Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Kommenttia…
Käsitys suojelualueiden lintutuottokyvystä perustuu paitsi mitattuihin havaintosarjoihin, myös metsästäjien omiin havaintoihin muun muassa Ilomantsista. Juuri viikko sitten kävelin eräällä suojelualueella Lapissa, ja totesin ilokseni että kenttäkerroksessa vallitsi elinvoimainen mustikan varvusto, joukossa puolukkaa ja variksenmarjaa.
”Samojen asioiden tarkistamaton toistaminen vuodesta- ja vuosikymmenestä toiseen ei ole mielekästä kenenkään kannalta.”
Juuri näin. Ne samat asiat joita on toisteltu, ovat:
a) metsästyksellä ei ole vaikutusta lintukantoihin
b) pienpedoilla on vaikutusta lintukantoihin
c) metsätaloudella ei ole vaikutusta lintukantoihin”Pitää suojella siksi että suojelututkijoilla olisi työtä.”
Hankkeessani ei ole kyse suojelututkimuksesta, vaan siitä, että suojelualueilta näkee, miten häiritsemätön ekosysteemi toimii. Toisin sanoen, mikä on peto/saalisdynamiikka silloin kun ei metsästetä.
Metsätalouden vaikutus lintukantoihin voi olla parantava tai heikentävä tilanteesta riippuen. Todennäköisesti teeri ja pyy voittopuolisesti hyötyvät metsätaloudesta, kun taas metso kärsii siitä. Riekko voi hyötyä avointen alueiden lisääntymisestä (avohakkuut) ja kärsiä niiden häviämisestä (soiden ojitukset, vajaatuottoisten maiden uudistaminen).
Yhtälö pitää kirjoittaa niin että:
ei metsästystä = luonnontilainen ravintoketju!
Tällainen ekosysteemin rakenne on toivottava suojelualueilla, koska
a) ne tuottavat metsästettävää lintukantaa ympäristöön,
b) ne ovat välttämättömiä tutkimusalueita.Olen ollut huomaavinani, että esimerkiksi kotimetsissäni Konnevedellä lintukanta on ollut huomattavan runsas viime vuosina. Metsästys, myös pienpetojen, on puolestaan ollut erittäin vähäistä.
Mitenkäs se menikään – kun metsästystä ja metsätaloutta ei saanut syyttää lintukadosta, keksittiin sijaiskärsijäksi pienpedot, ja lanseerattiin niiden tappokampanja.
Vastausta Puun takuisen kysymykseen:
”Eihän otsikon väite tietenkään pidä paikkaansa.” Tarkoitan tällä sitä, että todellisuudessa Suomen metsät sitovat hiiltä enemmän kuin niistä ehditään hakata.
Kasvihuonekaasujen laskenta lähtee sovituista raportointisäännöistä, jotka ovat ainakin periaatteessa samat kaikille maille. Laskennassa metsäpinta-alan vähenemiseen kohdistetaan erityishuomio, koska se on maailmanlaajuinen ongelma ja varmemmin mitattavissa kuin puustopääoma. Siksi sellaiset maat kuin Suomi, joissa puustopääomaan sitoutuu hiiltä, kärsivät nykyisistä laskentasäännöistä.
Hyvä Leevi että jaksat, minä en.
Leevin kannustuksen johdosta tämän verran. Suomessa on vallan kolmijako: lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta. Kahteen jälkimmäiseen emme juurikaan voi vaikuttaa, mutta Suomen eduskuntaan saamme taas ensi keväänä äänestää mieleisemme päättäjät. Ympäristöministeriö edustaa toimeenpanovaltaa. Eri ministeriöillä on omat tonttinsa joita ne hoitavat.
Totta kai jotkut ovat sitä mieltä, että YM:llä on liikaa valtaa, mutta vain sen verran kuin Suomen eduskunta sille antaa.
Ilmastoneuvotteluista on tällä palstalla kirjoiteltu ja väitelty jo aiemmin paljonkin, siksi en pitänyt tärkeänä kommentoida tätä. Laitan kuitenkin jotain, entisenä Metlan kasvihuonekaasujen inventaarion tutkijana.
Eihän otsikon väite tietenkään pidä paikkaansa. Eivät päästöt riipu valtioiden rajoista vaan maankäytöstä. Suomen metsäpinta-ala pienenee (lähde), mutta puustopääoma suurenee (nielu). Tilastokeskuksen nettisivuilta löytyy vuosittain kasvihuonekaasujen inventaarion raportti päästökauppasektorin ja maankäyttösektorin lasketuista, ilmastosopimukselle raportoiduista päästöistä. Ilmastoneuvotteluissa joudutaan tekemään kompromissi, joka sopii melkein 200 maalle; siksi Suomi ei voi saada kaikkia vaatimuksiaan läpi.
Helsingin yliopiston tutkija Paavo Ojanen väitteli aivan hiljattain soiden päästöistä. Loppupäätelmä työstä oli, että ei voida tarkalleen sanoa, ovatko Suomen suot nielu vai lähde. Epävarmuusmarginaali on vielä niin suuri. Sen sijaan voidaan yksittäisistä soista tai metsiköistä sanoa melko varmasti, ovatko ne nielu vai lähde. Saman yliopiston tutkija Kari Minkkinen on laskenut, että soita ojitettaessa käy niin, että kuivuva turvekerros hajoaa (päästö) ja puuston kasvu elpyy (nielu). Tulos enempi vähempi +/- nolla. Seuraava puusukupolvi suolla on nielu.
Turpeen uudistuminen voi periaatteessa vuosittain kattaa vuotuisen käytön polttoturpeena. Tarkka tase riippuu säistä, koska sekä turpeen kasvu että nosto riippuu säistä.
