Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Kiinteistöverosta puhutaan täällä ikään kuin varmana. Ei ehkä kannattaisi: poliitikot alkavat pian ajatella, että sellaisen veron voisi laittaa entisten verojen jatkoksi.
Korporatismi eli järjestövalta tekee kehittämisen Suomessa kovin kankeaksi. Paikallisen sopimisen eteneminen lisäisi joustavuutta ja dynaamisuutta talouteen. Samoin pienipalkkaisen työn ja tukien yhteensovittaminen niin, että kaikki työnteko olisi kannattavaa.
Kyllä Reima Rannan ehdotuksessa on tiettyä itua, mutta miten homma käytännössä toimisi? Kuka kirjoittaisi kunkin organisaation nimissä, sen viestintäosastoko? Entä jos yksittäinen työntekijä olisi eri mieltä, mielipidettään ei voisi ilmaista, koska työnantaja kieltäisi.
Itse en ole Facebookissa enkä Twitterissä ajankäytön hallitsemiseksi ja FB:n tietoturvan heikkouksien vuoksi. Ne jotka ovat, tietävät että siellä ajatustenvaihto tapahtuu pääasiassa omilla nimillä ja organisaatioilla on siellä omia palstoja. Viestintä taitaa olla siellä enemmän yksisuuntaista eikä keskustelua synny? Sama vika on Metsälehden kolumnit-osiolla; se on enemmänkin blogi kuin keskustelupalsta.
Käyty keskustelu osoittaa, että ainakin tämä nimimerkkipalsta puoltaa paikkaansa – joistakin satunnaisista ylilyönneistä huolimatta.
Yksi tapaamani kaveri väitti kerran joutuneensa poliisin pysäyttämäksi ja ajokortti ei ollut mukana. Kun hän sanoi nimensä, Känninen, auton ajo tyssäsi siihen.
Bionenergiatavoitteet ovat Suomelle tärkeitä, muun muassa siksi, että selluteollisuus tuottaa runsaasti energiaa. Liski viittaa jutussa muun muassa siihen että pieniläpiimittaisen eli nopeasti luonnossakin lahoavan puun käytön ympäristövaikutus on lievempi kuin pitkäikäisten kantojen noston.
Jos uusissa kestävyyskriteereissä vaadittaisiin vuotuisen metsänkasvun olevan aina poistumaa suurempi, se olisi aidosti ongelma, kun metsät alkaisivat pikku hiljaa vanheta.
Viimeisessä Aarre-lehdessä oli haastattelussa metsätalousyrittäjäpariskunta, joka oli laskenut että puutavaraa ei kannata itse kuljettaa metsästä eli metsävarustusta ei kannata hankkia. Tilan metsäpinta-ala oli kohtuulisen iso. Tekivät metsätalouden töistä itse kaikki harvennushakkuisiin saakka, mutta metsäkuljetus ostettiin ulkopuolelta urakoitsijalta. Mönkijä oli hankittu, ja syyksi kerrottiin se että ”sahoja ei viitsitä kanniskella”.
En usko että pajulla on etua verrattuna vesoviin lehtipuihin, joita voidaan kasvattaa lyhytkiertoviljelminä (haapa, leppä ja hieskoivu). Tämä voi olla vaihtoehto perinteiselle metsänkasvatukselle, kun puhutaan viljelystä poistuvista maatalousmaista.
Ovatko lyhytkiertoviljelmät sitten maankäyttöluokituksessa metsää vai maatalousmaata? Varmaan ne kannattaa lukea metsämaaksi, ainakin jos kokonaismetsäala Suomessa vähenee.
Olen vähän seuraillut tuota energiapajuhommelia, muun muassa 1980-luvulla mittaamalla ja istuttamalla niitä, Suomessa Suonenjoella ja Ruotsissa Uppsalassa. Ei se Ruotsissakaan kovin laajalle levinnyt, kun pelloille on aina löytynyt rahakkaampaa käyttöä. Näin lienee asia myös Suomessa.
Laurin laskelma on muuten ok, mutta jos maataloustraktoria käytetään puunkorjuussa, pitää sen tuntitaksaan laskea osuus traktorin pääomakuluista käyttötuntien suhteessa. Jos näin ei tehdä, tapahtuu ”korruptiota” toiseen suuntaan, eli maatalouspuoli antaa piilotukea metsäpuolelle.
Tervehtisin ilolla kokeiluja jotka tähtäävät maatalouskoneiden käyttöasteen nostoon. Kuka tekisi? Työtehoseura?
Aarre-lehdessä 2/2016 Juha Aaltoila kirjoittaa metsästyksestä otsikolla ”On se niin pimeää ja on se niin kylmää” ja Risto Isomäki taloudesta otsikolla ”Pitäisikö metsänomistajan diskontata tulot ja menot?”. Isomäen kolumnista saa hyvän nyrkkisäännön diskonttauslaskelmiin: jaa luku 70 käyvällä vuosikorolla niin saat ajan, jossa investoitu pääoma kaksinkertaistuu, esimerkiksi 10 % tuotolla 7 vuodessa ja 2 % korolla 35 vuodessa.
Aaltoilan kolumnissa kerrotaan että Ruotsissakin on metsänomistajien parissa ja myös heidän etujärjestössään LRF:ssä herätty männynkasvatuksen ja kuusettumisen ongelmiin. Toisin sanoen se uskomuksemme, että Ruotsissa metsänomistajat eivät ole tyytymättömiä sorkkaeläinpolitiikkaan, ei pidäkään paikkaansa. (Lähde: Skogsägaren-lehti.)
Aaltoila jatkaa: ”Mitä tekevät Suomen metsävaikuttajat? Ummistavat silmänsä ongelmilta”.
Metsäuutiset uutisoi uudesta hirvituhotutkimuksesta. Siinä on mukana VMI:ssä näkyvät tuhot v. 2008 saakka. Raportoitu tuhojen määrän nousu heijastaa korkean hirvikannan aikaa vuosituhannen vaihteessa. Harmi, ettei tutkimukseen ole saatu mukaan uusimpia inventointituloksia. Artikkelin karttakuvissa näkyvissä VMI10:n tuloksissa näyttäytyy Etelä-Savon metsäkeskuksen itäosa valtakunnan pahimpana tuhoalueena. Lieneekö tilanne muuttunut?
Tässäkään tutkimuksessa (kuten ei omassanikaan) ollut hirvikanta mukana. Se ei ole ihan helppo tehtävä tilastollisesti, mutta olisi hyödyllistä kahdesta syystä: se varmentaisi raportoituja tuloksia, kun hirvikannan vaikutus olisi puhdistettu pois, ja toisekseen, se näyttäisi hirvikannan vaikutuksen ilman muita muuttujia. Tulisi selvyyttä siihen, miksi tuhojen runsautta kuvaava hirvivahinkokorvausten kartta ja hirvien runsautta kuvaava jälki-indeksikartta eivät täsmää, eli miksi niiden välillä ei ole selvää yhteyttä.
