Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Kirjoitin MOT-ohjelmaketjuun liikennepolttoaineista. Tähän vaan sen verran, että olette oikeassa: kyllä päästöjä pitäisi tarkastella kokonaisuutena, että tiedettäisiin mistä kannattaisi lähteä vähentämään. Tietokirjailija Risto Isomäki kiinnitti hiljan huomiota siihen, että erittäin suuri osa globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä tulee lihantuotannosta. Sekä maankäytön muutosten (metsää laitumiksi) että suorien eläimistä peräisin olevien päästöjen kautta.
Metsien hiilinielun käyttö päästöhyvityksenä on kaksiteräinen miekka: jos sitoudumme hiilen sitomiseen ja/tai varastointiin, sitten emme voi hyödyntää metsiämme vapaasti. Jos metsään sitoutuu pitkän aikaa enemmän hiiltä kuin sieltä otetaan (hiilinielu), metsät alkavat vanheta, muuttuvat hiilivarastoiksi ja kasvu alkaa hiipua.
Katselin ohjelman. Ei ollut aivan kaikista napakin MOTti, vaan ei oikein tiennyt mikä pääviestinsä olisi. Minusta kritiikin terävin kärki ei osoittanut hiilitaseen heikkenemiseen. Puunkäyttöä ON varaa lisätä, jos ei hirttäydytä siihen lupaukseen, että hiilitaseen olisi aina ja iankaikkisesti oltava positiivinen. Se johtaisi metsien museointiin, kuten tohtori emeritustutkija Juha Lappi on laskelmillaan osoittanut.
Kuten MaalaisSeppo kirjoittaa, puun tuotantoa voidaan myös lisätä. Tällä hetkellä puun hintataso ei ole sellainen, että merkittäviä lisäpanostuksia metsänhoitoon näyttäisi olevan tulossa, mutta toivotaan että hinnat vahvistuvat uusien tuotteiden myötä.
Minusta ohjelmassa muistutettiin siitä, että kannattaisi pohtia monelta kantilta sitä mihin puuta halutaan käyttää. Kannattaako valtion tukea suurilla summilla iiikennepolttoaineiden (biodiesel, biobensa) tuotantoa? Puu voidaan polttaa myös suoraan lämmön- ja sähköntuotannossa. Lämpöä ja sähköä tulee myös muun puunjalostuksen sivutuotteena. Sähköllä voidaan ladata auton akut.
Mielestäni valtion tuki kannattaisi kohdistaa autokannan uudistumiseen eli suosia sähkö- ja kaasuautoja. Mikä tahansa nykyään liikenteessä kulkeva auto voidaan muuttaa kulkemaan kaasulla ja uusia automalleja tulee koko ajan. Jätteistä tehty biokaasu on periaatteessa täysin päästötön energianlähde.
Ei ihan liity otsikkoon, mutta voisiko wanhajätkän metsikköön jättää harvennuksessa muita puulajeja kuin mäntyä, jos siinä on parempilaatuista taimiainesta seassa? Tiheys on tasapainoilua laadun ja korjuun kannattavuuden eli kantohinnan välillä. Joidenkin mielestä päätöksenteko menee loppupuuston ehdoilla, mutta ensiharvennuskin olisi saatava kaupaksi. Omatoiminen voi paikata oksikkuuslaatua karsimalla. Ilmeisesti pituuskasvu ei hyydy hieman harvemmassa taimikossa kovin paljon. Aukealla kasvavat puut ovat sitten eri juttu.
Maiden rajojen yli menevät erät lienevät sellaisia, joista vastaanottajamaassa on tietyllä alueella pulaa tai jolla on ylitarjontaa lähtömaassa. Esimerkiksi Uimaharjun tehtaalle Enoon kannatti tuoda koivua idästä.
Ylitarjontatilanteessa parhaat leimikot viedään ensin. Hyvä että leimikkotekijöitä tuodaan esiin: pohjoisessakin pitäisi saada taimikonhoito tehdyksi (ilman kemeraa!) ja vieläpä riittävän harvaksi että kauppa kävisi. Ilmastonmuutoksen edetessä puun kasvu paranee pohjoisessa, joten investoinnit metsään ja sen hoitoon tulevat koko ajan kannattavammiksi.
Uuehkolle metsänomistajalle: tarkoitin hankintakauppaa, jossa metsänomistaja itse teettää puun korjuun ja lähikuljetuksen metsästä tien varteen. Siinähän saa tietoonsa urakan hinnan per motti, kun maksaa laskut. Kun se tuntuu niin kovasti joitakin kiinnostavan. Toinen vaihtoehto on mhy:n korjuupalvelu, joka on yksi hankintakaupan muoto.
Jovainin kanssa olen eri mieltä tuosta logistiikka-asiasta. Puuhuollon vaikeuttamista on vältettävä, kun Suomi seisoo vähintään yhdellä puujalalla.
Kuten täällä on jo todettu, kulut kuuluvat normaalisti liikesalaisuuden piiriin. Oman leimikkonsa hakkuun kulut ja kuljetuksen kulut saa selville, jos tekee itse sopimuksen yrittäjien kanssa. Ainakin minulle riittää hyvin se, että tiedän korjuukulujen suuruusluokan ja lisäksi sen, että alalla on todellista kilpailua urakoista. Teettämällä tai tekemällä itse ei siis pääse oleellisesti paremmille ansioille. Jonkinlaisen palkan työlleen toki saa.
Puun käyttäjät haluavat pitää puuta pystyvarastossa, josta se on helppo ottaa käyttöön. On varmaan tärkeä asia kilpailukyvyn kannalta, että logistiikkaketju on yhtiöiden omissa käsissä, minkä ansiosta asiakas saa tilauksensa ajallaan ja oikean laatuisena.
En ole aivan varma miten lain tulkinta nyt menee, mutta epäilen että termi ”ylihakkuu” ei liity metsälakiin, vaan siihen että hallintaoikeuden haltija saa hakata vain ns. metsän vuotuisen tuoton verran. Veteraanilla ei ole valitettavasti ollut käytössään hyvää neuvontaa. Olisi ehkäpä kannattanut ensin hakata, sitten sijoittaa rahat, ja vasta tämän jälkeen luovuttaa omistusoikeus.
Ei se imago varmaan huono ole, mutta tytöt saattavat pelätä suorittavan työn raskautta. Työnjohtotehtävistä ylöspäin pärjäävät kyllä. Kun aloitin yliopistolla vuonna 1982, kurssillani oli jo kolmasosa naisia. Silloin mielestäni metsänhoitajan imago oli ainakin joissakin piireissä nykyistä huonompi.
On ammattiliitoissa (m.l. työnantajaliitot) jotain kartellinomaista, mutta lienevät kuitenkin tarpeellisia, ettei ihan villin lännen meininki vallitse. Metsäpuolella sitä estää nykyisin se että puun hintatieto on lähes reaaliaikaisesti saatavissa; suuria linssiin vetoja ei pääse syntymään.
