Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Rehevällä kasvupaikalla kannattanee usein harventaa lehtipuutiheikkö; siihen saa ilmaiseksi luontaisen kuusentaimikon alle. Joskus voi olla kannattavaa hyödyntää myös lehtipuutiheikön itseharvenemista: allejääneet kuolevat pois ja jäljellejääneet järeytyvät, ilmaiseksi. Lopuksi kaikki energiaksi.
Luin Laukaa-Konnevesi -lehdestä Äänekosken investointisuunnitelman esittelytilaisuudessa kerrotun, että jos Äänekosken investointi toteutuu suunnitellusti, puun käytön LISÄYS olisi luokkaa neljä miljoonaa kuutiometriä vuodessa. ”Kaikki kasvava puu tulee käyttöön.”
Toivottavasti energia- ja kuitupuolen kesken syntyy jonkinlainen konsensus; puuta riittää varmasti molempiin tarkoituksiin, ja energian kotimaisuusastetta pitää lisätä! Teollisuudenkin etu kai olisi, jos tulevaisuudessa tehdään mahdollisimman paljon myös energiahakkuita, koska sitten kuitupuuta korjataan keskimäärin järeämmistä kohteista, mikä tulee halvemmaksi. Taimikonhoidoista pitää vain muistaa huolehtia, muuten mitkään seuraavat hakkuut eivät kovin hyvin kannata!
Juuri näin, erkkimenetelmän onnistumisen kohtalon kysymykset ovat puunkorjuun ja metsän uudistumisen onnistuminen. Toisaalta mikään ei estä istuttamasta kuusen taimia metsään, ellei niitä kaikkiin kohtiin itsekseen ilmesty. Näin saataisiin lisäksi käyttöön jalostettua geenimateriaalia. Ajourien paikkojen vaihtelusta en tiedä onko järkeä: meneekö mahdolliset taimet piloille jos joka paikassa ajellaan metsätraktorilla. Pitäisikö ajourat olla mieluummin pysyvästi samoilla paikoilla?
Metsätieteen päivillä eräs emeritustutkija muistutti harsinta-aikaan ilmenneestä huolesta: kun koko ajan poimitaan metsikön suurimmat puut pois, metsikkö voi heikentyä geneettisesti. Toisaalta erkissä, toisin kuin määrämittaharsinnassa, kasvamaan jätetään laadullisesti parhaimmat puut, ja periaatteessa ne suuret puut ovat ehtineet siementää, eli siirtää hyvät geenit jälkeläisilleen ennen kuin ne poimitaan pois. Lisäksi puiden tuulipölytteisyys lieventää tätä vaikutusta, kun metsiköt vaihtelevat geenejä keskenään.
Metsänkasvatus-kirja s. 115: ”Pienemmästä puuntuotoksesta huolimatta erirakenteiskasvatus voi olla taloudellisesti kannattava vaihtoehto – jos menetelmät toimivat toivotulla tavalla.” Ja edelleen: ”Avohakkuun jälkeen investoinnin tuottoja joudutaan odottamaan kauan… vasta päätehakkuu tuo kohtalaisen tuoton sijoitetulle pääomalle. Eri-ikäiskasvatuksessa jo seuraavassa poimintahakkuussa sijoitus saadaan takaisinmaksetuksi.”
Olli Tahvonen ilmaisi saman Metsätieteen päivillä näin: ”Avohakkuu kannattaa tehdä, jos harvennustulot ovat pienemmät kuin korko avohakatun puuston ja paljaan maan summalle. Jos uudistamiskustannus tai korkovaatimus on korkea, erirakenteiskasvatus tulee lähes aina optimaaliseksi.”
Tämä keskustelu on karannut jo aikoja sitten otsikon alta, mutta hyvää silti.
Kyllä se on totta, että VMI aliarvioi tuhojen määriä, koska raporteissä näkyvät vain ns. metsikön laatuluokkaa alentavat tuhot, ja yhteen metsikköön merkitään vain tärkein tuhonaiheuttaja, vaikka siellä olisi havaittu useita. Kuinka suuri aliarvio on, sitä ei oikein voi sanoa. Joka tapauksessa metsänomistajat joutuvat kärsimään hirvi- ja myyrätuhojen muodossa aivan liian paljon ”omavastuuta”.
