Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Riskienhallintaan kirjanpainajan osalta kuuluu:
-oikea puulaji oikeaan paikkaan
-sekametsien suosiminen
-tuhotilanteen tarkkailu
-tuhon alkaessa tuhoalueen kuusien poisto ja mielellään myös tuhoalueen ympäriltä kuusien poisto
-feromoniansojen käyttö tuhoalueella keväällä ja kesällä toisen parveilun aikaanVapaasti lainaten Päivi Lyytikäinen-Saarenmaata (Metsälehti, Metsämessut)
Tuo Glan esiin tuoma mahdollisuus, että myyrät vieroksuvat glyfosaattia, on tutkimisen arvoinen. Asiaa voisi selvittää esm. ruiskuttamalla muutaman osan taimikosta, siis vain taimien ympäristöt, ja jättämällä muutaman osan ruiskuttamatta.
Pyyntiä en ole vielä kokeillut, mutta intuitiivisesti tuntuisi järkevältä pyytää ensin pari päivää ja muutaman viikon jälkeen toinen pari päivää, niin monella loukulla kuin mitä jaksaa viritellä. Tällä pitäisi kaiken järjen mukaan olla merkitystä. Myös kevätpyynnillä.
Käytän edelleen itsepäisesti (prof. Erkki Lähteen kunniaksi ja puuston rakenteen kuvaavuuden vuoksi) uutta termiä ERKki, erirakenteinen kasvatus, vaikka ihan kuvaavahan se jatkuva kasvatus -termikin on, Metsälehden äänestyksen voittaja.
Tuhoriskien suhteen ERKissä on potentiaalia – oikein sovellettuna -selvitä vähemmin taloudellisin menetyksin. Jos hakkuita tehdään molemmissa menetelmissä (jaksollisessa ja ERKissä) suunnilleen yhtä usein, puut valmennetaan vähemmän alttiiksi lumi- ja tuulituhoille, jotka, kuten täällä muistutettiin, ovat omien VMI-tuloksiin perustuvien tutkimusteni mukaan yleisimmät harventamattomissa ja juuri harvennetuissa metsiköissä ml. siemenpuustot. Kaikkein suurin riski on pitkään harventamatta olleen metsikön harvennusta seuraavina vuosina.
Harvennusten sijoittelulla aukkoihin ja vallitseviin tuuliin nähden voidaan riskejä alentaa, esimerkiksi kahden kuvion puun pituuksien välinen ero ennustaa tuulituhoriskiä Joensuun yliopiston tutkimusten mukaan. Lisäksi taimikkovaiheen viljelytaimien vitsaukset, myyrien, porojen ja hirvien syönnit, voivat jäädä vähemmäksi. Juurikäävät jos ovat päässeet pesiytymään metsikköön, sitten ERKin saa unohtaa.
Miksi niin ei ole motivaatiota metsittää peltoja ja metsittyviä peltoheittoja? Ovathan pellot yleensä tuottavampaa maata kuin metsämaa keskimäärin, eli investoinnin kannattavuus pitäisi olla ilman tukiaisiakin kohtuullinen.
Soiden ja turvepeltojen käyttö taas on mitä suurimmassa määrin kansainvälistä ilmastopolitiikkaa, jossa Suomen vaikutusvalta on rajallinen, kuten on nähty.
Olen kirjoittanut jo johonkin toiseen ketjuun asiasta, mutta toistettakoon vielä. Lasku metsäpinta-alan vähenemisestä ei tulisi olemaan luokkaa 100 milj. € vuodessa, vaan lähempänä luokkaa 10 milj.
Lopullisesti tiedetään vasta vuoden 2020 jälkeen miten käy ja tuleeko kompensaatiota. Uusi sopimus on vielä ns. levällään, joten kaikki yksityiskohdat voivat vielä muuttua moneen kertaan. Ei siis kannata toistella faktana mitään todentamattomia lukuja.
Jos vaikka odotellessa koetettaisiin lopettaa nolo metsäpinta-alan väheneminen Suomessa? Vaikka metsittämällä 10 000 hehtaaria käytöstä poistuneita peltoja?
Palataan vielä hetkeksi metsätilastolliseen vuosikirjaan, taulukko Metsätuhokorvaukset, ja muistetaan, että vakuutusten kattavuus on tuo 40-50 prosenttia. Vakuutuksista on maksettu aikavälillä 2003- lähtien vuosittain 1,5 – 30,8 miljoonaa euroa, suurin potti koskee 2010 ja 2011 tuulituhokorvauksia. Näiden lisäksi maksetaan vuosittain hirvituhoista lupamaksuvaroista 1,5 – 5 miljoonaa. Näistä luvuista puuttuvat Metsähallituksen ja yhteisöjen metsät sekä kemera-korvaukset. Juurikäävän aiheuttamat, korvaamatta jäävät menetykset arviolta 30 miljoonaa. Kaarnakuoriaistuhon arvioon en ole törmännyt.
Yksityismetsien kantorahatulot ovat olleet viime vuosina noin 1,5 miljardia euroa. Jos korvattuihin vakaviin tuhoihin ynnätään eri syistä korvaamatta jääneet ja lievät tuhot kaikille metsänomistajaryhmille, luulen, että päästään helpostikin 150 miljoonaan vuodessa. Ja kyllä, hyvällä metsänhoidolla ja hakkuiden toteutuksella voidaan vaikuttaa riskeihin. Esimerkiksi ”Hyvän metsänhoidon suosituksissa” lienee vinkkejä tuhoriskien välttämiseen.
Kiitos Taneli ja Gla tarkennuksista ja lisäyksistä. Jos huomioidaan tuo vakuutusten kattavuus (n. 40 %) yksityismetsissä, voidaan arvioida, että kokonaiskorvaussumma myyrätuhoista on ollut noin kaksinkertainen, vähintään luokkaa 15 miljoonaa euroa huippuvuonna. Monena viime vuonna on maksettu noin 1/10 huippuvuoden arvosta. Korvauksethan vaihtelevat paljon myyräkantojen heilahtelun vuoksi.
Lisänäkökohtia. Kemera-varoille olisi parempaa käyttöä taimikonhoidossa kuin luonnontuhometsityksissä. Jos aletaan ynnätä eri tuhojen merkityksiä yhteen, päädytään nopeasti lukuihin, joiden suuruusluokka on 1/10 kantorahatulosta; esimerkiksi tuulituhot, juurikääpä, hirvi ja kirjanpainaja yhteen laskien. Kaikki nämä tuhot ovat sellaisia, joihin voidaan vaikuttaa joko metsänhoidolla tai metsästyksellä.
Metsänomistajien kannattaa harrastaa riskien hallintaa. Jos myyrätuho voidaan estää käytännöllisesti katsoen ilmaisella keinolla, ketun rauhoittamisella, kannattaisi kokeilla. Homma on helppo perua jos ei-toivottuja sivuvaikutuksia ilmenee.
