Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Jeessi on oikeassa. Maanomistaja päättää pienpetojen metsästyksen sallimisesta, ei seura. Postitin juuri sopimuksen eräälle metsästysseuralle. Sallin ainoastaan hirvieläinten ja suurpetojen metsästyksen – ei pienriistaa. Näin tiedän tarkalleen mitä porukkaa siellä kulkee laillisesti ja mitä ei.
EI hyvä. Tällaiset esitykset vaarantavat puuhuoltoa, juuri kun investointipäätökset ovat herkässä vaiheessa. Mieluummin tilakoon ja kuviokoon kasvattamista ja sukupolvenvaihdoksia edistäviä ehdotuksia: porkkanaa eikä keppiä peliin!
Muistetaan myös se, että ojitettu suo ei tuota turvetta, vaan hajottaa sitä. Mitä enemmän suojeltua suota on, sitä enemmän syntyy uutta turvetta, joten sitä on varaa nostaa toisilta alueilta ja turvetase säilyy hyvänä.
… nostetaan jalostusastetta ja kehitetään uusia tuotteita, kuten liukosellu.
Olennainen kysymys, Gla. Kuinka varmalla pohjalla oletukset ovat? Koskee kaikkia tulevaisuuden ennakointeja. Miten suhtaudut riskeihin ja epävarmuuteen metsänomistajana? Tämä vaikuttaa päätöksentekoosi.
Kysymykseen ”Mihinkä oikeasti perustuvat odotukset paremmasta kuitupuun hinnasta ?” vastaisin, että teollisuuden nykyinen investointihalukkuus perustuu ainakin osaksi sellun maailmanmarkkinahinnan nousuun. Jos osa tästä hinnannoususta valuisi kuitupuun hintaan, se vähentäisi tietenkin teollisuuden voittoja, mutta toimisi metsänomistajille signaalina, että metsänkasvatuksella on tulevaisuutta.
Kuten Caballista huomautti, valitettavasti hieskoivua edelleen hyljeksitään uudessakin metsälaissa eikä hyväksytä pääpuulajiksi, mikä olisi loogista, kun kerran energiametsäkasvatus on sinällään sallittu.
Reima Rannalle kommentti. En ole sitä mieltä että hieskoivu- tai leppätiheikköön pitäisi erityisesti pyrkiä, mutta jos sellainen on syntynyt ilman sen kummempia panostuksia (esimerkiksi pääpuulajin istutustaimet ovat kuolleet), tiheikköä kannattaa monesti ennemminkin kehittää edelleen kuin laittaa nurin.
Hyviä pohdintoja. Petokantojen ja kasvinsyöjäkantojen vuodenaikaisvaihtelu on yksi näkökohta. Peto-saalisdynamiikan kannalta pitkäaikainen kannan suunta alueellisesti on varmaan merkittävämpi. Vaikka jotkut lintu- ja nisäkäspedot voivat vaihtaa saalistusaluetta nopeastikin ravinnon vaihtelujen mukaan, lisääntymisalue on se mikä se on. Jos sillä alueella ei ole riittävästi ravintoa, poikueet pienenevät tai pesiminen voi jäädä kokonaan väliin.
Haluaisinkin tietää, että millä keinoin kettua nykyisin metsästetään. Raudat, myrkky ja jalkanaru ovat epäeettisinä toivottavasti poistuneet valikoimasta lopullisesti. Koiran kanssa touhuaminen on reilumpaa. Entä kettupilli, käytetäänkö sitä yleisesti?
Tiheikkökasvatus energiaksi onkin eri asia kuin hoidettu lehtipuusto, jonka alle haetaan kuusikkoa. En usko että lehtipuutiheikköön kannattaa erityisesti pyrkiä, mutta niitä syntyy sinne tänne hoitamattomuuden tuloksena. Todennäköisesti niissä kannattaa usein tehdä yksi raivaus, ennen kuin niitä lähtee tarjoamaan edes energiapuuksi.
Tässäpä tuoretta talousasioiden pohdintaa:
http://www.arvometsa.fi/blogi/suomen-metsayhdistyksen-selvitys