Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Kai silmujen syönnistäkin voi haava tulla: nehän sijaitsevat lähellä runkoa, siis latvasilmu ja silvusilmut, uusimman vuosikasvaimen päässä latvassa ja oksissa.
Se kiero savolainen kääriäinen voi olla joko primääri tai sekundääri tuhonaiheuttaja, eli se voi lisätä korojen määrää tai sitten se voi iskeytyä valmiiksi heikentyneeseen taimeen. Kumpi, sitä ei voi tietää ennen kuin on tutkittu samaa taimikkoa pitemmän aikaa.
Kuusen kannalta on hyvä uutinen, jos sisäoksien lignaanille tulee uusia markkinoita. Huono uutinen taas on, että ainakin metsäkauriille kelvannee myös kuusen taimi ja sen kanta on kasvussa. Samoin juurikäävän esiintymisalue.
Riskitöntä metsänuudistamista ei ole. Jos siis hankkii metsäpalvelun tarjoajalta valmiin takuutaimikon, sen laatu kannattaa määritellä sopimukseen hyvin tarkasti. Samoin menetettyjen kasvuvuosien tappion korvaaminen uusintametsitystilanteessa: joutuuko metsänomistaja kärsimään sen nahoissaan?
Päivän hyvä uutinen on myös se että hirvilupamaksuja voidaan tulevaisuudessa käyttää muuhunkin kuin metsätuhokorvauksiin. Säästyy veronmaksajien rahoja, joilla lienee kustannettu mm. riista-aidat.
Tämä on sitä biotaloutta. Tutkimustuloksen saivat aikaan ne ’kaiken maailman dosentit’ ynnä muut tutkijat.
Lignaania saadaan mm. kuusen sisäoksista, jotka ovat haitallinen sivuvirta paperinteossa:
http://www.kemia-lehti.fi/wp-content/uploads/2013/03/kem408_kuusi.pdf
Timpalta aiheellinen muistelo: metsäkuva kaski- ja harsinta-aikaan oli varmaan nuorehko. Mutta lintuja oli sotien jälkeen paljon, kuten vanhat muistavat. Metsäkuva on aivan viime aikoina pirstoutunut, mikä näkyy satelliittikuva-analyyseistä. Olisiko maiseman yleiskuva ollut ennen metsänviljelyn yleistymistä kuitenkin ’peitteinen’, vaikka puiden keski-ikä oli alhainen (paljon nuoria puita, vanhat hakattiin)?
Viimeisimpien uhanalaisraporttien mukaan jotkut yleisetkin metsälinnut ovat taantuneet, mikä on huolestuttavaa. Sekä metsätalous että metsästys vaikuttavat metsäluontoon, ja kaikki vaikutukset eivät ole toivottavia.
Vanhoja tilastoja tulkitsemalla pääsee analyysissä vain tiettyyn pisteeseen: peto-saalisdynamiikkakeskustelussakaan ei edetä enää kovin paljon ilman kokeellista työtä, mikä tuottaa tuloksia hitaasti.
Tarkoitan kakulla hiiliVARASTOA. Sidontanopeus riippuu suoraviivaisesti metsien kasvusta. Kun vanhaa metsää uudistetaan onnistuneesti, varasto pienenee ja sidonta (nielu) kasvaa.
Olen samaa mieltä: joutomaat käyttöön, globaalisti! Puiden hiilensidonta- ja bioenergiapotentiaaliin kannattaisi todella panostaa. Lisäksi pitää tehostaa käyttöä: puuta poltetaan globaalisti tehottomissa tulisijoissa; niitä pitäisi parantaa. Osa näistä olisi lisäksi korvattavissa aurinkokeittimillä.
Yllätyksekseni havaitsin, että usein toisteltu väite ”avohakkuiden määrän jatkuva lisääntyminen” on myytti, jonka (maailmassa ainutlaatuiset) metsätilastomme kumoavat:
Metsätilastollinen vuosikirja
http://www.metla.fi/metinfo/tilasto/julkaisut/vsk/taulukot/2014/index.html
Kuva 3.9
Ilmeisesti avohakkuiden määrä ehti lisääntyä nykytasolleen jo heti harsintajulkilausuman jälkeen, 1950- ja 1960-luvuilla. Tämä tarkoittanee myös sitä, että heinittyneiden avohakkuualueiden ja taimikoiden määrä ei ole ’jatkuvasti lisääntynyt’. Avohakkuiden määrän nousulla ei siis voitane perustella myyrä- ja hirvituhojen määrän vaihteluita, koska taimikot ovat niille alttiita vain muutaman vuoden.
Sen sijaan metsämaisema on selvästi nuorentunut ja pirstoutunut pieniksi kuvioiksi.
Kuten tällä palstalla on jo aiemmin seikkaperäisesti käsitelty, raportointisäännöt olivat Kioton sopimuskaudella kaikille teollisuusmaiden ryhmään kuuluville samat. Tuleville kausille tulee uudet säännöt. Toivottavasti ne ovat tasapuoliset kaikille maille, niin että Suomi voi hyötyä hyvästä metsänhoidostaan.
Pitäisikö ’metsäkakkua’ siis säästää vai sittenkin syödä, kuten tutkijat tämän päivän Hesarin (11.12.) mielipiteessä ehdottavat. Jos säästetään, varastoituna olevan hiilen määrä nousee ainakin lyhyellä tähtämellä, ja samoin metsien monimuotoisuus. Syödessä taas nousee bruttokansantuote ja maamme vaurastuu. Riippuu itse kunkin ’hyötyfunktiosta’ mitä kukin pitää tavoiteltavana metsän tuotteena. Niin kauan kuin hiilen varastoinnista metsiin ei ole yksityis- tai kansantaloudellista hyötyä, kannattaa metsäkakkua varmaan useimpien mielestä syödä.
