Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Nykyistä monimuotoisuutta voidaan yrittää verrata siihen tilanteeseen, joka vallitsi ennen ihmisen laajaa vaikutusta. Ehkä voisi ajatella, että pysyvä asutus ja maanviljely (aluksi kaskeaminen) ja polttopuiden kerääminen muuttivat tilanteen. Nyt painetta lajeja kohtaan lisää elinympäristöjen muutoksen ohella ilmaston muutos.
Meidän tulee kai olla huolissaan myös niistä metsälajeista, jotka eivät vaadi harvinaista arvometsää, mutta ovat silti uhanalaistuneet. Esimerkkinä vaikka monenlaisten metsien yleislaji hömötiainen.
Eli noista noin 800 lajista tiedetään. että ne viihtyvät vanhoissa tai luonnontilaisen kaltaisissa metsissä ja niistä on tarpeeksi tietoa uhanalaisarvion tekemiseen. Lajeja on oikeasti enemmän, mutta ilman tietoa esiintymisestä ei voida tehdä uhanalaisarviota.
Kannattaisiko ihmisen älylliset resurssit (kellä niitä on) suunnata luontokadon ja ilmastonmuutoksen kääntämiseen eikä niiden kieltämiseen?
Kurki: muihin kangasmetsiin on arvioitu moninkertainen määrä 3950
Pakahe juuri edellä kirjoitti että: kangasmetsissä ikään katsomatta on Punaisessa kirjassa 3950 tai 3949 arvioitua lajia.
Jos jokin laji on arvioitu johonkin erityispiirreluokkaan, se ei tarkoita etteikö se voisi esiintyä luonnossa jossain toisessa luokassa. ”Ei päällekkäisyyksiä” viittaa uhanalaisuusarviointiin, ei lajien esiintymiseen luonnossa.
Heti selkenee kun laitetaan numeroita peliin. Perkon lähtöoletukset aiheuttavat sen että jk voittaa aina. Laskeskelin aukon tuottoketjussa että esimerkiksi Visakallon hakkuumäärät tuottivat 4-6 prosentin tuoton sijoituksille (maan arvoa ei ollut mukana). Jaksollisessa mallissa laitetaan uusi metsä alulle kun tuotto eli arvokasvu tippuu tuonne 1-2 prosenttiin?
Hömötiainen kirjoittaa hyvin, ja olen monestakin asiasta samaa mieltä. Hänellä on blogissaan tällainen oletus:
Luonnonsuojelualueiden perustaminen ja alueiden siirtäminen pois puuntuotannosta tarkoittavat aina myös sitä, että ihmiskunnan tarvitsema uusiutuva raaka-aine tulee tuottaa yhä pienemmillä alueilla ja siten ne ohjaavat luonnon käyttöä yhä voimaperäisempään suuntaan käytössä olevilla alueilla.
Tämä pitää paikkansa, jos toimitaan rajallisella alueella kuten Suomessa ja jos metsistä halutaan hakata (pienemmältä pinta-alalta) edelleen sama määrä puuta. Metsäteollisuuden tuotanto on kuitenkin maapallonlaajuista, jolloin hakkuumahdollisuuksien pieneneminen meillä johtaa tuotannon siirtymiseen muualle. Tämä voi olla haitallista tai ei, riippuen siitä mihin se siirtyy; voi käydä niinkin, että pienempien alueiden sijasta puuntuotantoon otetaan lisää alueita tai perustetaan uusia viljelymetsiä.
Vaikka keskenämme pitäisimme metsien säästämistä kuinka tyhmänä, meidän ratkaisuihin ja liikkumavaraan vaikuttaa meidän omien mielihalujen lisäksi kansainvälinen sääntely: bd-sopimus ja EU-jäsenyys. Nämä molemmat edellyttävät meiltä toimia. Tässä sääntelykehikossa maankäyttömme ei enää ole täysin meidän omissa käsissä ja vapaasti valittavissa, vaan metsiä on suojeltava ja säästettävä hiilinieluksi.
Metalliteollisuudessa tilausten arvo oli jopa 26,1 prosenttia viime vuoden kesäkuuta suurempi. Kemianteollisuudessa uusien tilausten arvo taas kasvoi 18 prosenttia vuoden takaisesta. Paperiteollisuudessa uusien tilausten sen sijaan laski 3,8 prosenttia.
Noo, vähintään puoliksi tosissaan: avohakkuita vastustetaan (muun muassa) väliaikaisen maisemahaitan vuoksi, mutta sen sijaan pysyviä aukeita ei ymmärretä paheksua. Uudessa Seelannissa lammaslaidun ei rajoitu ’tiloille’ vaan on maisemaa hallitseva elementti kuten Britanniassakin. Maisemia pidetään silti miellyttävinä, eli konteksti ja maankäytön historia vaikuttaa siihen, mitä pidetään kauniina maisemana.
