seurue saattaa sellaista kysyä jos lopettaa sopimuksen.
Suvun mailla laitoimme sopimuksen välillä määräaikaiseksi, kun sitä pidettiin saavutettuna oikeutena. Lisäksi olemme rajoittaneet vuokraoikeuden koskemaan vain hirveä.
Nykymuotoisen yhteisöllisen mallin hiipuessa (mitä en tietenkään kannata), tilalle voisi tulla Hirvientorjunta Oy palveluyritys, joka saisi tuloja hirvenlihan ja elämysten myynnistä.
Mietittäviä kysymyksiä on kosolti. Pari esimerkkiä.
Miten se hirvijahdista pidättäytyminen estäisi susien vierailut ihmisasumuksilla? Onko susi levittäytynyt Suomeen luontaisen ravinnon varassa vai ihmisten tarjoaman helpomman ravinnon houkuttelemana? Vastaan itse kun ei vastausta kuulu: alempikin hirvikanta on aivan riittävä pitämään yllä isompaa susimäärää ja samalla syksyisin metsässä tapahtuvaa virkistäytymistä – jota myös hirvijahdiksi kutsutaan.
Jos hirviseurueita ei huvita metsästää (kirjoittamaton oletushan on että aluevuokran vastineeksi seura hoitaa hirvikantaa), voi olla että halukkuus maanvuokraankin hiipuu.
Keksin muuten jo mistä rahat susien pannoituksen laajentamiseen: EU:lta tietysti, sen rakennerahastoista eli maaseudun kehittämisvaroista. Viroa ja Ruotsia voisi pyytää mukaan.
Ei kyllä ollut nyt IronMäänillä oikea tulkinta. Mottikisa on aivan olennainen ohjelmanumero. Ajattelisin ohjelmaa niin jotta perjantaina kokoonnutaan Korholan kartanoon, tutustutaan, sitten lauantaiaamupäivällä Sahalaan 2-3 tunnin kierrokselle, sitten kenttälounaalle Anttoon luokse, sitten samassa paikassa ihan kunnon mottikisa, sitten paluu kartanolle, siistiytyminen ja muhkea päivällinen. Lopuksi jälkipelit ja päivän annin sulattelu ynnä muuta. Ai joo olihan siellä se tuppiporukkakin. Sunnuntaina kotiinpaluu.
Kannatan, minäkin tapaisin mielelläni Suen jälen.
Tuosta yhdestä viestistä tuli mieleen, onko Joroisissa vielä olemassa se motelli, Joronjälki, jossa tuli abiturienttina juhlittua. Konnevedellä on ainakin Mierontie. Jospa SuenJäläki on jommassa kummassa. Jos ei tule tapaamiseen, voidaan joskus pyytää esittelemään Risto Isomäen Aarre-lehdessä mainostama douglaskuusikko.
