Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Varttuneeseen ikään ehtinyt äitini säästi eikä tehnyt avohakkuita. Tervasrososieni söi lannoitettua uudistuskypsää männikköä vuosikausia, ja nyt on paljastunut alkava kaarnakuoriaistuho vanhalla kuusikuviolla muutaman vuoden ikäisen (tehty v. 2007) aukon reunametsässä. Jos siis säästätte – niin tarkkailkaa metsiänne!
Vielä korjauksen täsmennys. Siitä on aika paljonkin tutkittua tietoa (mm. Kari Minkkisen julkaisut), että kun suo ojitetaan, turpeen nettokasvu todellakin useimmiten pysähtyy, suokasvit surkastuvat, turvekerros alkaa ohentua ja maatuminen nopeutuu. Turve ikään kuin muuttuu runkopuuksi, ja sitoutuneen hiilen määrä voi pysyä jopa suunnilleen samana.
Turvemaa ei kuitenkaan ole pysähtyneessä tilassa, kuten ei mikään muukaan ekosysteemi. Riippuu vesitaloustilanteesta, mikä on pintakasvillisuuden tila: onko rahkasammalta vai ei, ja kasvaako turvekerros vai ei. Turpeen ottoon kelpaavat kuitenkin vain paksun turvekerroksen omaavat suot.
Laskelmassani koetettiin haarukoida tasetta: turpeen nettokasvu kaikilla turvemailla vs. turpeen otto vuosittain. Varmaan tähän on joku suometsätieteilijäkin tehnyt laskelman…?
HS Kotimaa 17.10.2014: parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea (kuulostaa jotenkin neuvostomeiningiltä…) on julkaissut raporttinsa. Sen mukaan energiaa säästämällä ja kotimaisuuteen panostamalla tulisi edetä. Hyvä!
Suomen kestävyyvajeeseen on muitakin syitä kuin julkinen sektori. Ikärakenne ja talouskasvun pienuus vaikuttavat myös. Juhana Vartiaisella on hyviä lääkkeitä; Anders Borgilta lisää?
Suomessa vuosittain kasvavan turpeen määrän arviointi on hankalaa, mm. siksi että myös osalla ojitetuista soista ja lisäksi ojittamattomilla soistuneilla metsämailla (ei varsinaista suota) kasvaa turvetta. Ennallistettavat suot ja kunnostusojituskelvottomat metsämaat alkavat pikku hiljaa tuottaa uudelleen turvetta. Kunnostusojituskelvottomia on paljon, satoja tuhansia hehtaareita.
Kiitos laskentahaasteesta, kisi.
Luonnontilaisia ja rauhoitettuja soita arvellaan olevan noin 5 miljoonaa hehtaaria eli puolet soiden kokonaisalasta. Loput ovat metsätalouden, maatalouden ja pieni osa myös turvetuotannon käytössä.
No niin se muisti teki tepposet: Wikipedian mukaan turpeen kasvunopeus, siis pituuskasvu ylöspäin, onkin keskimäärin vain 0,5 milliä vuodessa. Tätä vauhtia sitä siis kertyy 1 kuutiometri per 2000 neliötä suota vuodessa, jos oikein laskin. Hehtaarille kertyy 5 mottia vuodessa. (Paljonkohan tuon 5 motin hinta olisi, tekisi mieli verrata metsän tuottoon?)
Turpeen käyttö on noin 25 milj. mottia vuodessa. Jos miljoonan turvemotin kasvuun tarvittaisiin 200 000 hehtaaria, ja 25 miljoonan kasvuun 5 milj. ha, tarvittava määrä tuoretta turvetta voisi siis periaatteessa kasvaa luonnontilaisilla soilla.
Tästä laskelmasta puuttuu kuitenkin vielä oleellinen osio, eli mikä on kasvavan turpeen ja käytettävän turpeen tilavuuksien suhde, siis kuinka paljon tiheämpää turve on 50 prosentin käyttökosteudessa ja syvemmältä jyrsittynä kuin pinnalla kasvavana? Jos oletan että käytetty turve on kaksi kertaa niin tiheää kuin kasvava turve, ei luonnontilaisten soiden tuotto enää riitä kattamaan kuin puolet vuotuisesta käytöstä.
Silti – jääkauden jälkeen 10 000 vuoden aikana kertyneitä turvevaroja riittää louhittavaksi pitkäksi aikaa, eikä turvetuotanto tarvitse kuin erittäin pienen osan koko suoalasta. Pinta-alaa siis riittää sekä tuotantoon että suojeluun, johon pitäisi varata tietenkin vain monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmat ja harvinaisimmat suotyypit.
Voisiko joku viisas tarkentaa tuota arviota vuotuisen kasvun ja käytön suhteesta, kiitos.
Arvion pohja on kohtalaisen tukeva, eli tarkistin rahkasammalen kasvunopeuden (max 5 milliä vuodessa) Helsingin yliopiston metsätieteiden laitokselta suometsätieteen professorilta. Kerroin tämän lukeman luonnontilaisten soiden pinta-alalla. Nostomäärät vaihtelevat kovasti vuodesta toiseen, mutta se tieto on luotettava.
Tarkennan tätä myöhemmin…
Vapaaehtoisuuden pohjalta myös soiden suojelu sujuu vähemmin kitinöin ja kustannustehokkaammin. Kyllä kai METSOn pysyväissuojelukorvaukset ovat olleet ihan kohtuullista, lähes käypää markkinahintaa vastaavaa tasoa.
Turve on ns. ”hitaasti uusiutuva” luonnonvara. Vuotuinen turpeen nostovauhti vastaa karkeasti main vuotuista uusiutumista (muutama mm paksuutta lisää per vuosi luonnontilaisella suolla, ei ojitetulla, jonka turvekerros ohenee). Jos nostovauhtia kovasti lisätään, aletaan syödä pääomaa, eli turvevarat alkavat vähentyä. Vuotuinen uusiutumisvauhti riippuu kovasti ilmasto-olojen kehityksestä; suot voivat kuivina vuosina jopa ohentua, eli varanto ei lisäänny lainkaan. Varannon kohtuullinen käyttö VOI silti olla nykyisessä tilanteessa järkevää, koska näin saadaan ostettua lisäaikaa oikeasti uusiutuvien energianlähteiden kehittelylle.
Anu Akujärvi, Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Eero Mattila, Kari Mikkola & Pasi Rautio: Effects of reindeer grazing and forestry on ground lichens in Finnish Lapland. Silva Fennica vol. 48 no. 3.
http://www.silvafennica.fi/issue/volume/48
Highlights: Both reindeer grazing and forestry affect the cover and biomass of reindeer lichens; Reindeer grazing has bigger impact than forestry; The lichen cover was about five-fold and the biomass about fifteen-fold in the ungrazed (fenced) sites than in the grazed ones; The decrease of not only the biomass, but also the cover of lichens, is alarming.
Niin, ja se luontainen sorkkaeläinlaidunnuksen taso Lapissa. Luotettavasta lähteestä olen saanut kuulla, että se olisi ehkä kymmenes- tai sadasosa nykyisestä tasosta.
