Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
”Tarjonnan lisääminen johtaisi ylitarjontaan ja hinnan laskuun eli ainakin lyhyellä tähtäimellä verotulojen alenemiseen.”
Olen samaa mieltä Tanelin kanssa siitä, että verotusmuutoksia ei pitäisi suunnitella suhdanteiden mukaan, vaan pitkällä tähtäimellä ja pysyviksi. Tällä hetkellä vallinnee puun ylitarjonta, jonka uudet tehdasinvestoinnit korjaavat normaalitilaksi. Verotusjärjestelmän korjaaminen esitetyllä tavalla helpottaisi tilusrakenteen parantamista sekä tilakaupoilla että sukupolvenvaihdoksilla. Metsätalouden kannattavuuskin kohenisi, mikä lienee kaikkien osapuolten etu, pitkällä tähtäimellä.
No joo. METSO-ohjelman määräaikainen suojelusopimus tukee metsän kasvattamista ”hieman vanhemmaksi”. Periaatteessa metsänomistajan pitäisi kuitenkin uudistaa metsä kun arvokasvu on pienempi kuin hänen korkovaatimuksensa. Siis jaksollisessa menetelmässä.
Suojelumetsät on perustettu muita kuin ilmastopoliittisia tavoitteita varten. Suojelumetsiäkin tarvitaan jotta metsätalous olisi kestävää, eli virkistys- ja monimuotoisuushyötyjen vuoksi. Lisäksi niitä tarvitaan muun muassa tutkimustarkoituksiin.
Metsätilakoon kasvua edistettäisiin verotuksella esimerkiksi nostamalla metsätilakauppojen tuoma metsävähennys 100 prosenttiin ja toteuttamalla uudistus, jossa metsätilan lahjaverot voi vähentää puunmyynnin veroista. Yksityistaloudellisesti verotus keventyisi, mutta kansantaloudellisesti verokertymä voisi kasvaa, kun puuta myytäisiin enemmän. Win-win?
Glalla asiallinen huomautus kuusen alikasvostaimien lahoisuudesta, eli että kun sen näkee kaadetusta rungosta, niin se on jo levinnyt taimistossa muihinkin taimiin. Varminta olisi poistaa lahokuusikosta KAIKKI kuusen taimet ainakin ensimmäisessä taimikonhoidossa. Parempaa ohjetta en minä osaa antaa.
Timpalla on selvästi kokemuksen tuomaa selkänojaa; kasvatusreseptit ovat selkeät ja toteutuskelpoiset. Talousvertailu kuusi/koivu voi kuitenkin mennä toisinkin päin, kuten koetan tässä todistella.
Koivun kasvatusta yhden kiertoajan ajan puoltaa yleisesti maaperän hoito ja erityisesti tyvilahon torjunta, jos sitä on metsikössä ilmennyt. Koivikon alle saadaan terve ja riittävän tiheä kuusen taimikko, jos koivuylispuusto pidetään riittävän harvana. Tyvilahokohteessa pitää kuusi aluksi poistaa alikasvoksesta, eli taimikonhoidon yhteydessä ne raivataan ja tarkkaillaan onko niissä lahoa. Ellei ole, sitten niitä voi alkaa kasvatella. Uuden kuusisukupolven synty ”ilmaiseksi” parantaa edelleen taloutta.
Koivun kasvatuksen taloutta voi parantaa siten, että alkaa karsia sitä jo ennen ensiharvennusta. Tavoitteena olisi laatutyven maksimointi. Ruskotäpläkärpäsen vioitusriski on kyllä todellinen; toukan syöntijälki muistuttaa visakoivua. Talouspuoli paranee vielä jos ottaakin puulajiksi visakoivun, mutta se vaatii jatkuvaa karsintaa. – Omissa koivunviljelyissäni en ole havainnut lenkousongelmaa; ainoa ongelma on ollut heikosti taimettunut luontainen uudistusala.
JK-metsästä ei välttämättä löydy sen enempää ötököitä tai lahopuita kuin perinteisestäkään metsästä. Asian pihvi on kai se, että siinä pyritään säästämään uudistamiskuluista ja myymään yksikköhinnoiltaan arvokkaampaa puuta enemmän, jolloin hieman pienemmästä puuntuotoksesta huolimatta taloustulos voi olla parempi. Jos kaikki menee ”niin kuin Strömsössä”. Jollei mene, aina voi palata perinteiseen malliin.
Mielenkiintoista pohdintaa perimän altistavuudesta puun lahoisuuteen. Nykyisillä geeniteknisillä menetelmillä luulisi asiaa voitavan selvittää. Asiaa mutkistaa se, että puumme ovat tuulipölytteisiä, eli geenit sekoittuvat koko ajan aika vinhaa vauhtia. Niin ettei erityisen lahoalttiita kuusikantoja oikein pääse syntymään eivätkä ne säily luonnossa puhtaina, jos lahonkestävän istutustaimen joku onnistuisi kehittämään. Mutta puilla on yksilöllisiä eroja, kuten nähdään vaikkapa lehtikuusen puuaineen lahonkestävyydestä eri alkuperillä.
Hieskoivun lahoisuus turvemaalla voi johtua monesta syystä: vesasyntyisyydestä tai siitä että vesi- ja ravinnetalous ei ole ollut optimaalinen tai on vaihdellut ojien kunnon myötä. Ojien kuntoa tulisi siis tarkkailla.
Joo, oikeassa olette, en ajatellut kantokäsittelyn problematiikkaa ihan loppuun saakka. On aivan totta, että ellei laho ole levinnyt koko metsikköön, käsittelystä on edelleen hyötyä, koska puhtaat kannot suojaamalla suojataan samalla niiden lähellä kasvavia puita (harvennushakkuussa) ja lähelle syntyviä taimia (avohakkuussa).
”Päivystävä tutkija” vastaa: tyvilahon suurimpana riskitekijänä pidetään kesähakkuita ja sitä onko alueella itiölaskeumaa, eli lahon yleisyys alueella. Toisin sanoen, jos itiöitä on paikalla, kun hakataan kesällä, tartunta pääsee tapahtumaan.
Tätä taustaa vasten kantokäsittely ei ole järkevää, jos tartunta on todennettu. Silloin on parempi keskittyä tyvilahon torjuntaan, eli puulajin vaihtoon lehtipuuksi ja kantojen mahdollisimman tarkkaan poistoon hakkuun jälkeen.
Laho voi olla muustakin sienestä johtuva. Jonkinlainen pikatesti kenttäkäyttöön olisi hyvä saada!