Todellinen lasku paljastuu vasta vähitellen, kun hirvien kurittamia runkoja tuodaan sahoille, ja rungon sisäiset viat paljastuvat. Onneksi on keksitty käyttötapoja myös oksaiselle puulle, kuten pikkupalasista liimaillut sisustuspaneelit, esim. mallia Stora Enso (Metsämessuilla).
Tuossa Henrikin vastauksessa esitettiin mielenkiintoinen, tutkimisen arvoinen havainto, että allejääneet lehtikuuset tuottivat sydänpuuta huolimatta alhaisesta läpimitastaan. Kaipaisin havaintoja, onko tämä laajempikin ilmiö, ja missä olosuhteissa se esiintyy. Missä oloissa lehtikuusi on silloin kasvanut, eli mikä on lehtikuusilaji, luston paksuus, puun läpimitta, elävän latvuksen osuus pituudesta, puuston runkoluku, kasvupaikan rehevyys, siemenalkuperä?
Pitäisikö lehtikuusikko perustaakin niin, että sekapuuksi tulisi istutuskoivua tai luontaista koivua, joka varjostaisi lehtikuusta?
Voiko tämä sama ilmiö tapahtua myös männyllä, ja missä oloissa? Voiko poimintahakkuilla tai yläharvennuksella saada aikaan tämän saman ilmiön? Jos näin on, se taitavasti tehtynä parantaisi ns. jatkuvan kasvatuksen hakkuiden kannattavuutta.
Onko oleellinen asia puuston tiheys (valokilpailu ja juuristokilpailu), vai voiko saman ilmiön saada aikaan karsinnalla jo aika nuoresta puusta aloittaen, siis ennen ensiharvennusta?
Kuten näkyy, tutkittavaa riittää vielä Lukellekin, aivan perusteissa, vesissä, metsissä ja muilla mailla.
Suomen Metsäyhdistyksen julkaisema pamfletti kertoo juuri tämän ketjun aiheesta taustatietoa. Kirjoittajat muistuttavat mm. siitä, että käyttämällä metsän kasvua tuotteisiin ja energiaksi voidaan käyttää vastaavasti vähemmän fossiilisia lähteitä.
Esimerkiksi vaatteet voidaan tulevaisuudessa valmistaa puupohjaisista kuiduista eikä öljystä.
Kirjoittajien mukaan neljäsosa maailmassa tarvittavista ilmakehän kasvihuonekaasujen vähennyksistä voidaan hoitaa metsien avulla. Tämä tarkoittaa mm. sitä että jos huolehdimme metsien kasvusta ja perustamme niitä lisää, tulevaisuuden elintasoamme ei tarvitse alentaa niin paljon kuin jos turvaamme pelkästään hupeneviin ja uusiutumattomiin luonnonvaroihin.
Linkki josta voi ladata pdf:n:
http://www.smy.fi/materiaali/hakata-vai-saastaa-‒-metsat-ja-ilmastonmuutos/
Nyt pistit pahan kysymyksen: en minä ainakaan osaa täysin varmasti sanoa että jos kuusi on laho, niin että aiheuttaja olisi täysin varmasti juurikääpä. Tunnistusohjeita voi käydä katsomassa Metinfosta. Sen sijaan tyvitervas varttuneessa männikössä on helpompi tapaus. Näihin kääpiin tarvittaisiin joku käytännön pikatesti, jos sellaisen voisi kehittää.
Energiapolitiikasta on kirjoitus Hesarissa tänään otsikolla ”Ydinvoiman valitseminen kahlitsee energiapolitiikkaa”, kirjoittajjina professorit Hukkinen, Lund ja Wilenius. Ydinsanoma oli lyhykäisyydessään se että ”kasvun ja työn luomisessa kotimaiset uusiutuvat energialähteet ja energiatehokkuus kilpailevat hyvin ydinvoiman kanssa. … Uusiutuvaan energiaan panostamalla voimme kanavoida Suomeen ison osan niistä 8,5 miljardista eurosta, jotka vuosittain valuvat ulkomaille energiatuotteiden tuontiin.”
Toisin sanoen: investoinnit ydinvoimaan määräävät uusiutuvan energiantuotannon kohtalon, eli on valittava kumpaan panostetaan. Hajautettu energiantuotantomalli antaa enemmän mahdollisuuksia innovointiin, uusiin tuotteisiin ja teknologioihin kuin keskitetty ydinvoimaan nojaava malli, ja hajautettu malli on lisäksi kestävämpi kriisitilanteissa.
