Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 28,651 - 28,660 (kaikkiaan 29,687)
  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    No sanopas 6m3 jos tiedät, mitä metsäpeura syö? Tuskin se ainakaan pahempi olisi metsätaloudellisesti kuin poro ja hirvi?

    Itse asiassa täytyisi laskea laidunten kantokyky ja laidunten omistajien sietokyky alueittain ja kaikkia hirvieläimiä yhteensä saisi olla vain sen verran. Jonkinlainen osallistavan suunnittelun sovellus siis, työkaluna alueellinen riistaneuvosto.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kaupungissa pitkään asuneena hämmästyin kun Lammilla kylätietä pitkin jolkotteli koira irtaallaan. Onko maaseudulla edelleen tapana pitää koiria irti ns. kiinnipitoajan ulkopuolella? Meillä Espoossa järjestyssäännön mukaan koira tulee olla ”kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä”. Kaikki koiranomistajat eivät tietenkään tätä suositusta noudata.

    Viikon huono uutinen. Pohjois-Karjalasta päin kuulin sellaista, että hirvijahti on nyt työläämpää, koska koiria ei enää pystytä käyttämään hirvenmetsästyksessä. Susia on sen verran paljon, että hirvet vauhkoontuvat koirankin nähdessään. Toinen syy on koirien turvattomuus, kun susien sijaintitietoja ei enää anneta metsästäjille (liittyy aiheeseen ”salakaato”).

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aidoista puheen ollen, pohjoisessa epäillään poroaitoihin kuolevan kanalintuja. Tässä ei siis tarkoiteta vanhanmallisia puisia aitoja, vaan nimen omaan läpinäkyviä verkkoaitoja. Mahtaisivatko myös eteläisen Suomen hirviaidat aiheuttaa tällaista ei-toivottua sivuvaikutusta? Onko joku huomannut etelässä hirviaitojen vierellä kuolleita lintuja, isoja tai pieniä?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Laitatko jees-hv erilliseen ketjuun vielä kertauksen vuoksi ohjeet hirviaidan perustamisesta. Ja lukijoiden kuviin otoksen aidastasi ja sen vaatimasta akkuvarustuksesta. Vielä parempi, jos Metsälehti voisi tehdä siitä jutun.

    Voisin vaikkapa tehdä koivun uudistusalalleni näytealueen, jossa osa alueesta aidataan, osa kylvetään ja osa istutetaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Toivottavasti noihin hankkeisiin voidaan palata joskus myöhemmin. Biopolttoaineiden tiellä on muitakin esteitä, kuten säännökset siitä, mitä luetaan uusiutuvien energianlähteiden velvoiteosuuden laskennassa hyväksyttäviksi raaka-aineiksi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Toisin sanoen sahateollisuus kärsi kartellista kahta kautta: joutui maksamaan jatkojalostamastaan tukkiosuudesta ylihintaa ja sai edelleen myymästään hakeosuudesta alihintaa?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Neuvonta on aikaansa sidottua. Minäkin muistan miten koivua suorastaan vihattiin 1970-luvun lopulla. Se onnistuttiinkin monin paikoin hävittämään täysin taimikoista lentoruiskutusten avulla. Myös männyn laatuongelma rehevien maiden istutuksissa selvisi vasta käytännön kokemusten kautta. Myöskään männynsiemenen laatuominaisuudet ei liene olleet silloin yhtä hyvät kuin nykyisin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mikä on oikea ja riittävän alhainen hirvimäärä maanomistajien mielestä? Helppo indikaattori seurattavaksi on hirvituhokorvausten määrä alueellisesti: kun se alenee, suunta on oikea.

    Hirvituhot taimikoissa on helppo estää metsästystä lisäämällä, jos halutaan. Taimikon suuri perustamistiheys eli kylvö tai luontainen uudistaminen tai sekastrategia (istutus plus kylvö tai luontainen) ilmeisesti auttaa myös. Puulajikoostumuksella on varmasti myös merkitystä, mutta yksiselitteistä ohjetta sen suhteen on vaikea antaa.

    Lisää tutkimusta aiheesta ei varmaan enää tarvita; enemmänkin käytännön vertailevia kokeiluja taimikoissa. Olenkin päätynyt keskittymään vakavampiin eli ihmisiin kohdistuviin eläinten aiheuttamiin haittoihin. Hirven merkitys hirvikärpäselle tunnetaan jo, mutta hirvieläinten osuus esimerkiksi borrelioosin jatkuvassa lisääntymisessä on vielä hämärän peitossa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Eipä auta aina kuusikaan. Ajelin juuri Savon mualla, ja hieman Suonenjoelta pohjoiseen oli tien varrella varoitusmerkki ”metsäkauriita”. Ne syövät kuusen taimetkin.

    Tietoon ja luuloon liittyy tällainen ajatelma:

    He who knows not
    and knows not that he knows not
    is a fool – shun him.

    He who knows not
    and knows that he knows not
    can be taught – teach him.

    He who knows
    and knows not that he knows
    is asleep – wake him.

    He who knows
    and knows that he knows
    is a prophet – follow him.

    (An ancient Persian poem)

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Oppimäärä: yli 40 vuotta metsänomistajana, puolen vuoden metsäharjoittelu ynnä muuta käytännön työtä runsaasti, yliopistollinen metsäalan koulutus, ympäristöalan täydennyskoulutusta 2 kurssia, LKV-koulutus ja -tutkinto.

Esillä 10 vastausta, 28,651 - 28,660 (kaikkiaan 29,687)