Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Aika pieniin on kutistunut turvapaikanhakijoiden määrä huippuvuosista, joten ei kiihdy, mutta vastustajat kiihtyvät.
Siksi kyselen puustopääomien perään, kun ne ovat metsätilastojen mukaan nykyään keskimäärin noin kaksinkertaiset verrattuna sotien jälkeiseen aikaan.
Puuston suuri tiheys estää luontaista taimettumista, paitsi kuusi voi pärjätä paikoitellen. Puusto joudutaan poistamaan tai harventamaan, jotta saadaan valopuutkin paikalle. Suuret puustopääomat todennäköisesti toimivat samaan tapaan jatkuvassakin mallissa, kun puiden uudistumisbiologia säilyy samana. Uudistuminen vaatii jonkinkokoisen häiriön, jonka seurauksena vanhempia puita kuolee. Pienet häiriöt tuovat kuuset, isommat tuovat valopuut. Periaate ei ole outo vaan aika selkeä, mutta luonnossa on vaihtelua ja välimuotoja, joita voi käyttää hyväksi.
Hyvä kampanja vai ei? Ei metsänomistajan pitäisi tarvita peitellä omistajuuttaan, hakkuitaan eikä hoitotoimiaan. Me emme elä yhden totuuden Amerikassa, jossa piti olla ennen woke ja nyt Trumpia ei missään tapauksessa woke. Vai onko jo tultu tähän? Ja jos on, niin kenen syy, median vai somen? Ehkä olen vain tosikko. Kaikella taloustoiminnalla on omat ympäristöhaittansa, joten myös kaikilla sijoituskohteilla on (joita videolla vertaillaan).
Rane2:lla hyvä pohdinta, ja johtopäätös taitaa valitettavasti olla oikea.
Ilmastonmuutos ja luontokato ovat molemmat edenneet pitkälle. Suunnan kääntäminen voi olla mahdotonta. Elikkä sopeutumista edessä, mutta miten väärien asioiden kanssa askaroiva ihmiskunta saa toimia aikaiseksi? Tarvitsisimme ainakin parempia johtajia.
Ei heitetä kuitenkaan hanskoja tiskiin, vaan jokaisessa maassa kannattaa yrittää tehdä jotain. Toteutamme niitä sopimuksia, jotka poliitikkomme ovat allekirjoittaneet. Kustannuksia jaetaan eikä sälytetä niitä esimerkiksi heikosti kannattavan alkutuotannon niskaan.
Blogistani löysin tiedon että luonnontilaisissa metsissä olisi suuruusluokkaa 2/3 enemmän lajeja kuin vastaavan talousmetsissä. Lähdettä en tiedä. Aika moni laji on siis säilynytkin – intensiivisestä hoidosta huolimatta. Tämä herättää toiveita, että ekosysteemit voivat sopeutua ja säilyä muutoksissa. Se on sääli kun eliölajeja häviää kokonaan ja voi olla myös haitallista ekosysteemien toiminnalle, siis riski.
Niinpä isaskar, mutta jotenkin pitää mitata onnistuminen. Se tehdään mittaamalla metsien ominaispiirteitä (eri luontotyypeissä) ja indikaattorilajien tai lajiryhmien kannan kehitystä. Pelkkä lajien kokonaismäärä ei riitä, vaan pitää analysoida myös yksittäisiä lajeja kehityssuuntineen. Kun tiedetään niiden elintavat, voidaan arvioida metsätalouden vaikutus kannan tilaan jollain tarkkuudella. Onko sitten jonkin lajin kohdalla menty ylilyönteihin? Tulee mieleen melko yleinen liito-orava: metsätalouden hakkuurajoitukset elinpiireillä ovat ehkä tarpeettoman kovat suhteessa sopeutuvaisen eläimen vaatimuksiin?
Me emme Kurki tiedä mikä nykyisten lajien tilanne olisi ilman ihmisvaikutusta, koska vain ihmisen muuttamia alueita on jäljellä. Joten nykyisistä havainnoista on hankala päätellä iän tai luonnontilaisuuden asteen suhteen erilaisten metsien arvoa elinympäristönä ja siinä tulisi olla varovainen. Vaikka olisi arvometsän sirpale jossain jäljellä, niin sen ympärillä oleva talousmetsä on vaikuttanut sirpaleen lajistoon. Myös se että ihminen on muuttanut metsien häiriödynamiikkaa, mm. estänyt metsäpaloja ja hyönteistuhoja.
Nykyistä monimuotoisuutta voidaan yrittää verrata siihen tilanteeseen, joka vallitsi ennen ihmisen laajaa vaikutusta. Ehkä voisi ajatella, että pysyvä asutus ja maanviljely (aluksi kaskeaminen) ja polttopuiden kerääminen muuttivat tilanteen. Nyt painetta lajeja kohtaan lisää elinympäristöjen muutoksen ohella ilmaston muutos.
Meidän tulee kai olla huolissaan myös niistä metsälajeista, jotka eivät vaadi harvinaista arvometsää, mutta ovat silti uhanalaistuneet. Esimerkkinä vaikka monenlaisten metsien yleislaji hömötiainen.
