Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Kuulemma ilveskin osa pitää haaskaa: on havaittu sen palaavan kaatamansa kauriin ruholle napsimaan pois haaskalle tulevia supikoiria.
Planter kirjoittaa jälleen asiaa. Listaan voisi lisätä vielä Metsästyslain määritelmän kestävästä metsästyksestä: pidetään huolta siitä, että riistakannat eivät vaarannu. Onko metsästys silloin kestävää, jos riistakantojen annetaan nousta liian korkeiksi, ja muiden luonnonvarojen käyttömuodot kärsivät kohtuuttomasti?
Meillä samoin, varasto- ja kääntöpaikkoja on ilmestynyt tarvittaessa. Sen sijaan puun kaukokuljetusten aiheuttamien painumien korjaamisesta käydään välillä kovaa vääntöä tiehoitokunnan puheenjohtajan ja metsäyhtiöiden välillä. Yhtiöt eivät enää tuo tielle murskekuormaa ’kaupan päälle’ vaan korjaavat vain todelliset vauriot. Käytäntö menee kai vähän siihen suuntaan, että lanausta ja mursketta tulee vain silloin, kun tien painumat haittaavat jo puun kuljetusta. ”Kosmeettista haittaa” ei enää korvata.
En enää työskentele kasvihuonekaasuinventaariossa, joten en ole täysin kartalla missä mennään. Sekä metsäpinta-aloista että hiilinieluista raportoidaan sekä EU:lle että YK:n ilmastosopimukselle (jonka kokous oli juuri Marrakeshissä). Kansainvälisissa neuvotteluissa on sovittu, että metsäpinta-alan hupenemisesta sakotetaan, mutta toisaalta siellä ei ole sovittu mekanismia miten hiilinieluista hyvitetään. Nyt tällaisesta mekanismista neuvotellaan.
Lisää aiheesta Hesarin mielipidesivuilla:
http://www.hs.fi/mielipide/a1477799434214
Mielestäni olisi ainakin hieman arveluttavaa sitoutua säilyttämään metsien hiilinielu aina positiivisena. Lyhyellä aikavälillä tämä on ok, mutta pitkällä aikavälillä tämä voi johtaa puun käyttömahdollisuuksien kapenemiseen. Asian ymmärtää hyvin, kun ajattelee mitä tuo sääntö aiheuttaisi yksittäisen metsätilan tasolla: jos hakkuut on aina pakko pitää kasvua pienempinä, metsät alkavat pikku hiljaa ikääntyä. En ole aivan varma, pelastaako ehdotettu vertailutasoajattelu tästä pulasta.
MaalaisSeppo on oikeassa: Luonnonvarakeskuksen valtakunnan metsien inventoinnin tekemä metsien kasvun mittaus koealoilta on hiilinielun laskennan peruste. Siitä vähennetään vuosittain luonnonpoistuma (esim. puiden kuoleminen) ja hakkuupoistuma, ja saadaan netto eli hiilen sitoutuminen metsiin (=hiilinielu). Puuston biomassa metsissä on hiilivarasto.
Suot eli turvemaat ovat monitahoisempi kokonaisuus kuin kivennäismaan metsät. Pääsääntöisesti luonnontilainen suo on hiilinielu, mutta vähäsateisina lämpiminä kesinä se voi olla lähdekin. Suomessa kasvaa turvetta hyvin karkeasti arvioiden ehkä saman verran kuin sitä kulutetaan (ken tietää tarkemmin, korjatkoon!). Ojitettu suo taas on pääsääntöisesti päästölähde, koska happea saava turvekerros hajoaa. Puuston ojituksen ansiosta parantunut kasvu korjaa tasetta, eli tavallaan ojitusalueen turve muuntuu puustobiomassaksi.
Yritin olla ironinen, mutta en onnistunut. Tarkoitin sitä, että 200 maan keskinäinen sopiminen on vaikeaa, ja Suomi ilmeisesti tyytyi pitkin hampain huonoon sopimukseen, jotta se ei olisi kaatunut. Metsäpinta-ala on valittu kriteeriksi mm. siksi, että sitä on varmempi seurata kuin biomassaa. Onnistuu hyvin satelliittikuvilta. Mielestäni Suomen pitäisi olla kunnianhimoisempi: miten voimme vaatia muilta metsäpinta-alan kasvua, ellemme itsekään saa sitä pidettyä ennallaan? Mitä tulee biomassaan, jos vain päästäisiin eroon luonnonvastaisesta hiilinielun tavoitetasosta, kaikki olisi hyvin. Suomen ei ole mielekästä vaatia hyvityksiä hiilinielustaan, jos tämä vaatimus johtaa biomassan käytön rajoituksiin! Osaoptimointi yhdellä sektorilla johtaa tässä kansantalouden tasolla tarkasteltuna vääriin johtopäätöksiin.
Jos em. asia olisi tosiaan Niinistön & Kataisen tekosia, silloinhan se pitäisi olla helposti korjattavissa. Nykyiset päättäjät vain sanoisivat, että tämä ei käy. Valitettavasti tilanne ei ole näin yksinkertainen, kun pari sataa (200) valtiota vääntää ilmastosopimuksista. Jonkinlainen järkevä ratkaisu olisi löydettävä, mutta sitä ei löydy Anttilan keinoin.
Metsänhoidon, puunkorjuun ja metsänomistamisen kannattavuuksia ei oikein voi suoraan verrata. Työmies tarvitsee sellaisen palkan jolla tulee toimeen. Metsänomistajakin tarvitsisi reilun korvauksen eli korkotuoton metsäsijoitukselleen. Metsän viimeaikainen suosio sijoitusmuotona viittaa siihen suuntaan että nykyinen tuotto on vielä riittävä. Kantohintojen kehitys laahaa kuitenkin työpanosten kustannusten perässä. Jos tämä kehitys jatkuu pitkään, niin metsäsijoittamisen kannattavuus heikkenee. On syytä toivoa, että puuta aletaan käyttää entistä enemmän korkean jalostusasteen tuotteisiin kuten tekstiileiksi.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, sopiva tavoitetaso hirvieläintuhoille olisi nolla korvaushakemusta. Hirvieläinkolareissa ei varmaan päästä ihan nollaan, mutta aleneva suunta olisi saatava sinnekin. Hirvieläinten (ja villisikojen) tarkkaa määrää ei ehkä ollenkaan tarvittaisi, lisättäisiin vain lupien määrää joka vuosi hiljakseen. Hirvieläinten sukupuolijakaumaa voisi myös säätää niin että vasatuotto vähenisi (vähemmän naaraita). Talviruokinta pitäisi tietenkin lopettaa. Nämä toimet hillitsisivät myös punkkien lisääntymistä olennaisesti ja kansanterveys paranisi. Hirvikärpäsistä ei olisi enää riesaa loppukesällä. Kylläpä olisi mukava mennä marjaan ja sieneen.
