Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Kun kaikki metsänomistajat eivät kuitenkaan kilpailuta eivätkä valvo (itse tai avustajan kautta), parempi olisi kehittää puukauppatapaa.
Tässä yhdessä asiassa olen samaa mieltä tohtori Lauri Vaaran kanssa: nykyinen pystykauppatapa ei ole myyjän kannalta paras mahdollinen. Se ei ole läpinäkyvä. Jos ajatuskulku viedään loppuun saakka, voidaan kysyä, miksi puun myyjän pitää kärsiä tappiota puun ostajan markkinatilanteen mukaan? Eikö reiluinta olisi katkoa puut markkinatilanteen mukaan ja maksaa myyjälle tästä aiheutunut erotus eli tappio joka syntyy verrattuna optimikatkontaan? (Tai vaihtoehtoisesti, siirtyä kokonaan runkohinnoitteluun tai muuhun läpinäkyvään malliin.)
Tuo Hujanen on minullekin tuntematon suuruus. Väitöskirjan toki tunnen.
Oma teoreettinen ajatteluni menee enemmänkin niin, että kaikki luontaiseen ravintoketjuun kuuluvat pedot – niin myös ilves – ovat hyväksi ja vieraslajit pahaksi. Koska metsäkanalinnut ovat sopeutuneet elämään kotoperäisten petojemme kanssa, eivät pedot ainakaan teoriassa mitään saalislajiaan hävitä. Samoin kettu on sopeutunut elämään ilveksen kanssa.
Kuten täällä todettiin, huonoina pesintävuosina pedot voivat toki verottaa suhteellisesti paljonkin lintuja, mutta ihminen vastaavasti vähentää niinä vuosina lintumetsästystä, kuten pitääkin. Tilastojen mukaan metsästys verottaa tänä päivänä suhteellisesti raskaammin lintukantaa kuin esim. ”kultaisella” 1960-luvulla.
Kettuja on luultavasti ollut ennen moninkertaisesti nykypäivään verrattuna. Näätien määrä on todennäköisesti myös vähentynyt. Kokonaisuudessaan keskikokoisten petojen saalistuspaine on voinut säilyä ennallaan, kun supikoira ja minkki levisivät Suomeen.
Neliveto on yliveto. Jos vähänkään joutuu talviaikaan ajelemaan sellaisilla yksityisteillä, joilla aurausta ei välttämättä pyryn jälkeen heti kuulu, rupeaa neliveto tuntumaan ihan järkevältä. Monessa tapauksessa toki riittää jos autossa on normaalia korkeampi maavara.
Allekirjoittaneen mökille mennessä on semmoinen mäki joka pelottaa osaa autoilijoista. Nelivedolla voi siinä ajella hiljakseen, eikä tarvitse jännittää onko mäessä vastaantulijoita: matka jatkuu vaikka joutuisi pysähtymään. Ainut jännitettävä ovat tukkirekat: ne eivät kyllä alamäkeen pysähdy vaan niitä joutuu väistämään peruuttamalla.
Tervetuloa vaan takaisin tauolta AMMATTIMIES! Tästä ikuisuusaiheesta on tällä palstalla keskusteltu paljonkin. Vastaus kysymykseesi että onko kustannukset uhka, taitaa riippua siitä, miten paljon tuottoa itse kukin metsäsijoitukselleen haluaa. Hyvillä maapohjilla etelässä kannattaa uudistamiseen sijoittaa enemmän kuin karuilla pohjilla ja pohjoisessa. Jos taimettumisedellytykset ovat olemassa, voi uudistamiskuluja vältellä uudistamalla luontaisesti tai tekemällä jatkuvan kasvatuksen hakkuun.
Ihmistyö on kallistam, kuten totesit. Siksi paitsi hakkuut, myös uudistaminen ja taimikonhoito pyritään tekemään tulevaisuudessa mahdollisimman pitkälti koneellisesti. Kyllä kustannustaso voi olla sen verran uhka, että välttämättömät uudistamis- ja taimikonhoitotoimenpiteet jäävät tekemättä ja biotaloudelta rapisee pohja pois.
