Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
”Metsäperkele” tuli nähtyä. Sivistävää.
Tiina Lindholm oli siis Nyt-lehdessä eikä Hesarissa.
Esko Jalkasen haastatteluja on nähtävissä YouTubessa, jos haluaa todeta ihan ensi käden lähteestä, millaisesta henkilöstä on kyse. Oman käsitykseni mukaan aivan pelkästään vilpittömästä muiden auttamisen halusta parantajan uransa tehnyt.
Se Antonin mainitsema suomalaisen yliopiston alainen tutkimusalue, sen alihyödynnetyt aineistot ja erikoiset eliöyhteisön kehityskulut ovat todellisia, kuten alan tutkijat hyvin tietävät.
Eliöillä ei ole ”normaalimäärää” mutta tuolla edellä mainitulla alueella nähdään tilanne, jossa metsätalous ja metsästys ei ole vaikuttanut pitkään aikaan, joten se on aika lähellä luontaista ekosysteemiä.
En osaa ottaa kantaa sopivaan susimäärään. Tulokaslajeja ei mielestäni tarvita Suomen luonnossa.
SLL, jos tämä alla oleva lausunto on heidän tekstiään, kirjoittaa valitettavan löysästi. Pitää olla täsmällisempi.
1. ”Metsätalouden avohakkuut ja ojitustoiminta ovat metsäkanalintujen pääongelma.”
Voi pitää osittain paikkansa metson (vanhat metsät, peitteisyys) ja riekon (ojitus) kohdalla, mutta ei kai riitä kuin pieneksi osaselitykseksi teerelle, joka on nuorten ja varttuneiden lehtimetsien suosija.
2. ”Hyvä on myös muistaa, että monimuotoisuus tuo vakautta; suurpetojen paluu on monilla alueilla vaikuttanut esimerkiksi kettu- ja supikoirakantaa voimakkaasti laskevasti.”
Susi ei ole erityisesti runsastunut. Ahma on runsastunut, mutta edelleen harvinainen ja uhanalainen. Karhun en näe vaikuttavan kettuun muuten kuin myönteisesti lisäämällä haaskoja.
Ainut tekijä jolla on todellista vaikutusta on ilves. Se jakaa osittain saman ravinnon ketun kanssa. On uskottavaa, että ilves ottaa syödäkseen ketun pennun jos kohdalle sattuu, mutta en usko sen erityisesti vainoavan kettua. Tuo edellä linkitetty tutkimus (kiitos siitä!) kertoo samaa tarinaa. Ehkä ketun metsästystä olisi nyt syytä rajoitttaa, ainakin Etelä-Suomessa, tiheimmillä ilvesalueilla?
3. ”Vastaavasti esim. Lapin suurpetotyhjiön alueella ketun haitallisiin mittoihin yltynyt runsastuminen on aito ongelma.”
Jos katsoo vaikka RKTL laskemaa jälki-indeksiä 1990-2010 ketun osalta Lapissa, ei parhaalla tahdollakaan voi nähdä runsastumista.
Hyvä abietis, että annat ketun jolkutella.
Missä päin Suomea abietis havainnoit?
Havaintosi, että näätä tai lumikko olisi harvinaistunut, ei pidä RKTL:n riistakolmioseurannan mukaan paikkaansa. Sen sijaan kärppä on harvinaistunut Pohjois-Suomessa (Kainuu, Oulu, Lappi). Kettu on harvinaistunut monilla keskisen Suomen alueilla tehostetun metsästyksen vuoksi: Etelä-Häme, Pohjois-Häme, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Keski-Suomi, ja jonkin verran muuallakin mutta pitänyt pintansa oikeastaan vain alueilla Lappi, Pohjanmaa, R-Pohjanmaa, Varsinais-Suomi.
