Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Nythän on kovasti ehdoteltu että kuusella pitäisi pyrkiä yhteen talviaikaiseen harvennukseen juurikääpäriskin vähentämiseksi. Tämä ei onnistune nykyisilla malleilla, vaan taimikko olisi perustettava alun alkaen harvempana ja se ainut harvennus olisi oltava voimakas.
En vieläkään oikein ymmärrä, kun en metsästä, mikä ongelma tässä hirvikannan arvioinnissa on. Havaintokortti kuulostaa hieman, hm, epätieteelliseltä verrattuna riistakolmiohavaintoihin, jotka tehdään joka vuosi samalla tavalla. Eikö riitä, että hirvikannan kehityssuunta ja taso tiedetään kolmioilaskennasta riistakeskusaluetasolla ja paikallistasolla metsänomistajien tekemistä taimikoiden tuhohavainnoista? Alueelle tulevasta kiintiöstä (riistakeskusalueen kannan perusteella) voitaisiin sitten kohdistaa suurempi osa niille alueille joissa tuhoja ilmenee.
Metsäuutisten mukaan:
”Kyselyn mukaan joka kymmenennellä tilalla on hirvivahinkoja havaittu runsaasti. Joka kolmas metsänomistaja on todennut hirvien aiheuttamia kasvu- ja laatutappioita metsissään.
Yleisin tapa välttää hirvituhoja on valita metsiä uudistettaessa puulajiksi kuusi, joka ei kelpaa hirville. Muita keinoja vähentää hirvivahinkoja ovat esimerkiksi lehtipuuston perkaaminen tai taimisuojien ja hirvikarkotteiden käyttö.”
On se hirveää, etenkin se, että 60 % metsänomistajista on tyytyväisiä kannan tasoon, edellä kuvatuista tuhoista ja lisäkustannuksista huolimatta!
Sekin on hirveää, että joku ehdottaa että Pohjois-Suomessa pitäisi luopua puuntuotannosta ja syöttää loputkin hirville ja poroille. Ei pelkästään rauduskoivu, vaan muukin metsäluonnon monimuotoisuus on kaventunut Lapissa. Mitä tämä on vaikuttanut esim. lintukantoihin, sitä ei tiedetä.
Kalojen istuttaminen kuulostaa vähän ’kaivoon kannetulta vedeltä’, kun niiden luontainen kuolleisuus lienee aika iso. Hommasta tulee suorastaan haitallista, jos istutettava laji ei luontaisesti esiinny vesistössä. Geenit sekoittuvat istuttelussa, mutta kyllähän ne sekoittuvat metsänviljelyssäkin. Nykyisin onneksi ymmärretään suojella luontaisia kalakantoja, mm. järvitaimenta ja lohta.
Riistametsänhoidon tarkoitus lienee ensisijaisesti lisätä metsien virkistysarvoa; toiselle se tarkoittaa lintujen näkemistä, toiselle ampumista. Riistaliha on luomulihaa verrattuna kotieläinten tehokasvatukseen, onhan riistaeläin saanut elää onnellisen (?) elämän ennen ruuaksi prosessointia.
Hyvä kiteytys Glalta. Tuohon voisi vielä lisätä, että metsätuhot vaikuttavat myös paljon siihen, mitä tulevaisuudessa kannattaa kasvattaa. Vrt. tapaus aasianrunkojäärä ja lehtipuiden tuho. Miten mahtavat maistua meidän sorkkaeläimille pyökit ja tammet? Sellainen käsitys on minulla, että vaikka ko. lajit ovat sopeutuneet laidunnukseen, Keski-Euroopassa arvokkaat istutukset monesti aidataan.
Katsoin semmoista ohjelmaa kuin ”Ilmastonmuutoksen mittarit”. Siinä todisteltiin, että mallilaskelmien mukaan maapallo on lämmennyt nyt nopeammin kuin auringon aktiivisuuden vaihtelut pystyisivät aiheuttamaan, eli fossiilienenergian päästöt olisivat pääsyyllinen.
Epävarmuutta on kuitenkin paljon: mitä mahtaa tehdä aurinko tulevaisuudessa, tuleeko se ennustettu Maunderin säteilyminimi ja miten voimakkaana? Entä mitä tekee Golf-virta, kun Grönlannin marnnerjää sulaa; nythän on jo havaittu Pohjois-Atlantilla poikkeuksellisen kylmää merivettä.
Ei näy konsensusta syntyvän metsäkanakadon syistä. Luken erinomainen riistakolmioaineisto kattaa viimeiset 25 vuotta. Se ja vielä pitempään jatkunut Helsingin yliopiston talvilintulaskenta osoittavat, että kato on todellinen, eli ihmiset muistavat oikein: lintuja oli ennen enemmän.
Kato on varmaan monen tekijän summa, jossa merkittävä asia on elinympäristöjen muuttuminen, kunkin lajin vaatimusten mukaan. Soiden ojitus haittasi riekkoa, peitteisyyden ja vanhojen metsien väheneminen metsoa. Pyy on pitänyt pintansa parhaiten, mutta ojittamattomien korpien ja lepikoiden väheneminen on varmaan haitannut sitä.
Teeren taantuma on arvoitus: sen pitäisi periaatteessa koivun suosijana hyötyä nykymetsätaloudesta, joka nuorentaa metsiä. Mutta maan tihein teerikanta onkin – ehkä vähän yllättäen – suojelualueilla.
Kantojen seurannalle ja tutkimukselle on edelleen tarvetta.
Ei siinä Värriön tilanteessa mitään ihmeellistä ole. Alueella ei vain ole harjoitettu koskaan metsätaloutta ja metsästyskin on lopetettu kokonaan jo 1995. Metsokanta on seuranta-aikana ’kultaiselta’ 1960-luvulta noussut samaan aikaan kun se on puiston ympärillä laskenut. Syy-yhteys on harvinaisen selkeä. Se mitä ei tiedetä, on metsästyksen ja metsätalouden – Lapissa myös porotalouden – suhteellinen osuus romahduksessa.
Metsätalous vaikuttaa lintukantoihin kahta kautta: suoraan muuttamalla elinympäristöjä ja epäsuorasti muuttamalla petojen elinoloja. Petojen merkitys romahduksessa lienee yliarvioitu, vaikka avohakkuumetsätalous onkin parantanut mm. ketun elinoloja lisäämällä myyrien määrää. Vaikka ketun keskimääräinen jälki-indeksi on puolittunut Luken seuranta-aikana alkaen noin vuodesta 1990, ei tämä näy metsäkanalintujen elpymisenä – paitsi Värriössä, jossa sekä kettukanta että lintukanta ovat elpyneet samanaikaisesti!
