Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
On kansallispuistoja, mutta ei riittävästi eikä riittävän laajoina, niin väitetään. Nämä voivat jäädä erillisiksi saarekkeiksi huonosti leviäville lajeille.
HS kirjoittaa että saimaannorppa sai erillisen lajin statuksen: Saimaannorppa tunnustettiin omaksi eläinlajikseen.
Laji on hiukan epämääräinen käsite. Alalajien lisäksi lajitkin voivat risteytyä keskenään ja määritelmän mukaan risteymä ei ole lisääntymiskykyinen. Voisi olettaa että jos vaikka Laatokan norppa ja Saimaan norppa risteytyisivät, jälkeläiset voisivat olla lisääntymiskykyisiä. Ihan varma tästä ei voi olla, koska nämä kaksi norppaa eivät ole läheistä sukua toisilleen.
HS: ”Saimaannorppien määrä on suojelun hitaasti kasvanut, mutta koko kanta on yhä vain noin 500 yksilöä. Tämä tekee lajista haavoittuvan esimerkiksi lisääntymisolojen muutoksille ja ihmisen aiheuttamalle kuolleisuudelle kuten verkkoihin tukehtumiselle.
Suhteessa Saimaan kokoon ja rikkonaiseen maantieteeseen norppia on tiedotteen mukaan yhä liian harvassa, jotta eri järvialtaiden välillä tapahtuisi riittävästi yksilöiden vaihtoa. Tämä voi johtaa geneettisen monimuotoisuuden kaventumiseen ja sukusiitoksesta johtuviin ongelmiin erityisesti pienemmissä osapopulaatioissa.”
Koira ja susi saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, koirasusia. Niistä on riesaa erityisesti kaakon kulmalla, eli oletettavasti niitä on Venäjän puolella enemmän kuin meillä. HS: Koirasusiksi epäillyt pedot raatelivat Juuso Joonan kesälampaat jo toista kertaa.
*
Norppapopulaatiossa osa on vanhoja poikia viiksekkäitä. Samaan tapaan meidän toisella erityisvastuulajilla metsäpeuralla yritetään ylläpitää geenien vaihtoa Venäjän puolen populaation kanssa ja Suomen populaatioilla keskenään.
Periaate soveltuu myös kasvien ja muiden eliöryhmien suojeluun. Vaikka vanhaa ja luonnontilaista metsää hiukan mystifioidaan, on niitäkin Etelä-Suomessa hyvä jonkin verran olla tiukasti suojeltuina. Kun yksittäisistä lajeista ei ole kattavaa tietoa, päästään helpommalla kun suojellaan ja ennallistetaan niiden elinympäristöjä eli luontotyyppejä verkostoina. Talousmetsien luonnonhoito täydentää osaltaan.
Elohopeasta tuoretta tietoa. Sedimenteissä mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä enemmän elohopeaa.
Metsätalouden toimien merkitys ja suositukset vielä hivenen epäselvät liittyen metalleihin. Happamat sulfaattimaat ovat tässä erikoistapaus; niillä seuduin toimivat varmaan tietävät että esimerkiksi auraus maanmuokkauksena ei ole suotavaa.
https://oulujokivisio.com/wp-content/uploads/2021/12/Junttila_Elohopea-vesistoissa.pdf
Avohakkuiden kielto on kuin ”mätki myyrää” -pelin myyrä: pulpahtaa aika ajoin uudelleen agendalle.
Kommentoin Norokorven mielipiteeseen, kun lukija väittää, että hakkuumääriä ei tarvitsisi alentaa kun avohakkuista luovuttaisiin.
”Jos nykyisiltä avohakattavilta aloilta otettaisiin poimintahakkuin vain noin kolmannes poistumasta, niin mistä loput otettaisiin? Harvennuksia voidaan jonkin verran lisätä, mutta koneita ja tekijöitä ei saada nopeasti lisää. Kesäaikaan eli eläinten lisääntymiskaudellakin olisi pakko laajentaa hakkuiden pinta-alaa. Jos nyt edettäisiin varovaisesti, keräten kokemuksia peitteisestä menetelmästä. Ei toisteta vanhoja virheitä eli palata kaavamaiseen metsänkäsittelyyn, jossa omistajista tehdään sääntelyllä rikollisia.”
Mari Pantzar ja Janne Kotiaho haluavat luonnonarvomarkkinat pakollisiksi.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011361105.html
Tässä on takana hyvä tarkoitus ja ajatus, että luontoa eniten haittaava toiminta kävisi heikommin kannattavaksi. Toteutustapa on kuitenkin hyvin kankea ja byrokraattinen, kun tarvitaan viranomaisen varmennus että kompensaatio vastaa aiheutettua haittaa. Kaikkea luontohaittaa ei pakollisella sääntelyllä pystytä kuitenkaan poistamaan.
On ehkä parempi asettaa lakiteitse minimitaso. Sen yli menevät pyrkimykset rahoitetaan toisaalta vapaaehtoisen sääntelyn ja luonnonarvomarkkinan toimin ja toisaalta verovaroista. Hyödymme lopulta luonnonvarojen käytöstä kaikki, joten haittojen poistamisenkin voidaan ajatella olevan yhteistä.
Hyviä kysymyksiä Kurki. Kiitos näistä, jatketaan… Tämä pitää perata pohjamutia myöten.
Myös metsätalouden rooli elohopean kierrossa tulisi saada selville. Tornionjoen raportissa sanottiin että ojitus ei siihen vaikuttaisi, mutta spekuloitiin että maanmuokkaus voisi laittaa liikkeelle elohopeaa. Vai tarkoitetaanko siinä ehkä aurausta, jota ei enää tehdä.
Jovain. Menetelmä ei tarvitse hyväksymistä minulta, kun se on lakiin kirjoitettu. Paineita on kyllä avohakkuita kohtaan, mutta ne tulevat osittain suuren yleisön tietämättömyydestä tai vääristä uskomuksista. Näitäkö ei saisi yrittää oikaista? Ei ne vakaumuksellisimpiin vaikuta, mutta jos edes joihinkin vaikuttaisi – niin että tekevät metsän käsittelyn päätöksensä oikean tiedon pohjalta.