Aivan oikein Timppa, muutkin tekijät vaikuttavat kettukantaan. Muun muassa kaatopaikkojen vähenemistä ja niiden parempaa hoitoa (vähemmän ruuanjätteitä ja vähemmän rottia) on pidetty yhtenä syynä ketun vähenemiseen. Kapin esiintymisfrekvenssiä en tunne, mutta se lienee vähäisempi nyt kun kettukanta on harvahko. Ketun pääsaalista myyrää on ollut vaihtelevasti vuodesta toiseen, mutta yleisesti ottaen enemmän kuin aiemmin, eli ravinnon puute metsässä ei riittäne alenemisen syyksi. Eliminoisiko ilves ketut reviiriltään, kuten susi eliminoi koiran? Ilveksen reviiri on sen verran iso, että epäilisin ketun ovelana eläimenä pystyvän väistämään saalistajan useimmissa tapauksissa. Poikkeuksena sairaat yksilöt ja pennut.
Metsästäjien TAVOITE on ollut nimen omaan kettukannan alentaminen – metsäkanalintujen elvyttämiseksi. Kuten on huomattu, metsäkanat eivät ole elpyneet, paitsi hieman viime vuosina, kun on ollut hyviä marjavuosia ja lämpimiä kesiä.
Kertauksen vuoksi. Kettu on harvinaistunut monilla keskisen Suomen alueilla tehostetun metsästyksen vuoksi: Etelä-Häme, Pohjois-Häme, Etelä-Savo, Keski-Suomi. Näillä alueilla PITÄISI siis olla nähtävissä metsäkanalintujen elpymistä JOS ketulla olisi siinä osuutta.
”llves on lihansyöjä. Sen saalisvalikoima on hyvin laaja pikkujyrsijöistä ja linnuista peuran ja poron kokoluokkaan. Suosittua ravintoa ovat jänikset ja valkohäntäpeurat sekä Lapissa porot.”
Bodil Elmhagen, Gilbert Ludwig, Steve Rushton, Pekka Helle ja Harto Lindén. Top predators, mesopredators and their prey: interference ecosystems along bioclimatic productivity gradients
Journal of Animal Ecology 79:785-794”Lisäksi olimme kiinnostuneet, miten ekosysteemin tuottavuus vaikuttaa lajien välisiin säätelymekanismeihin. Tulokset kertoivat, että tuottavuus (bioclimatic productivity gradient) vaikuttaa myönteisesti ilveksien, kettujen ja jäniksien alueellisiin tiheyksiin, ja jänistä lukuunottamatta myös ajallisiin muutoksiin. Primäärituotannon vaikutus oli voimakkainta kettuun. Näin ollen primäärituotanto muokkaa laijen välisiä säätelymekanismeja. Tutkimussalueen koillisosassa (Kainuu), missä primäärituotanto on Etelä-Suomea niukempaa, kettukanta on jo suurpedon säätelemä (top-down regulation), kun taas Etelä-Suomessa primäärituotanto säätelee edelleenkin kettujen määrää (bottom-up regulation). Tulos tarkoittanee sitä, että karuimmassa ympäristössä ns. ”top-down”-säätely toteutuu alhaisemmissa suurpetotiheyksissä kuin tuottavammassa ympäristössä.”
Toisin sanoen, ’alueellisesti’ ilmeisesti tarkoittaa, että Kainuun korkeudella ilves voi säädellä kettutiheyttä. Etelässä ilvestä ei ole ollut vielä niin paljon että siitä olisi ketulle haittaa.
Tämä vaikuttaa melko uskottavalta väitteeltä, eikä ole omani.
Sudet ja ilvekset ovat palailleet jo Suomen luontoon ja vaikutuksia on nähtävissä. Ketut eivät ole kummankaan lajin pääravintoa. Ilves on hyödyksi pienten hirvieläinten säätelyssä. Susi on liian riskialtis ja ihmisen kannalta ristiriitainen laji lisättäväksi merkittävässä määrin.
Monestakin syystä lajeja säädellään, eikä anneta kannan hakeutua luontaiseen tasoon. Ei ennallistamisen tarvitse tarkoittaa sitä, että annetaan minkään lajin lisääntyä vailla holttia. Kaikkia alkuperäisiä lajeja saisi kuitenkin olla.