Kyllä elinympäristöjen muuttumisella on jokin rooli asiassa, mutta muutokset eivät ole olleet pelkästään negatiivisia. Periaatteessa teeri ja pyy voivat jopa hyötyä perinteisestä lehtipuuta lisäävästä avohakkuumetsätaloudesta. Harvennushakkuut lisäävät mustikan varvustoa, joka on tärkeä poikasten ravinnon saannille. Negatiiviselle puolelle voinee laskea ainakin maanmuokkauksen ja soiden ojituksen. Harkittu hoitamattomuus riistatiheikköineen ja erirakenteiskasvatus antavat suojapaikkoja.
Miksi muuten metsäkanalintu pesii juuri avohakkuille? Onko se sen mielestä turvallinen paikka, kun sillä on kuitenkin hyvä suojaväri ja aukealla näkee, jos vihollinen lähestyy ja sen voi houkutella pois pesältä? Jos avohakkuu olisi kovin paljon vaarallinen paikka, eikö evoluutio karsisi pois avohakkuille pesivät linjat?
Vaihtoehtoissaalishypoteesi AHP (johon monet metsästäjät uskovat) väittää, että keskikokoiset pedot siirtyvät käyttämään vaihtoehtoisravintoa eli metsäkanalintuja pääravintokohteen myyrien kantojen ollessa alamaissa. AHP:lle vaihtoehtoisen hypoteesin – nimitetään sitä vaikka ravintoketjuhypoteesiksi – mukaan taas vahva petokanta, joka on ehjän ravintoketjun oleellinen osa, vakauttaa myyräkannan, jolloin vaihtoehtoisravintoon ei ole tarvetta turvautua.
Ketun ja näädän vahingollisuus metsäkanalinnuille lienee ainakin hieman yliarvioitu; ovathan linnut jo lajinkehityksensä aikana sopeutuneet eloon kotoperäisten petojen kanssa. Kokonaisarviossa unohdetaan lisäksi valikoivan saalistuksen tuottama ympärivuotinen ekosysteemipalvelu eli ravintokohteiden (mm. lintujen) kannan terveenä ja elinkykyisenä säilyminen. Metsästys valikoi lintuja ilmeisesti eri tavalla kuin saalistus.
Niille, kenen mailla ei ole myyrätuhoja ollut, kysymys: näkyykö maillanne talviaikaan ketun jälkiä?
Vielä lisäys kannansäätelyyn: yleensä kannan kokoa ei voida selittää yhdellä muuttujalla, vaan tarvitaan tietoa koko ravintoketjusta, eli: eliön yläpuolella ja sen alapuolella olevat pedot, sekä lisäksi eliön oman ravinnon tilanne, taudit, loiset, tiheydestä riippuva stressi ynnä muut.
Tarkennus ”tutkijalta”. Kysyin siis: miksi metsäpeuraa SAA metsästää vaikka se on uhanalainen?!
Olen samaa mieltä, että ”luontainen kanta” on melkeinpä mahdotonta määritellä, kun ravintopuoli eli kasvillisuus ei ole enää ”luontaisessa” tilassa. Tämä on yksi syy, miksi suojelualueita tarvitaan ja niiden seurantaa: jos päätelmät tehdään pelkästään talousmetsien perusteella, joudutaan helposti hakoteille.
Käärmeet kuuluvat Suomen luontoon siinä missä muutkin matelijat.
Supitutkija Kaarina Kauhala kertoi minulle, että supikoiraa on vaikeaa pitää kurissa metsästämällä. Laji pystyy ilmeisesti kompensoimaan harvennuksen joko lisäämällä poikuekokoaan tai jollain muulla tavalla. Voisi vaihteeksi kokeilla ainakin joillakin alueilla metsästämättömyyttä ja katsoa miten kannan kävisi? Jospa lajin oma tiheys ja ilves ovat riittävät kannansäätelijät?
Jo nykyisin koirilla käytettävissä matolääkkeissä näkyy olevan tehoa molempia heisimatoja vastaan (esim. Dolpac), joten meillä ihmisen riski saada niitä lienee tällä hetkellä hyvin pieni.
