Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Timppaa kompaten, nykymetsänhoidossa voidaan aivan hyvin jäljitellä luonnonmetsän dynamiikkaa: avohakkuut simuloivat luonnonmetsien ”suuria häiriöitä”, ja poiminta-. ja pienaukkohakkuut ”pieniä häiriöitä”. Vielä jos kuviomosaiikista löytyy hakkuiden ulkopuolelta erityiskohteita, säästöpuita, lahopuuta ja suojelualueita, ei voida enää paljon muuta vaatia. Kaikkea monimuotoisuutta edistävää ei tarvitse löytyä samalta metsikkökuviolta eikä edes jokaiselta metsälöltä, kunhan löytyy aluetasolta.
Mielestäni suomalainen nykymetsänhoito ei ole tehometsänhoitoa. 1980-luvulta on menty paljon eteenpäin. Kun havaittiin että metsänhoito uhanalaistaa monia eliölajeja, alettiin käytäntöjä muuttaa.
Kysymys perinneympäristöjen ja metsälajien riittävästä suojelusta on monitahoinen. Ylioppilailta ei varmaan edellytetä mm. sukupuuttovelan ja ekologisten käytävien tuntemusta. Metsänhoidossa ja metsälainsäädännössä tapahtuneet viime vuosien edistysaskeleet voi sen sijaan vastauksessa kuvata, ja lisäksi esimerkkejä huonoista käytännöistä (puuplantaasit).
Juu aidon näköisiä on. Muistan kun nuorisolla oli Espoon Tapiolassa puistossa menossa kuulasissisota, oli aseet ja vielä sissikuteetkin. Vähän se hätkäytti ensin että mitäs porukkaa täällä heiluu. Juuri siihen puistoon ne houkutteli 1.maailmansodan linnoitukset eli hyviä piiloja löytyi.
Katsoin youtubesta tuota Pinsiön vaarin mainostamaa fn 303:a. Järeän näköinen ase. Jenkeissä maksoi Wal-Martissa 800 dollaria.
Susireservaatissa on ongelmia, mm. se että miten hoituu geenien vaihto reservaattien välillä? Sudellahan nuoret, ainakin urospuoliset, joutuvat muuttamaan laumasta muualle aikuistuttuaan. Eli se vaeltaminen tai paikan vaihto on niillä sisäänrakennettu ominaisuus.
”Tehometsänhoito” oli huonosti valittu termi.
Kysymys on johdateltu siten, että minusta riittäisi ekologisen kestävyyden käsittely, ja sekin nimen omaan eliölajiston kannalta. Taloudellisen ja sosiaalis-kulttuurisen puolen voisi mainita, mutta niiden edellytyksiä ei tarvitse vastauksessa käsitellä.
Käsiteltäviä teemoja olisivat siten ainakin eliölajien elinympäristöjen laatu, määrä ja niiden yhteydet. Lisäksi olisi hyvä käsitellä ravintoketjujen monimuotoisuus, joka myös vaikuttaa ekosysteemin toimintakykyyn. Vastauksena kysymykseen, mitä voitaisiin tehdä, olisi siis jotain sen tapaista, että elinympäristöt ja eliöyhteisöt tulisi pitää riittävän monimuotoisina, niin että ne säilyvät toimivina.
Riittävän määrittely on vaikea tehtävä, mutta ainakaan yhden puulajin metsä ei ole riittävän monimuotoinen. Metsäaluetasolla tulisi olla eri puulajeja, eri ikäisiä ja eri tyyppistä puuta (lahoa, palanutta). Myös tulisi olla hakkuilta rauhoitettuja alueita, kuten purojen varret ja varsinaiset suojelualueet.
Ajantasaista, luotettavaa tietoa mm. ketun, näädän ja metsäkanalintujen kannankehityksestä löytyy sivulta:
http://www.rktl.fi/riista/riistavarat/Tiedoston nimi on ”Riistakannat 2011”.
Nuo vanhojen muistelot nuoruuden jahdeista ovat arvokkaita. Vanhimmat kansalaiset muistavat, että sekä ketun että muun metsänriistan kannat olivat runsaat sotien jälkeen ja aina 60-luvulle saakka. Olisi kiva kuulla ihan määriä, jos joltain löytyy metsästyspäiväkirja, että miten paljon kettua saatiin saaliiksi vuodessa ja miten suurelta alueelta. Ja lisäksi, miten runsas oli ketun ja metsäkanojen kanta ennen viime sotia; oliko se runsaampi vai pienempi kuin sotien jälkeen?
Kaikki muistelot ovat tervetulleita.
Kurjen ja muutamien muiden harrastama loukkupyynti on ihan pätevä keino selvittää kannattaako taimia istuttaa keväällä vai ei. Tosin taimet joutuu tilaamaan jo talvella, joten ennuste täytyy tehdä edellisen syksyn myyrätilanteen pohjalta. Kevätpyynnin perusteella voi miettiä syysistutuksia.
Varmaan pöllöillä yksinään tai edes lajiryhmänä ei ole suurta merkitystä myyrien kannalta. Mutta kaikkien pienpetojen yhteenlaskettu saalistus voi olla sitten toinen juttu. Varmuuden vuoksi ne voi jättää metsästämättä.
Pienpetojen metsästämättä jättämisellä ei ole myöskään haittaa metsäkanalinnuille, jos joku sellaista pelkää, koskapa lintukadon syyt ovat toisaalla:
http://www.luomus.fi/seurannat/talvilintulaskennat/artikkelit/100lajia/lajit.htm#12
No minä en ainakaan kuulu niihin ”nuorempiin”. Olin mukana PEFC kehittämisessä siinä alkumetreillä, ja se oli aivan metsähallinnon (MMM), teollisuuden ja yksityismetsätalouden oma hanke, joskin ympäristöjärjestöt olivat yhtenä (tyytymätömänä) sidosryhmänä mukana. FSC tuli kuvioihin paljon myöhemmin ja siinä ympäristöväki oli suuremmalla painolla mukana.
Hallintokulut kyllä kasvavat oleellisesti jos sertifiointi erkanee mhy jäsenyydestä.
Suomessa on käytössä kaksi järjestelmää PEFC ja FSC. Ne ovat markkinointiväline joilla ei ole mitään tekemistä vihreiden kanssa. PEFC järjestelmän sertifikaatin tiedonkeruussa ovat mukana metsäyritykset, metsäkeskus ja mhy. Uudessa mhy koalitiossa sertifiointi voisi olla palvelu jonka mhy voi myydä myös ei-jäsenille erillistä maksua vastaan.
Toinen vaihtoehto on FSC jonka kriteerit ovat hiukkasen tiukemmat ja hinta korkeampi yksittäiselle tilalle (?).
Järjestelmän uskottavuuden takana on riippumaton auditointi. Tosin ilmeisesti ei kovin tiukka kun mm. vain pieni osa hakkuista tarkastetaan pistokokein. Tapion tekemä hakkuiden ja luonnonhoidon laadun seuranta on paljon kattavampi ja sitä ehkä käytetäänkin sertifioinnin tiedonlähteenä. En ole enää ajan tasalla aihepiiristä mutta suurin piirtein näin.
